Menossa on Allianssiristeilyn jälkimmäisen päivän työpaja. Selaan somevirtaa ja hymyillen tsekkailen kuvia. Työpajan vetäjä herättää minut kysymyksellä, ”miten mitataan toiminnan vaikuttavuutta? Juttele siitä hetki vieruskaverin kanssa.” Päässäni kumisee tyhjyys. Kamalan vaikea kysymys aivoilleni, jotka ovat yön tuntien keskusteluista jumissa. Alan pulputtamaan siitä, mitä juuri konkreettisesti tein ja luotaan puhettani kysyttyyn aiheeseen. Kyselen vieressä olevilta, joista toinen on hyvä kollegani eräästä kunnasta ja toinen tämän tutun tuttu, nyt siis minunkin tuttu, ”millaisia kuvia postataan Allianssi-risteilystä?” Kuvavirta on kelpoa dataa, joista pystyy tekemään analyysia, mitä Allianssi-risteily merkitsee osallistujille? Millaisia ovat kuvat, joita ihmiset tapahtumasta julkisesti postaavat? Millaisia tarinoita kuviin on kirjoitettu? Minun veikkaus oli, että kuvavirrasta löytyy selfieitä, jossa ollaan kaverin kanssa tai suurella porukalla. Olinhan niitä itsekin ottanut ja ollut kaverikuvassa.
Kuvat kertovat
En tietenkään malttanut tämän keksittyäni olla katsomatta hästägillä, että olisiko somessa julkisesti Allianssi-risteilleitä ihmisiä kaverillisissa omakuvissa. Olihan siellä kuvia, joissa nuorisotyön sielulliset kohtaavat aalloilla. Verkostoitumisesta viestivät kuvat ja niiden määrä voisivat esimerkiksi toimia mittarina arvioimaan tapahtuman vaikuttavuutta vaikkapa ”tapaa tuttuja ja verkostoidu” -lupauksen eli tavoitteen suhteen. Tuttujen tapaaminen ja verkostoituminen on yksi Allianssi-risteilyn sivuilla kerrotuista pointeista, joilla alan toimijoita innostettiin mukaan.
Kuvadatasta löytyi esimerkiksi seuraavia julkisesti postaajan kirjoittamia omakuvien kuvatekstejä, jotka kertovat verkostoitumisesta ja tuttujen tapaamiseen:
”Verkostoitumista, tuttuja, uusia tuttavuuksia, keskusteluja ja oivalluksia. Niistä rakentuu seuraava vuorokausi nuorisotyön ammattilaisten kanssa.”
”Allianssiristeilyllä huippujengin kera. Kohtaamisia halauksia ja naurua. Siitä on taas tämä risteily tehty!”
”Laiva on lastattu työpajoilla, tarinoilla, tanssikengillä ja nuorisoalan toimijoilla. Kiitos jengi!”
”Uusia oivalluksia, paljon tuttuja ja kivaa pöhinää nuorisoalan ammattilaisten vuosittaisessa kokoontumisessa. Huippureissu!”
Sielujen yhteisöjä
Kuvalla on aina ollut valtava voima, mutta nyt kuvat luovat diskursseja nopeammin kuin ennen. Omakuvat ovat materiaalia siitä, miten ihmiset haluavat tulla itsensä nähdyksi: ystävyyttä, tuttuutta, verkostoja ja kohtaamisia voi tehokkaasti ilmaista visuaalisesti. Näkemiseksi tulemiseen omakuvat ovat tehokas menetelmä. Somessa jaetut selfiet muodostavat samanhenkisten sielujen yhteisöjä ja tuovat tietysti näkyvyyttä nuorisotyölle.
Kaikki kuvat eivät päädy julkiseen somevirtaan. Alla olevan kuvakaan ei ollut sinne alun perin tarkoitettu, mutta tässä kuvassa on tämän blogitekstin pihviä. Kuva todentaa minulle sitä, että tapasin tuttuja ja verkostoiduin. Ennen kuvan ottamista juttelin opiskelukaverini kanssa, johon seuraan liittyi hänen entinen työkaverinsa, joka on nyt myös minun tuttu sekä totesimme, että meillä on yhteisiä tuttuja. Sitten paikalle tuli minun ensimmäisen työpaikkani työkaveri, joka liittyi meidän kolmen naisemme keskustelurinkiimme. Jossain välissä otettiin kuva, mä ja mun eka työkaveri nuorisotyöstä, EHYTin aluekoordinaattori Harri Jukkala. Pyysin Harrilta kuvaa tätä tekstiäni varten ja vastaus oli, ”saat painattaa kuvasta vaikka t-paidat”.
Älylaitteet ovat tehneet itsensä tallentamisesta sosiaalisesti hyväksyttävää, jonka myötä maailmassa on valtavasti kuvamateriaalia vastaamaan meidän ihmisten näkemiseksi tulemisen tarpeeseen. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kyllä kannatti taas lähteä ja taskussa on pari innovatiivista ajatustakin, miten jatkossa huolehdin vaikuttavuuden mittaamisesta. Eli voin todeta vahvistaneeni osaamistani sekä innovoineeni uutta, joiden mahdollisuuksien saattelemana olin laivaan hypännytkin.
Verkostojen virkkailijana ja tekstin punoja,
Marjo Kolehmainen
Innovaatiopalveluiden lehtori Jyväskylästä
20.4.2018
