En ole introvertti: tykkään olla sosiaalinen ja kotona vietettyjen etäpäivien jälkeen pitää päästä ”ihmisten ilmoille” — tai vähintäänkin olisi kiva jos roskia viedessä näkisi naapureita ja voisi jutella muutaman sanan ihan livenä.
Viikonloppuisin on kiva käydä tapaamassa ystäviä tai tehdä jotain kivaa perheen kanssa.
Introverttien elämä on tuntunut kovin kaukaiselta ja kummallisesta, mutta nyt on tullut se hetki kun ymmärrän heitä! Onko pakko verkostoitua, jos ei tahdo?
Yhden viikon aikana olisi koripallotyttöjen vanhempainilta, Humakin ryhmätyön tekoa, Partion rahankeruun ideointia, töihin liittyvä koulutuspäivä täysin vieraiden ihmisten kanssa, Marttojen suklaanmaistelu-ilta + normaalit harrastukset ja työt siihen päälle. EN HALUA yhtään enempää verkostoja, haluan töiden jälkeen käpertyä sohvan nurkkaan ja syödä suklaata.
Suklaata saisi toisaalta syödä myös oman kylän Marttojen kanssa ja näkisi taas tuttuja ja saisi äitinä ”omaa aikaa” ja siitä taas energiaa seuraavaan päivään. Ehkä menen sittenkin sinne.
Verkostoituminen voi olla myös palkitsevaa
Jatkuva surffailu verkostosta toiseen on välillä uuvuttavaa, mutta tarkemmin ajateltuna se on myös antoisaa. Pitäisi olla itselleen armollisempi, eikä juntata päähän “pakko verkostoitua” -ajatusta.
Ajatus pakosta pitäisi kääntää toisin päin ja nähdä verkostojen hyvät puolet. Ystävät ja perhe ovat tietysti elämän suurimmat tukiverkostot, mutta on niitä paljon muitakin. On kiva mennä töihin, kun ympärillä on kiva työverkosto, oma harrasteporukka saa hien pintaan ja sitä kautta hyvää oloa, lasten kautta syntyneet verkostot auttavat aikatauluttamisessa esim. kimppakyytien muodossa jne. Hyvät ja toimivat verkostot tuovat sisäistä hyvää oloa, auttavat jaksamaan arjessa sekä siivittävät parempiin työtuloksiin.
Hyvät verkostot tunnistaa siitä, että niiden toimintaa kuvaavat avoimuus, luottamus, ilo, vuorovaikutus ja sitoutuminen. Huonoista verkostoista on syytä päästää irti, ihan oman hyvinvoinnin vuoksi. Yksi tärkeimmistä asioista, mikä meiltä aikuisiltakin välillä unohtuu ovat reilun pelin ja hyvän käytöksen säännöt myös verkostoissa.
P.s. En ”tuomitse” (teineiltä opittu ilmaisu) teitä sohvan nurkkaan käpertyjiä, kyllä sekin on välillä hyvä paikka.
P.p.s. Opiskelijaverkosto on näissä opinnoissa enemmän kuin parasta, yhdessä tekemällä tuppaa hyvää tulemaan!
Teksti: Pauliina Saarinen, Työyhteisön kehittäjä -opiskelija ja työssä käyvä äiti.
