Sankarillisia odotusten ylityksiä viidakossa ja lähiöissä

Retkellä Uhuru-vuorilla Tansania
Retkellä Uluguru-vuorilla. Etualalla Mahamad Hirsi. Kuva: Pilvi Linna

”Olemme olleet todella kiitollisia tästä matkasta. Tansaanit ovat perinteisesti aika ystävällisiä. Erinäiset ekskursiot 4H-kouluihin olivat positiivisia. Saimme raikuvan sisääntulon kuorolaisilta, kun he lauloivat ’Ni rahaa’. Mahamed “Muhis” Hirsi osaa hieman tansanian kieltä sen ansiosta, että hän on kielinero. Bussimatkat ovat olleet pääosin ihan syvältä. Auto pomppii muhkuratiellä kuin jänöjussi, jonka lisäksi televisioista soi ylimalkaisen autotunetettu kauhea paikallispoppi. Sitä soitetaan kaiuttimista, vaikka Mahamad Hirsi vetelisi mieluiten hirsiä. Itse asiassa Muhis tuli tästä totaalisen hulluksi ja repi hiukset päästään. [lähde?] Bussi ohittelee myös supervaarallisesti. Epäilemättä surkein osuus koko matkassa oli, kun Hirsi ei päässyt internetiin joka päivä. Hän oli vetämässä itseään jo hirteen tämän vuoksi. Vieroitusoireita ovat olleet mm. ampiaisenpisto sisäreidessä ja sometauti. Onneksi majatalon ikioma myyjä suostui kauppaamaan tölkistä mangomehua, sillä tämän ansiosta Muhis selvisi hengissä.

Yritetään yhdessä Tansaniassa
Mahamad Hirsi. Kuva: Pilvi Linna

Vaateshoppailu oli jännittävää. Tinkiminen oli ihan omituista, koska Hirsi ihmetteli valkoisia ihmisiä. Valkoihoinen mies, joka osaa ylipäänsä jollain tavalla tingata oli Hirrelle uusi tuttavuus. Tinkaus (pohjalaisittain “pluutoo”) luonnistui sen takia Henriltä, että hän oli ehtinyt muodostaa jonkinlaisen käsityksen paikallishinnoista. Sen lisäksi hänellä on historiassaan kokemusta Tori.fi:n pimahtaneista karavaanareista. Ruuan hinta näin ollen ei ollutkaan ollenkaan paha, eikä kirjoituspäivään saakka siitä ollut kukaan vielä saanut ripuliakaan tietoomme ja aistihavaintoihin perustuen.

Vanhana eläinrakastajana Muhis uneksi matkalla vuohesta nimeltä Manjaro. Tämän täytyi olla enneuni, sillä heti seuraavana päivänä hän oikeasti pääsi sylkyttämään aitoa kiliä. Yleisesti ottaen olimme iloisia safarilla näkemästämme. Maantiellä näkyi paviaanien toimintaa, jota ei voi eikä saa sanoin kuvailla. Krokotiilit olivat kivoja kuin myös virtahevoset. Yksi päivä kapusimme Kari Keurun sanoin sinne missä pippuri kasvaa, eli Ulugurun möhkövuorelle. Hedelmiä ja kasviksia siellä todella oli, kuin myös mopopoikia tien varsilla. Siirryttyämme vuorela hotellille uima-altaiden ääreen,  saimme kokea kantapäissämme, että kiivetty on. Kun veri kiersi aika huonosti. Muhis ja Wi-Fi löysivät toisensa hotellin katoksen alla ja kaikki päättyi hyvin. Toisena urheiluaktiviteettinamme oli jalkapallo, jota pelasimme lapsilaumaa vastaan koulussa. Voitimme 100-0. [lähde?] Kaikki olivat onnellisia.”

Kirjoittajat: Muhis Hirsi (opiskelija, Joensuun Lyseon lukio) ja Pilvi Linna (opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu)

yhh logo

Less is more – projektipäällikön pohdintoja

Yksi keskeinen opetus matkan aikana on ollut, että vähemmän on enemmän – less is more. Tansaniassa tämän ajatuksen merkitys konkretisoituu rahan arvossa verrattuna Suomeen. Kuinka paljon enemmän täällä saa hyvää aikaiseksi samalla rahasummalla, joka Suomessa aiheuttaisi lähinnä tyytymättömyyttä. Kuinka paljon suurempi merkitys tuomillamme pienillä lahjoilla on paikallisille ihmisille kuin mitä ne merkitsisivät Suomessa. Kun kaikesta on puutetta, niin vähäinenkin apu on enemmän.

Tansaniaan tullessamme meillä oli mukanamme kaksi matkalaukullista erilaisia promootiolahjoja ja tuliaisia. Lahjoja olivat antaneet mukaamme Yritetään yhdessä –hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Suomen 4H-liitto, Kontiolahden 4H -yhdistys sekä liikelahjayritys JMC. Lisäksi Humanistinen ammattikorkeakoulu oli luvannut meille noin 200-300 € lahjoitettavaksi humanitääriseksi avuksi vierailukohteisiimme. Myös aiemmalta matkaltamme tuntevamme kanadalainen öljynporaaja Daniel Marion oli luvannut lahjoittaa rahaa avustuskohteillemme.

Vierailukohteissamme jakamamme lippalakit, heijastimet, ledivalot, lyijykynät, pyyhekumit, jalkapallot ym. muut mainoslahjat tuottivat suurta iloa lahjojen saajille. Kuurojen koululla vieraillessamme puhalsimme lasten kanssa  suuren määrän ilmapalloja, joita yritimme pitää ilmassa. On vaikea kuvailla iloisia kasvoja ja riemun määrää, mitä tämä pieni lahja sai aikaiseksi.

Koulun rehtori kuvaili meille kuurojen tilannetta Tansaniassa ja haasteita, mitä heillä koululla on. Lisäksi saimme kuulla eräänlaisen ’toivomuslistan’ koulun tarpeista. Isoista asioista ei ollut kysymys. Erityisesti toivomus ompelukoneesta osui sydämiimme ja halusimme ostaa ompelukoneen kuurojen oppilaiden käyttöön.  Suomalaisessa koulussa vanhan mallinen poljettava ompelukone ei aiheuttaisi riemua opettajien keskuudessa, mutta täällä tilanne oli erilainen. Uuden koneen turvin koulun 500 oppilasta voisivat korjata vaatteitaan, oppia ompelemaan uusia ja jopa saada perusteet ammattiin, jonka turvin he voisivat  elättää itsensä vammastaan huolimatta.

Pidimme puheen koulun opettajille ja teimme lupauksen lahjasta koulun rehtorille. Molempien silmät kostuivat. Hyvän tekijän ja lahjoittajan rooli ei ole aina helppo, jossei myöskään lahjan saajan.  Kiitokset tuntuivat liioitetuilta ja suomalainen luonteemme kärsi huomattavasta epämukavuudesta. Voisimmeko vain ostaa ompelukoneen ja häipyä paikalta vähän äänin? Pari päivää myöhemmin tapasimme koulun rehtorin morogorolaisella ostoskadulla, jossa hän oli käynyt jo etukäteen ’tinkaamassa’ koneen hinnan sopivaksi, 240 000 Tsh eli noin 90 €. Kyseessä oli Kiinassa uustuotantona valmistettu vanhan mallinen poljettava ompelukone. Paketin kyljessä luki ’Made for Africa’. Euroopassa nämä ovatkin lähinnä koriste-esineitä. Pidimme uudelleen saman puheen, kättelimme, kiitimme ja katsoimme kosteilla silmillämme toisiamme. Tuskinpa Suomessa olisimme saaneet koulun rehtoria paikalle kiittämään 90 €:n ompelukoneesta, mutta täällä pienestä lahjasta kasvoi suuri, jolla voidaan muuttaa maailmaa tai ainakin yhden morogorolaisen koulun lasten elämää.

Tansania

Toinen tärkeä vierailu- ja tukikohteemme oli ’Uzalendon 4H-kerho’, jonka jäsenet ovat vaikeista oloista tulevia noin  20-25-vuotiaita nuoria. Edellisellä vierailullamme huhtikuussa olimme jo kuulleet heidän tarinansa ja ymmärtäneet, että täällä pienelläkin avulla voitaisiin saada suuria aikaan näiden nuorten elämässä. Uzalendolaisilla oli omia vuohia ja viljelyksiä, joilla he osittain elättivät itsensä.  Lisäksi 4H-klubin toiminnalla oli merkittäviä kasvatuksellisia, koulutuksellisia ja sosiaalisia vaikutuksia nuorten elämään. Kerhon puheenjohtaja oli kertonut meille jo aiemmin, että he tarvitsivat varoja parempien maataloustyökalujen ostamiseksi. Nuorten toiveet ja tarinat olivat koskettaneet meitä ja halusimme auttaa heitä pääsemään eteenpäin. Lahjoitimme kerholle 100 $ työkalujen ostamista varten. Länsimaissa tuolla summalla ei saisi edes uusia kunnollisia farkkuja, mutta täällä Tansaniassa jälleen vähän on enemmän.

Tansanialaisen keskiluokkaisen ihmisen hyvä  ansio on kuukaudessa hieman yli 200 €:a.  Luonnollisesti hintataso on huomattavasti alempi. Samalla rahalla Tansaniassa ostaa 20 kg tomaatteja, kun Suomessa saa tyytyä vain yhteen kiloon. Veroja ei tarvitse maksaa yhtä paljon kuin Suomessa, mutta huoli rahojen riittämisestä ja laskujen maksamisesta on yhteinen. ’Fighting for bread’, kuten linja-auton kuljettajamme sanoi. Tansanialaisten selviämisen salaisuus on omavaraisuudessa ja toisten auttamisessa. Jokainen on liikemies, kauppaamassa ylimääräistään, millä hankitaan lisätuloja. Osa ruuasta kasvatetaan itse ja ylimääräinen varastoidaan tai myydään pois. Sukulaiset  auttavat ja tukevat toisiaan, kun on vaikka kyse yliopiston lukukausimaksujen maksamisesta.  Yhteisö huolehtii ja tukee jäseniään.  Kertoessamme omien nuortemme 4H-yrityksestä, jonka liikeidea on auttaa vanhuksia päivittäisissä askareissa, tansanialaisten isäntiemme oli vaikeaa ymmärtää tämänkaltainen ajatus. Käytämme yhtä innokkaasti sosiaalista mediaa ja voimme jakaa yhteisen huolemme maailman rauhasta tai ilmastonmuutoksesta, mutta suuri kulttuurinen ero on vanhusten kohtelemisessa. Tansaniassa he eivät ole liiketoimintaa tai rasite, vaan yhteisön voimavara, mistä pidetään huolta.

Tansania

Suomesta lähetetty pienikin apu voi kasvaa Tansaniassa suureksi. Kehitysyhteistyöhön sijoitetut varat, lahjoitukset ja humanitäärinen apu on sijoitus koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Jos hyvinvointivaltioissa olisimme valmiita luopumaan edes vähästä, sillä voisi olla suuri merkitys Tansaniassa, Afrikassa tai muissa kehittyvissä maissa. Vaikka elämme Suomessa vaikeita aikoja, voimme  pienelläkin panostuksella saada suuria aikaiseksi Afrikassa. Suomen pienimpänä ammattikorkeakouluna, Humak voi kasvaa merkitykseltään suureksi Tansaniassa. Koulutusohjelmiemme sisällöt ovat kuin luotu yhteistyöhön afrikkalaisten partnereiden kanssa. Verkostot ja suhteet ovat jo olemassa, mutta enää tarvitaan vain rohkeutta lähteä tekemään Humakista aidosti kansainvälinen toimija.  Suomessa olemme ’less’, mutta Tansaniassa voimme olla ’more’.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 18.10.2017.
Kuvaaja: Pilvi Linna