”Ellei ole varuillaan, ei tiedä koska oppii”

Näihin sanoihin päätti valtiosihteeri Kari Anttila (OKM) puheenvuoronsa 12.2. Etelä-Suomen nuorisolain uudistamisen aluekierroksella. Tilaisuudessa olimme myös me, yhdeksän Nurmijärven kampuksen yhteisöpedagogiopiskelijaa sekä kaksi lehtoria. Tilaisuuteen osallistuminen oli jo itsessään jännittävää ja sitä lisäsi se, että meillä opiskelijoilla oli mahdollisuus esittää omia mielipiteitämme ennalta varatuilla puheenvuoroilla. Tilaisuuden tiivistäminen lyhyeen blogitekstiin on mahdotonta, joten nostan esille mielestäni tärkeitä näkökulmia meille opiskelijoille.

”nuoria pitäisi kannustaa osallisuuteen, vaikuttamiseen ja oman mielipiteen ilmaisemiseen niin kouluissa kuin vapaa-ajallakin”

Keskustelua käytiin sekä nuorten että alan ammattilaisten näkökulmasta. Esillä oli mm. meille tuttuja aiheita opinnoistamme; nuorten osallisuus, sosiaalinen vahvistaminen sekä monialainen yhteistyö. Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimenjohtaja Sirpa Räikkönen nosti esiin alan oppilaitosten ja työelämän yhteistyön. Hänen perusti näkemyksensä tiiviiseen vuoropuheluun, joka takaa työkentälle uusia tulisieluisia ammattilaisia. Meidän onneksemme, olemme jo jalkautuneet ensimmäisenä vuonna työkentälle ohjaamisen kurssin tiimoilta, olemmeko siis edelläkävijöitä?

Yhteisöpedagogiopiskelijat kysyivät, viranomaiset vastaavat
Humakin Nurmijärven kampuksen yhteisöpedagogiopiskelijat osallistuvat Nuorisolain uudistamiseen. Kuvassa  (vas.) Tuuli Arponen, Joosua Juntunen, Ronja Ohra-aho, Hanna Loponen, Katja Ranta ja Jenna Ojala

”kouludemokratian lisääminen ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattamisen tulisi saada nykyistä tärkeämpi ja suurempi rooli niin kouluissa kuin nuorisotoimenkin puolella.”

Dialogille tuntui olevan muutenkin tilausta. Ajatuksia esitettiin paljon nuorten äänen kuuluvuudesta. Asioiden siirtyminen kuuntelemisen tasolta tekemisen tasolle, on aikuiselle oppimisenpaikka. Nuorille on erityisen tärkeää, että aikuinen pystyy ja ennen kaikkea haluaa laskeutua heidän tasolleen. Kukaan ei voita, jos aina luvataan muutosta tai mahdollisuutta, mutta silti käytettään aikuisen auktoriteettia ja viedään pohja nuorten osallisuuteen.

”On pohdittava, tulisiko nuorisolain yhteyteen säätää harrastustakuu, joka mahdollistaisi jokaiselle tilaisuuden harrastaa.”

”Viranomaisten tulee oppia toimimaan keskenään empaattisesti” on oiva kiteytys ammattilaisten välisiin suhteisiin. Meidän pitäisi avartaa katsontaamme niin, että näkisimme metsän puilta. Yhteistyö toimii parhaiten, kun annamme tilaa ja mahdollisuuden kaikille ammattiryhmille. Omaa ammattiylpeyttä tulisi luoda tavalla, jolla pystyy kunnioittamaan myös muiden alojen työpanosta. Mitä tiiviimmin verkko on heitetty eri toimijoiden päälle, sen paremmin saamme nuoret pidettyä palveluiden parissa. Kunnallinen nuorisotyö sekä järjestöjen tekemä työ ei saisi kilpailla keskenään. Loppujen lopuksi kaikilla on sama päämäärä; nuorten hyvinvointi.

”Yhteiskuntaopin opetussuunnitelmaan voisi sisällyttää nuorisolain avaamista ja käsittelyä, jotta se tulisi nuorille tutuksi.”

Iloksemme oli huomattavissa, että nuorisotyöntekijöiden sekä ehkäisevän nuorisotyön arvostus ja näkyvyys on kasvussa. Sen lisäksi oli kiinnitetty huomiota yhteisöllisyyden merkitykseen, joka ei kuitenkaan vähennä yksilön merkitystä. Meille opiskelijoille on erityisen tärkeää levittää yhteisöpedagogin työnkuvaa toimiessamme harjoittelijoina erilaisissa työyhteisöissä. Jonain päivänä meidän statuksemme muuttuu opiskelijasta ammattilaiseksi ja mitä enemmän tietoa monipuolisella työkentällä on, sitä paremmin saamme itsemme työllistettyä.

”nuorisolaki kattaa varsin pitkän elämänjakson, joka jakautuu erilaisiin elämänvaiheisiin. Tällä aikavälillä tarvitaan monenlaisia palveluja, jotta kaikkien oikeus saada palvelua säilyy.”

Me tulevina yhteisöpedagogeina saimme tilaisuudelta paljon ja sen lisäksi saimme haastaa myös itseämme. On arvostettava ele järjestävältä taholta, että he halusivat saada opiskelijoidenkin näkökulmaa tähän tärkeään asiaan. Ja onhan se totta, että me tullemme jäädäksemme ja tuomme mukanamme monta tulisielua ammattitaitoineen. Oma toiveeni on, että saan jatkaa tätä itseni haastamista senkin jälkeen, kun pääsen siirtymään työkentälle ammattilaisena. Siksi on hyvä, etten osaa olla varuillani, vaan opin koko ajan!

Väliotsikot ovat otteita niistä teksteistä, joita tilaisuudessa esitimme.

Teksti: Hanna Loponen
Kuva: Juha Makkonen

 

Pohdiskelua maaseutukunnan nuorten asioista

Teksti ja kuvat: Tuula Rantanen (yhteisöpedagogiopiskelija, monimuotototeutus, Jyv 14)

Astun päiväkodin portista sisään. Sisko riemastuu. Ryntää kädet ojossa syliin: ”Arvaa äiti mitä Riikka tänään teki meidän kanssa?” Veli katsoo minuun. Nousee hiekkalaatikossa, kerää lelunsa, raahaa ne varastoon ja on valmis kohtaamiseen. Halaan häntä lujasti vaikka hänen kädet roikkuvat sivulla ja katse harhailee olkapääni yli.

Kaarnalaiva
Kaarnalaiva. Kuva Tuula Rantanen.

Veli on oppinut kirjoittamaan ja lukemaan jo ennen koulun alkua. Hän ei kuitenkaan muista laittaa housuja jalkaan liikuntatunnin jälkeen vaan painuu ulos toppatakissa ja shortseissa.

Sisko tulee itkien koulusta kotiin. ”Veli on aina yksin kaikki välitunnit. Tai sitten ne nostelevat sitä ja heittelevät lumikasaan.” Veli ei ole huomannut mitään kummallista.

”Onko toi oikeesti sun veli? Miks se on niin outo?” Sisko ei kehtaa mennä yhtä matkaa yläkouluun veljen kanssa.

Veli saa ensimmäisellä luokalla ollessaan diagnoosiksi lapsuusiän autismi, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (erityisesti tarkkaamattomuuden ja aliaktiivisuuden piirteet). Kuusi ensimmäistä luokkaa suoriutuu hienosti yleisopetuksessa yksinkertaisten tukitoimien avulla. Arki opetellaan pienten viestilappujen ja sarjakuvapiirrosten avulla yhä uudestaan ja uudestaan. Kännykkä on täynnä muistutuksia: herätys, pue yllesi, pese hampaat, aamupala, ulkovaatteet, reppu selkään, ovi lukkoon, kouluun – ojaan ei saa mennä.

Aistituntemuksia opetellaan: Jos sinulta valuu vesi otsalta, sinun on kuuma. Aukaise takin vetoketju. Jos syömisestä on kulunut kolme tuntia, sinun on nälkä. Syö voileipä. Jos täriset ja hampaasi kalisevat, sinun on kylmä. Mene sisälle.

Peruskoulun 7. luokalle siirryttäessä koulu, osa luokkatovereista ja opettajat vaihtuvat. Siirtyminen suunnitellaan oppilashuoltoryhmän kanssa. Koulunkäynti-avustaja on käytettävissä. Veli saa lääkityksen pelko- ja jännitysoireisiin ja tarkkaavaisuuden pulmiin.

8. luokalla veli käy ensimmäisen kerran luokkakaverinsa luona, katsoo kaverin ps-pelaamista, eikä halua enää mennä uudelleen.

Yhdeksännen luokan keskiarvo on hyvä. Veli hakee äidin neuvosta lukioon, joka toimii samassa rakennuksessa yläkoulun kanssa. Opettajat ovat osin samoja. Hänet hyväksytään. Potilassuhde lasten neuropsykiatrianpoliklinikan kanssa päättyy. Kouluterveydenhuolto jatkaa tästä. Henkilökunta vaihtuu koko ajan, kukaan ei tunne veljeä entuudestaan.

Lukio sujuu mukavasti. Veli osallistuu vanhojen päivän jatkoille ja toteaa hymyillen: ”Olet tietääkseni ainoa äiti, joka on noin iloinen, kun lapsi lähtee bileisiin.”

Elo
Elo. Kuva Tuula Rantanen.

Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkavat. Kutsunnat ovat Nuijan-talolla. On etukäteen tiedossa, että veljeä ei oteta asepalvelukseen. Hän saa vapautuksen. On nöyryyttävää mennä ikätovereiden kanssa tilaisuuteen, missä muut puhkuvat miehistä uhoa. Autokoulu sujuu hyvin. Inssi jännittää. Joka kerta on eri henkilö arvioimassa, paitsi neljännellä kerralla on tuttu. Silloin ajo sujuu ongelmitta.

Kirjoitukset onnistuvat kohtalaisesti. Juhlat ovat hämmentävät. Onneksi sisko juhlii yhtä aikaa valkolakkiaan. Veli säästyy silloin liialliselta huomiolta.
Yliopiston pääsykokeet lähestyvät. Sinne pitää mennä linja-autolla. Se pitää harjoitella etukäteen.

Täysi-ikäisenä pitää itse selviytyä lääkäristä, TE-toimistosta, kelasta, pankista, puhelinliittymistä. Oudot ihmiset ahdistavat. Äiti auttaa, mutta se on noloa.
Kesätöitä ei löydy. Muutakaan työpaikkaa ei löydy. Veli ei saa opiskelupaikkaa. Kavereita ei ole. Muuta elämää kuin koti ei ole.

Maaseudun nuorilla haasteet ovat erilaisia kuin kaupungeissa. Vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia on kyllä kohtalaisesti tarjolla keskustaajamissa. Mutta haja-asutusalueiden nuorille harrastaminen voi olla hankalaa ja suuresti riippuvaista vanhempien aktiivisuudesta. Välimatkat ovat monin paikoin pitkiä ja julkisia kulkuyhteyksiä ei ole. Koulujen tarjoama kerhotoiminta on hyvin vähäistä pienien oppilasmäärien ja kuntien säästötoimien vuoksi.

Kunnassamme on tarjolla urheiluseurojen järjestämä lajien kirjo. Seurakunta kokoaa kristillisestä toiminnasta kiinnostuneet nuoret, kansalaisopisto tarjoaa taidealojen opetusta, partio kerää luonnosta ja käytännön taidoista kiinnostuneet nuoret yhteen ja auttamishalun ja toiminnan nälkään vastaa palokuntanuoret. Kirjallisuus ja lukeminen ovat läheisiä osalle nuorista. Kirjastopalvelut kattavat koko kunnan alueen kirjastopalvelupisteiden ja verkkokirjaston muodossa.

Vaikka pieneen kokoonsa nähden kotikunnallamme on tarjota nuorille monipuolisesti harrastemahdollisuuksia, iso joukko nuoria ei ole ohjattujen vapaa-ajanpalvelujen parissa. Syitä passiivisuuteen on useita. Sosiaaliset taidot voivat olla vajavaiset ja juuri ”niiden” kavereiden seura ei kiinnosta. Monet harrastukset vaativat osallistujaltaan sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Se voidaan kokea rasitteeksi. Nuori ei ehkä jaksa kantaa juuri nyt sen kaltaista vastuuta. Toiset harrastuksista vaativat rahaa. Vanhempien huono taloudellinen tilanne saattaa rajoittaa nuoren mahdollisuuksia osallistua joihinkin aktiviteetteihin.

Pitkät etäisyydet eivät suinkaan helpota lähtemistä. Toisaalta syrjäisemmissä kylissä yhteisöllisyys on vielä voimissaan. Kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa tekemiset. Tutun kyläläisen kanssa on helppo sopia kimppakyydeistä. Huoli tutuista naapureista on luonnollisesti voimakkaampaa kuin tuntemattomista ”saman rapun asukkaista”. Tutun nuoren ongelmakäyttäytymiseen on helpompi puuttua, kuin rähinöivän nuorisoporukan puuhailuun S-marketin edustalla. Nuorten näkyvät ongelmat korostuvatkin taajamissa.

Omassa kunnassamme on vasta viime vuosina havahduttu nuorten ongelmiin. Räikeät päihdeongelmat ja lisääntynyt ilkivalta on herättänyt pienen maalaispitäjän ruususen unestaan. Nuorille, jotka eivät ole itse aktiivisia ja joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta aktiivisesti ole pystyneet hakemaan apua nuorten ongelmiin, ei kunnalla ole ollut kouluajan ulkopuolella antaa juuri mitään tukea.

Toisenlaista tukea tarvitsevien nuorten ryhmä on omiin koteihinsa hautautuneet hiljaiset nuoret. Kunnassa on tarjolla toisen asteen koulutuksista vain lukio. Sekin pieni ja koko ajan lakkautusuhan alla. Kurssitarjotin on suppea. Monille on iso kynnys lähteä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kotona asuessa pitkät koulumatkat lohkaisevat ison osan vapaa-ajasta. Opiskelun ja matkojen jälkeen ei enää jää aikaa harrastuksille eikä kavereille. Pienessä pitäjässä töiden löytäminen on nykyisen laman aikana lottovoitto. Vailla ammatillista koulutusta se on lähes mahdotonta.

Tässä riittää nuorisotyölle haastetta. Miten tavoittaa kaikki nuoret ja antaa heille tasa-arvoinen mahdollisuus tulla nuorisotyön palvelujen pariin? Miten jakaa pienen kunnan pienet resurssit siten, että niitä riittäisi eteläisimmästä kolkasta pohjoisimpaan asti ja miten saada nuo pienet resurssit käyttöön siten, etteivät nuorisotyöntekijät tuuperru työtaakan alle? Ja millainen toiminta mahdollistaisi oikeanlaisen tuen alueen nuorille?

Luulisi, että pienellä paikkakunnalla nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen omien asioidensa suunnitteluun ja hoitoon olisi yksinkertaista. Vaan eipä ole. Koulujen oppilaskuntia lukuun ottamatta, nuorilla ei ole mitään nuorten foorumia, millä kunnan asioihin pääsisi helposti ja nuorille luontevalla tavalla vaikuttamaan. Nuorten vaikutusmahdollisuuksien ja kuulluksi tulemisen edistäminen onkin yksi kuntamme nuorisotyön tavoite.

Nuorisotyöllä on myös toiseen suuntaan haaste. Miten vakuuttaa kaikki päättäjät nuorten mielipiteiden ja nuorisotyön tärkeydestä ja tarpeellisuudesta? Kaikki nuorisotyön tuottama etu ei näy suoraan säästettyinä euroina, mikä olisi yksinkertaisin mittari. Onneksi nuorten asiaa on ajettu eteenpäin näyttävästi valtakunnallisellakin tasolla. Se kääntänee myös konservatiivisimpienkin isäntien päitä.(Nuorisotyön ammattieettinen ohjeistus, Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry.)

Nuorisotyö on kotikunnassamme koettu näihin päiviin asti vain ”sellaisena harrastelijapuuhasteluna” ja siihen mielikuvaan törmää edelleenkin. Toisaalta se on ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää. Vielä vanhempien kunnan päättäjien aktiiviaikoina isot maatilat ja vahvat yritykset pitivät huolen ns. syrjäytyneistä nuorista. Uudistaloja oli vähemmän ja oman kylän tutuista nuorista huolehdittiin. Nuoriso hoidettiin omin voimin ja harrastusmahdollisuudet olivat vain mukavaa plussaa.

Nykyään tilat ovat pitkälle erikoistuneita ja koneistettuja, ylimääräisiä käsiä ei tarvita ja yrityksissä käydään jo ennestään työväestön kanssa yt-neuvotteluja.

Isomman kaupungin imussa maalle muuttajia on riittänyt. Näillä perheillä ei kuitenkaan ole samanlaisia tukiverkostoja kuin ns. alkuperäisellä väestöllä. Isovanhemmat ovat jääneet kotipaikkakunnalle ja uusia ystävyyssuhteita ei ole vielä ehtinyt syntyä.

Mielestäni kotikuntani kaltaisella harvaan asutulla alueella verkkonuorisotyölle on valtava tilaus. Se tulisi ujuttaa nuorten tietoisuuteen jo alaluokkien mediakasvatuksesta lähtien. Mielellään jo varhaiskasvatuksenkin, mutta tiedän että siihen on kunnassamme todella pitkä matka. Vaikka fyysiset välimatkat ovatkin pitkiä, sosiaalisenmedian avulla kaikki kyliemme nuoret voivat olla ”samassa huoneessa”. Pienen kunnan resurssit eivät yksinään riitä kaiken työmäärän hoitamiseen, mutta tehokkaalla tiedon kululla ja yhteistyöllä muiden kuntien ja organisaatioiden kanssa maalaiskunnatkin voisivat olla mukana tuottamassa ja tukemassa laadukasta verkkonuorisotyötä. (Merikivi, Timonen & Tuuttila (toim.) 2011.)

Etsivälle nuorisotyölle riittää kotikunnassamme töitä. Vaikka etsivä nuorisotyö on toiminut kunnassamme jo vuodesta 2008, se on tuntematon palvelu yleisölle. Toisen kunnan tuottamana ostopalveluna se on tuntunut tavoittavan kohderyhmänsä vain pinta-raapaisuna mahdollisesti suurien työmäärien vuoksi. Kuntamme anoi määrärahaa ja nyt pitäjässä aloittaa etsivä nuorisotyö oman työntekijän voimin. Hänelle oman kunnan nuoret ja tahot, mistä näkymättömät ja näkyvät nuoret mahdollisesti löytyisivät tulevat tutuksi. Toivottavasti myös etsivä nuorisotyö tulee tutuksi nuorille ja heidän läheisilleen siten, että se olisi helppo tavoittaa ja että sitä olisi helppo lähestyä. (Kaakinen, Tarvainen, Bosquet, Kuure & Häggman (toim.) 2010.)

Jopoilija
Kuva Tuula Rantanen.

Haluan nostaa esiin vielä erityistä tukea tarvitsevien nuorten ryhmän. Heidän palvelujen saanti mahdollisuudet pienissä kunnissa ovat suppeammat verrattuna isoissa asutuskeskuksissa asuviin nuoriin. Laki vaatii kaikkia kuntia järjestämään vammaispalvelun mukaista henkilökohtaista apua vaikeavammaiselle henkilölle hänen päivittäisissä toimissaan, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa sekä yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Kuntien on myös järjestettävä heille työtoimintaa työ- ja toimintakeskuksissa, tuetun työllistämisen työhön valmennusta tai tuettua työtoimintaa. On kuitenkin selvää, ettei pienellä paikkakunnalla ole yhtä monipuolisia mahdollisuuksia toteuttaa noita velvoitteita kuin isoilla kaupungeilla.
Te-toimistolla on monien muiden palvelujen ohella tarjolla mm. ammatin valinta- ja urasuunnittelupalvelua.

Kela kustantaa vaikeavammaisille tai muille koulutusalan valinnassa erityisiä vaikeuksia kokeville nuorille koulutuskokeiluja, työkokeiluja ja työhönvalmennusta. Nuori voi saada kuntoutuksena esim. yleissivistävää tai ammatillisesti valmentavaa koulutusta kouluttautuakseen sopivaan ammattiin. Kela voi tarjota myös nuorten ammatillisia kuntoutuskursseja, kuntoutustutkimusta, työkykyneuvojan palveluita sekä elinkeinotukea yritystoimintaan. Elinkeinotuki helpottaa sairaan tai vammaisen yrittäjän tai ammatinharjoittajan työn aloittamista sekä työvälineiden hankintaa. (Erityistä tukea tarvitsevan nuoren palvelut koulutuspolun eri vaiheissa, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Vipuvoimaa EU:lta 2007 – 2013.)

Jos asiointi internetissä ei tunnu omalta, Kelassa saa henkilökohtaista palvelua kunnanvirastossa yhtenä päivänä viikossa. Totuus kuitenkin on, että vaikka palvelujen tarjonta on laajaa ja kattaa kaikki Suomen kunnat, Kelan palveluviidakossa voi eksyä kuka tahansa asui hän maalla tai kaupungissa.

Pienellä paikkakunnalla on luonnollisesti vertaistukea vähemmän saatavissa ja nuorten sosiaalinen verkosto ja sosiaalinen elämä voi jäädä sen vuoksi kovin suppeaksi. Lisäksi on vielä pieni erityistä tukea tarvitsevien nuorten vähemmistöryhmä, mihin minun poikani kuuluu. Jos nuoren koulumenestys on hyvä, hän ei tarvitse kalliita apuvälineitä eikä hänellä ole päihde- tai väkivaltataustaa, hän putoaa kaikkien tukitoimien ulkopuolelle. Vaikka kuntoutus onkin saanut paljon hyvää aikaiseksi, ei oman arjen ja uusien tilanteiden (joita tulee eteen jatkuvana syöttönä) hallinta ja sosiaalisten tilanteiden tulkinta toimi vielä itsenäisesti. Omien läheisten ja ystävien lisäksi ei muuta tukiverkostoa ole. Mikä on näiden nuorten tulevaisuus? Mitä he uskaltavat odottaa elämältään?

Olisiko nuorisotyöllä jotain annettavaa meidän veljelle?

Muuten. Tällä hetkellä veljen elämä sujuu mukavasti. Parasta aikaa – Pälkäneen Paja -hankkeen ansiosta veli on nyt kuntouttavalla työkokeilujaksolla Kostian koululla koulunkäyntiavustajaharjoittelijana.

Hankkeen vetäjä saa veljeltä korkean arvosanan: ”Nykyisen työpaikkani mahdollisti mies nimeltä Panu Raivio. Hän järkkäsi minulle paikan ja arvostukseni häntä kohtaan nousee tasolle, jolle ovat yltäneet vain Riitta Tiitola (1.-6.-luokkien luokanvalvoja), Juha Valtonen (lukion ryhmäohjaaja), Carl Barks ja Steven Spielberg.”

Opiskelua
Kuva Tuula Rantanen.

 

Kasvatustieteiden perusopintojen suorittaminen iltaisin avoimessa yliopistossa tuntuu veljestä todella mielekkäältä, sillä hän aikoo hakea yhä uudelleen yhteishaussa luokanopettaja koulutukseen. Terveyskeskuksen pitkäaikainen omalääkäri on ottanut hoitaakseen veljen paniikkikohtaukset vakavasti ja vastuullisesti.

Veljen sosiaalinen verkosto on kasvanut moninkertaiseksi, vaikka hän kaiken vapaa-ajan onkin edelleen kotona yksinään tai meidän muiden perheenjäsenten seurassa. Eikä hänestä seurapiirihaita pysty tekemäänkään – onneksi. Hän on upea rauhallinen nuorimies, juuri sellainen, jota pienet ja ehkä vähän isommatkin koululaiset opettajakseen tarvitsisivat.

”Hankaluuden keskellä lojuu mahdollisuus.” – Albert Einstein

LÄHTEET

Erityistä tukea tarvitsevan nuoren palvelut koulutuspolun eri vaiheissa, Vipuvoimaa EU:lta 2007 -2013, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Euroopan sosiaalirahasto.

Kaakinen, Juha & Tarvainen, Tom & Bosquet, Päivi & Kuure, Tapio & Häggman, Erik (toim.). 2010. Oman kokoinen elämä. Tarinoita etsivästä nuorisotyöstä. Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Merikivi, Jani & Timonen, Päivi & Tuuttila, Leena (toim.) 2011. Sähköä ilmassa. Näkökulmia verkkoperustaiseen nuorisotyöhön. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, Humanistinen ammattikorkeakoulu (HUMAK), Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus.

Nuorisotyön ammattieettinen ohjeistus. Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry