Sankarillisia odotusten ylityksiä viidakossa ja lähiöissä

Retkellä Uhuru-vuorilla Tansania
Retkellä Uluguru-vuorilla. Etualalla Mahamad Hirsi. Kuva: Henri Iso-Koivisto

”Olemme olleet todella kiitollisia tästä matkasta. Tansaanit ovat perinteisesti aika ystävällisiä. Erinäiset ekskursiot 4H-kouluihin olivat positiivisia. Saimme raikuvan sisääntulon kuorolaisilta, kun he lauloivat ’Ni rahaa’. Mahamed “Muhis” Hirsi osaa hieman tansanian kieltä sen ansiosta, että hän on kielinero. Bussimatkat ovat olleet pääosin ihan syvältä. Auto pomppii muhkuratiellä kuin jänöjussi, jonka lisäksi televisioista soi ylimalkaisen autotunetettu kauhea paikallispoppi. Sitä soitetaan kaiuttimista, vaikka Mahamad Hirsi vetelisi mieluiten hirsiä. Itse asiassa Muhis tuli tästä totaalisen hulluksi ja repi hiukset päästään. [lähde?] Bussi ohittelee myös supervaarallisesti. Epäilemättä surkein osuus koko matkassa oli, kun Hirsi ei päässyt internetiin joka päivä. Hän oli vetämässä itseään jo hirteen tämän vuoksi. Vieroitusoireita ovat olleet mm. ampiaisenpisto sisäreidessä ja sometauti. Onneksi majatalon ikioma myyjä suostui kauppaamaan tölkistä mangomehua, sillä tämän ansiosta Muhis selvisi hengissä.

Yritetään yhdessä Tansaniassa
Mahamad Hirsi. Kuva: Henri Iso-Koivisto

Vaateshoppailu oli jännittävää. Tinkiminen oli ihan omituista, koska Hirsi ihmetteli valkoisia ihmisiä. Valkoihoinen mies, joka osaa ylipäänsä jollain tavalla tingata oli Hirrelle uusi tuttavuus. Tinkaus (pohjalaisittain “pluutoo”) luonnistui sen takia Henriltä, että hän oli ehtinyt muodostaa jonkinlaisen käsityksen paikallishinnoista. Sen lisäksi hänellä on historiassaan kokemusta Tori.fi:n pimahtaneista karavaanareista. Ruuan hinta näin ollen ei ollutkaan ollenkaan paha, eikä kirjoituspäivään saakka siitä ollut kukaan vielä saanut ripuliakaan tietoomme ja aistihavaintoihin perustuen.

Vanhana eläinrakastajana Muhis uneksi matkalla vuohesta nimeltä Manjaro. Tämän täytyi olla enneuni, sillä heti seuraavana päivänä hän oikeasti pääsi sylkyttämään aitoa kiliä. Yleisesti ottaen olimme iloisia safarilla näkemästämme. Maantiellä näkyi paviaanien toimintaa, jota ei voi eikä saa sanoin kuvailla. Krokotiilit olivat kivoja kuin myös virtahevoset. Yksi päivä kapusimme Kari Keurun sanoin sinne missä pippuri kasvaa, eli Ulugurun möhkövuorelle. Hedelmiä ja kasviksia siellä todella oli, kuin myös mopopoikia tien varsilla. Siirryttyämme vuorela hotellille uima-altaiden ääreen,  saimme kokea kantapäissämme, että kiivetty on. Kun veri kiersi aika huonosti. Muhis ja Wi-Fi löysivät toisensa hotellin katoksen alla ja kaikki päättyi hyvin. Toisena urheiluaktiviteettinamme oli jalkapallo, jota pelasimme lapsilaumaa vastaan koulussa. Voitimme 100-0. [lähde?] Kaikki olivat onnellisia.”

Kirjoittajat: Muhis Hirsi (opiskelija, Joensuun Lyseon lukio) ja Henri Iso-Koivisto (opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu)

yhh logo

Less is more – projektipäällikön pohdintoja

Yksi keskeinen opetus matkan aikana on ollut, että vähemmän on enemmän – less is more. Tansaniassa tämän ajatuksen merkitys konkretisoituu rahan arvossa verrattuna Suomeen. Kuinka paljon enemmän täällä saa hyvää aikaiseksi samalla rahasummalla, joka Suomessa aiheuttaisi lähinnä tyytymättömyyttä. Kuinka paljon suurempi merkitys tuomillamme pienillä lahjoilla on paikallisille ihmisille kuin mitä ne merkitsisivät Suomessa. Kun kaikesta on puutetta, niin vähäinenkin apu on enemmän.

Tansaniaan tullessamme meillä oli mukanamme kaksi matkalaukullista erilaisia promootiolahjoja ja tuliaisia. Lahjoja olivat antaneet mukaamme Yritetään yhdessä –hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Suomen 4H-liitto, Kontiolahden 4H -yhdistys sekä liikelahjayritys JMC. Lisäksi Humanistinen ammattikorkeakoulu oli luvannut meille noin 200-300 € lahjoitettavaksi humanitääriseksi avuksi vierailukohteisiimme. Myös aiemmalta matkaltamme tuntevamme kanadalainen öljynporaaja Daniel Marion oli luvannut lahjoittaa rahaa avustuskohteillemme.

Vierailukohteissamme jakamamme lippalakit, heijastimet, ledivalot, lyijykynät, pyyhekumit, jalkapallot ym. muut mainoslahjat tuottivat suurta iloa lahjojen saajille. Kuurojen koululla vieraillessamme puhalsimme lasten kanssa  suuren määrän ilmapalloja, joita yritimme pitää ilmassa. On vaikea kuvailla iloisia kasvoja ja riemun määrää, mitä tämä pieni lahja sai aikaiseksi.

Koulun rehtori kuvaili meille kuurojen tilannetta Tansaniassa ja haasteita, mitä heillä koululla on. Lisäksi saimme kuulla eräänlaisen ’toivomuslistan’ koulun tarpeista. Isoista asioista ei ollut kysymys. Erityisesti toivomus ompelukoneesta osui sydämiimme ja halusimme ostaa ompelukoneen kuurojen oppilaiden käyttöön.  Suomalaisessa koulussa vanhan mallinen poljettava ompelukone ei aiheuttaisi riemua opettajien keskuudessa, mutta täällä tilanne oli erilainen. Uuden koneen turvin koulun 500 oppilasta voisivat korjata vaatteitaan, oppia ompelemaan uusia ja jopa saada perusteet ammattiin, jonka turvin he voisivat  elättää itsensä vammastaan huolimatta.

Pidimme puheen koulun opettajille ja teimme lupauksen lahjasta koulun rehtorille. Molempien silmät kostuivat. Hyvän tekijän ja lahjoittajan rooli ei ole aina helppo, jossei myöskään lahjan saajan.  Kiitokset tuntuivat liioitetuilta ja suomalainen luonteemme kärsi huomattavasta epämukavuudesta. Voisimmeko vain ostaa ompelukoneen ja häipyä paikalta vähän äänin? Pari päivää myöhemmin tapasimme koulun rehtorin morogorolaisella ostoskadulla, jossa hän oli käynyt jo etukäteen ’tinkaamassa’ koneen hinnan sopivaksi, 240 000 Tsh eli noin 90 €. Kyseessä oli Kiinassa uustuotantona valmistettu vanhan mallinen poljettava ompelukone. Paketin kyljessä luki ’Made for Africa’. Euroopassa nämä ovatkin lähinnä koriste-esineitä. Pidimme uudelleen saman puheen, kättelimme, kiitimme ja katsoimme kosteilla silmillämme toisiamme. Tuskinpa Suomessa olisimme saaneet koulun rehtoria paikalle kiittämään 90 €:n ompelukoneesta, mutta täällä pienestä lahjasta kasvoi suuri, jolla voidaan muuttaa maailmaa tai ainakin yhden morogorolaisen koulun lasten elämää.

Tansania

Toinen tärkeä vierailu- ja tukikohteemme oli ’Uzalendon 4H-kerho’, jonka jäsenet ovat vaikeista oloista tulevia noin  20-25-vuotiaita nuoria. Edellisellä vierailullamme huhtikuussa olimme jo kuulleet heidän tarinansa ja ymmärtäneet, että täällä pienelläkin avulla voitaisiin saada suuria aikaan näiden nuorten elämässä. Uzalendolaisilla oli omia vuohia ja viljelyksiä, joilla he osittain elättivät itsensä.  Lisäksi 4H-klubin toiminnalla oli merkittäviä kasvatuksellisia, koulutuksellisia ja sosiaalisia vaikutuksia nuorten elämään. Kerhon puheenjohtaja oli kertonut meille jo aiemmin, että he tarvitsivat varoja parempien maataloustyökalujen ostamiseksi. Nuorten toiveet ja tarinat olivat koskettaneet meitä ja halusimme auttaa heitä pääsemään eteenpäin. Lahjoitimme kerholle 100 $ työkalujen ostamista varten. Länsimaissa tuolla summalla ei saisi edes uusia kunnollisia farkkuja, mutta täällä Tansaniassa jälleen vähän on enemmän.

Tansanialaisen keskiluokkaisen ihmisen hyvä  ansio on kuukaudessa hieman yli 200 €:a.  Luonnollisesti hintataso on huomattavasti alempi. Samalla rahalla Tansaniassa ostaa 20 kg tomaatteja, kun Suomessa saa tyytyä vain yhteen kiloon. Veroja ei tarvitse maksaa yhtä paljon kuin Suomessa, mutta huoli rahojen riittämisestä ja laskujen maksamisesta on yhteinen. ’Fighting for bread’, kuten linja-auton kuljettajamme sanoi. Tansanialaisten selviämisen salaisuus on omavaraisuudessa ja toisten auttamisessa. Jokainen on liikemies, kauppaamassa ylimääräistään, millä hankitaan lisätuloja. Osa ruuasta kasvatetaan itse ja ylimääräinen varastoidaan tai myydään pois. Sukulaiset  auttavat ja tukevat toisiaan, kun on vaikka kyse yliopiston lukukausimaksujen maksamisesta.  Yhteisö huolehtii ja tukee jäseniään.  Kertoessamme omien nuortemme 4H-yrityksestä, jonka liikeidea on auttaa vanhuksia päivittäisissä askareissa, tansanialaisten isäntiemme oli vaikeaa ymmärtää tämänkaltainen ajatus. Käytämme yhtä innokkaasti sosiaalista mediaa ja voimme jakaa yhteisen huolemme maailman rauhasta tai ilmastonmuutoksesta, mutta suuri kulttuurinen ero on vanhusten kohtelemisessa. Tansaniassa he eivät ole liiketoimintaa tai rasite, vaan yhteisön voimavara, mistä pidetään huolta.

Tansania

Suomesta lähetetty pienikin apu voi kasvaa Tansaniassa suureksi. Kehitysyhteistyöhön sijoitetut varat, lahjoitukset ja humanitäärinen apu on sijoitus koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Jos hyvinvointivaltioissa olisimme valmiita luopumaan edes vähästä, sillä voisi olla suuri merkitys Tansaniassa, Afrikassa tai muissa kehittyvissä maissa. Vaikka elämme Suomessa vaikeita aikoja, voimme  pienelläkin panostuksella saada suuria aikaiseksi Afrikassa. Suomen pienimpänä ammattikorkeakouluna, Humak voi kasvaa merkitykseltään suureksi Tansaniassa. Koulutusohjelmiemme sisällöt ovat kuin luotu yhteistyöhön afrikkalaisten partnereiden kanssa. Verkostot ja suhteet ovat jo olemassa, mutta enää tarvitaan vain rohkeutta lähteä tekemään Humakista aidosti kansainvälinen toimija.  Suomessa olemme ’less’, mutta Tansaniassa voimme olla ’more’.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 18.10.2017.
Kuvaaja: Henri Iso-Koivisto

 

Uluguru-vuorten juurella

Yritetään yhdessä –hanke (2016-2017)

Uskomatonta, että ollaan täällä!  Luonto, asutus ja ihmiset ovat hyvin monipuolisia. Ihmiset ovat hymyileväisiä ja stressi lienee täysin vieras käsite. Ihmiset ovat hyvin rentoja ja joustavia. Heillä ei ole minuuttiaikatauluja. Olemme itsekin alkaneet oppia kiireestä pois. Olemme täällä joka tapauksessa nämä kaksi viikkoa – eikä asia muutu miksikään, vaikka kuinka yrittäisimme kiirehtiä. ”Huomasin nostaneeni puhelimeni, jotta voisin tarkistaa mitä kello on. Päätin kuitenkin laskea puhelimen alas, sillä en tekisi sillä tiedolla yhtään mitään” totesi Elina.  Välillä myös päivämäärät ja viikonpäivät saattavat unohtua.

On hyvän tavan mukaista, että tuntemattomiakin tervehditään tai puhutellaan kaduilla ja markkinoilla.

Olemme vierailleet erilaisissa kouluissa ja 4H –projekteissa. Vierailumme kuurojen koululla oli hyvin koskettava, sillä kuurojen asema Tansaniassa on hyvin huono. Työpaikan löytäminen kuurona on lähes mahdotonta. Lapset olivat kuitenkin iloisia. He olivat valmistelleet meille tanssiesityksen ja antoivat jokaiselle meille oman viittomakielisen nimen.

Suurimmassa koulussa, jossa vierailimme,  oli yli 1600 oppilasta. Opettajia on sen verran vähän, että yhden -vuorteopettajan vastuulle voi kuulua jopa 50-100 oppilasta. Suomessa tuo määrä on yleensä noin 20-30 oppilasta. Pelasimme lasten kanssa jalkapalloa – hävisimme 4-0. Lapset lauloivat meille koululaulun. Samaan aikaan kun me kuvasimme koululaisia, opettajat kuvasivat yhtä ihmeissään myös meitä.

4H –toimintaa harrastavat lapset käyvät kaksi kertaa viikossa koululla opettelemassa eläinten ja kasvien hoitoa. Mekin pääsimme istuttamaan puita heidän kanssaan.

Sunnuntain aamupäivällä kävimme retkellä Uluguru-vuorilla. Oli kiva päästä kävelemään, kun olimme 4 päivää istuneet autossa. Matkalla näimme paljon paikallisia hedelmäpuita mm. useita erilajisia mangopuita, passionhedelmäpuita, papaijapuita, banaanikasveja, erilaisia palmuja, ’anunia’ sekä pippuripuita. Opimme myös enemmän elämästä paikallisissa kylissä. Yhdessä kylässä valmistettiin raskaana oleville naisille savesta valmistettuja mutakakkuja ravinteiden puutteeseen. Hämmästelimme myös, miten paljon moottoripyöriä kulkee vuorilla. Näimme myös kalalammen ja Morogoro-joen, joka oli tosi kaunis.

”Oon tajunnut, että mun pitää oppia lisää omasta somalialaisesta kulttuuristani. Kun oltiin tuolla Uluguru-vuorilla, tuntui, että mun pitäisi tuntea nää kasvit. Enkä mä tuntenut kaikkia. Olen hämmästynyt, miten rikas kulttuuri on Tansaniassa, tämmöistä henkistä pääomaa on paljon. Ja yrittäjyys näkyy joka paikassa, kaikki yrittävät, täällä on ihailtavaa yrittäjyyttä. Suomalaisten kannattaisi ottaa mallia täältä. Tansanialaisest ovat sitkeitä”, pohtii Sokorey.

Projektipäällikkö porinoi:

Neljä päivää Morogorossa ovat olleet hyvin vaikuttavia meille kaikille. Alkuhämmenyksen jälkeen olemme tottuneet paikallisiin oloihin ja tapoihin. Hitaasti valuva suihku on normaalia ja myös kiireiset askeleemme ovat hidastuneet paikalliseen rytmiin – yli 30 asteessa ei vain pysty kiirehtimään. Tansanialaisten iloisuus on tarttunut meihin ja kykenemme jo melko luontevasti tervehtimään swahiliksi vastaantulijoita ja tarvittaessa jopa teemme afrikkalaisen kolmen puristuksen käsitervehdyksen. Yritetään yhdessä –hankkeen yksi tavoite oli globaalikasvatus ja se on varmasti toteutunut tämän ryhmän kokemuksissa.

Tansanian 4H-liiton toiminta paikallisilla kouluilla on myös tehnyt syvän vaikutuksen meihin kaikkiin. 4H-kerhojen puiden istutuksilla ja opetuksilla omavaraisuudesta on suora vaikutus paikallisten ihmisten elämään ja koko yhteisöön. Haasteet ovat suuret ja länsimaisesta näkökulmasta puutteita on paljon, mutta ihmisten hyväntuulisuus, onnellisuus ja halu yrittää parantaa omaa elämäänsä on suuri.

Morogoro on ihanteellinen paikka tehdä yhteistyötä. Alueella on vahvat perinteet suomalaisten toiminnasta ja verkostot ovat olemassa. Viime keväänä menehtyneen Leo Söderqvistin henkinen perintö vaikuttaa edelleen monien paikallisten toimijoiden mielessä. Pienestä koostaan huolimatta, Humanistinen ammattikorkeakoulu voisi olla merkittävä toimija täällä Morogorossa. Täältä löytyy harjoittelupaikkoja kulttuurituotajille, yhteisöpedagogeille sekä viittomakielen tulkeille. Paikalliset yliopistot ovat myös enemmän kuin valmiita aloittamaan yhteistyön suomalaisten kanssa. Kv-projektimme nimi on ’Moro Morogoro’ ja  se tarkoittaa enemmän tervehdystä kuin hyvästejä.

Kirjoittajat: Elina Tyni, opiskelija & Sokorey Mohamed, opiskelija & Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 15.10.2017.

”Se on moro Morogoro!” Departure 11th October to Tanzania!

Yritetään Yhdessä -hanke (2016-2017, ESR)
Intian valtameren äärellä Tansaniassa. Kuva: Kristiina Vesama

Yritetään yhdessä –hanke (2016-2017) on Humanistisen ammattikorkeakoulun, Suomen 4H-liiton sekä Kontiolahden 4H ry:n yhteishanke, jossa on kannustettu nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä ryhmänä. Hankkeessa valmennettiin nuoria pienryhmissä ja he perustivat yksin, pareittain tai pienryhmässä  4H-yrityksen. Hankkeen päätavoitteena on ollut vahvistaa nuorten työelämä- ja yrittäjyysvalmiuksia ja  ensisijaista kohderyhmää ovat olleet 16-28-vuotiaat nuoret Pohjois-Karjalan alueella. Toimintaan on osallistunut aktiivisesti hankkeen aikana yli 50 nuorta. Päättymässä oleva Yritetään Yhdessä -hanke huipentuu opintomatkaan Tansaniaan lokakuussa 2017,  jonka aikana tutustutaan Tansanian 4H-toimintaan ja 4H-yrittäjiin.

’Moro Morogoro’ -opintomatkalle lähtee 9 henkilöä:  seitsemän 17-27 -vuotiasta pohjoiskarjalaista nuorta, yksi Humakin opiskelija ja kaksi lehtoria. Lentokone kohti Tansaniaa nousee ilmaan ensi keskiviikkona 11.10.2017. Opintomatkan nimen mukaisesti suuntaamme ensiksi Morogoro-nimiseen kaupunkiin ja sieltä jatkamme Tangaan Pohjois-Tansaniaan. Miksi me sinne menemme? Moro Morogoro -matkan tavoitteena on:

  • tutustua Tansaniassa 4H -yritystoimintaan ja luoda paikallisten nuorten kanssa kontakteja, mistä voi syntyä tulevaisuudessa yhteistyötä ja uutta yritystoimintaa
  • oppia lisää kansainvälisyydestä  ja vahvistaa omaa kielitaitoa & vuorovaikutustaitoja monikulttuurisessa toimintaympäristössä
  • saada uusia ideoita ja toimintamalleja omaan yritystoimintaan
  • tutustua tansanialaiseen kulttuuriin ja luontoon sekä tansanialaisten nuorten elämään ja arkeen
  • tutustua Eno-verkkokoulun puidenistutusprojektiin Tansaniassa. Täältä löydät lisätietoa! 

Kysyin projektipäällikkö Kari Keurulta miltä nyt tuntuu viikkoa ennen matkalle lähtöä:

”Jännittää aikas paljon.  Iso kulttuuriloikka arkikuvioista on luvassa. Samoin ilmastoloikka. Meillä täällä kylmää ja sateista, siellä kuumaa ja kuivaa.  Ja tällä kertaa lähdetään reissuun  ryhmän kanssa. Mutta uskon vahvasti (vaikka kuulostaakin kliseiseltä), että matkustaminen muuttaa meitä, matkalla opimme ja palaamme takaisin eri ihmisinä.”

ENO-verkkokoulun puidenistutusprojektiin tutustumassa huhtikuussa 2017 Morogorossa. Kuva: Kristiina Vesama

Tansanian 4H -järjestöllä on yli 55000 jäsentä ja 4H-yrityksiä on yli 30000, joten kyse on varsin laajasta ja merkittävästä nuorisoalan toiminnasta. Monet 4H-klubit toimivat koulujen yhteydessä. Tyypillistä toimintaa on vihannesten ja eläinten kasvattaminen sekä tuotteiden myyminen. Monilla klubeilla järjestetään myös koulutusta pienyritystoimintaan ja esim. tytöille opetetaan vaatteiden ompelua.

Hfads of club. 4H-kerho Tangassa, koulutusta ompelijaksi. Vasemmalla kerhon vetäjä, vapaaehtoistyöntekijä Fatuma Ngoda. Kuva: Kristiina Vesama

Moro Morogoro -opintomatkan suunnittelu aloitettiin jo vuoden 2016 alussa ja 1,5 vuotta on ideoitu ja matkarahat onkin kerätty monin eri tavoin: osin 4H-yritystoiminnalla (Pop Up-kahvilat/ruokailut, kahvitukset, sambusoiden myynti, työtehtävät erilaisissa tapahtumissa, kotiapu, käsitöiden myynti, jne.), apurahoin (mm. 4H-säätiö) ja ESR-hanke tukee nuorten matkaa merkittävällä summalla. Samalla on myös innostettu ja rohkaistu pohjoiskarjalaisia nuoria mukaan.

“Tansaniaan ei tulisi  lähdettyä yksin – on mukavaa lähteä ryhmän mukana. Kiva nähdä afrikkalaista kulttuuria ja tutustua toisenlaiseen arkeen. Haluan myös  vahvistaa kielitaitoani. Taloudellisesti tämmöinen matka ei olisi mahdollinen, mutta nyt olemme keränneet yhdessä rahaa eri tavoin” toteaa matkaan lähtevä outokumpulainen Elina Tyni.

Sokorey Mohamed ja Elina Tyni valmistavat sambusoita JoenYö-tapahtumaan (Joensuussa syyskuussa 2017).

Mukaan matkaan lähtee myös Humakin Turun alueyksikön opiskelija Ida Busk, joka suorittaa parhaillaan tutkintoa Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa. Hän tuottaa hankkeelle opinnäytetyön muodossa vaikuttavuusselvityksen. Reissun aikana Idan tarkoituksena on kerätä opinnäytetyöaineistoa mm. haastattelemalla nuoria. On hienoa, että saamme mukaan oman oppilaitoksen opiskelijan, joka on apuna hankkeen arviointityössä.

Matkaryhmä on tavannut toisiaan Skypen kautta ja olemme yhdessä käyneet läpi matkaan liittyviä asioita sekä tutustuneet tansanialaiseen kulttuuriin. Viime viikolla tapaamisessamme vieraili Eno-verkkokoulun toimija ja Karelia-ammattikorkeakoulun lehtori Kaija Saramäki, jolla on paljon kokemusta Afrikasta. Saimme häneltä erinomaisia Survival-vinkkejä reissuun:

  • muista kuumuus ja polttava aurinko: pidä päähine päässä koko ajan,  pullotettua vettä ja pientä suolaista reppuun
  • huomioithan: aikakäsitys on huomattavasti joustavampi Tansaniassa, ihmisten tervehtiminen on tärkeää! Muista Habari! ja Shikamoo!  Kunnioita vanhempia henkilöitä
  • Pakkaa mukan: ripuli- ja ummetuslääkkeitä, päänsärkylääkkeitä, antihistamiinia, käsidesiä, desinfiointipyyhkeitä, rakkolaastareita, tavan laastareita, bepanthenia ja kortisonivoidetta. Tarvittaessa myös antibiootti- ja hiivakuuri.
  • Roudarinteippiä ja nippusiteitä 😂. Niillä korjaa mitä vaan!

Lehtorit lisäsivät listaan vielä:

  • hyvä taskulamppu/otsalamppu
  • hyttysmyrkky
  • adapteri
  • tekemistä illoiksi, esim. kirja tai pelikortit. Wifiä ei välttämättä ole:) Vain meidän muiden erinomainen seura. Luvassa on siis todellista leirielämää!

Päivän pähkinät:

  1. Mitkä ovat Tansanian rajanaapurit ? Niitä on kahdeksan kappaletta.
  2. Tansaniassa sijaitsee Afikan suurin järvi ja korkein vuori? Mitkä ovat näiden nimet? Kuinka korkea on tuo vuori?
  3. Mikä on Tansanian pääkaupunki?
  4.  Sijaitseeko Tansania päiväntasaajalla (ja mitä tarkoitetaan päiväntasaajalla)?

We are so ready for this adventure! Hakuna matata!

”Shikamoo. Jina langu ni Kristiina Vesama. Ninafuraha kukutana na wewe.”

Kirjoittaja: Kristiina Vesama, lehtori/projektityöntekijä, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 4.10.2017

Tansanian 4H-järjestön ja Humakin toimijoita Tangassa. Vasemmalta: Kristiina Vesama (Humak), Bernard Goliama (4H Tansania), Susan Naburi (4H Tansania), Kari Keuru (Humak), Joseph Desideri (4H Tansania)
Aurinko laskee Panganissa Tangan eteläpuolella. Kuva: Kristiina Vesama