Ötökkäsafaria ja värisokeutta

”They are very friendly”, totesi paikallinen meille näistä tuhatjalkaisista, joita oli runsaasti huoneemme ovella odottamassa iltaisin. Kuva: Kari Keuru

Pikaopas peloista selviytymiseen

Afrikasta löytyy paljon sellaista, mitä Suomesta ei. Varsinkin erikokoisia iniseviä, surisevia, sirittäviä ja kurnuttavia ja hiirenhiljaisia hyönteisiä ja muita mönkiäisiä, jotka lentävät, ryömivät tai juoksevat salamannopein pyrähdyksin. Tansanian matkan hintaan sisältyy – halusit tai et –  ötökkäsafari ja jännitys on taattu. Jos matkustat uuteen maanosaan, on paljon muitakin asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon. Itse yllätyin siitä, että niistä muodostui oman matkani pelottavin asia. Tuntemattomat otukset herättivät kauhua ja vaikeuttivat nukkumista enemmän kuin osasin odottaa. Seikkailu kannattaa aina, mutta joskus se tapahtuu eri tavalla kuin olit odottanut. Vaikeinakin hetkinä – onneksi ryhmämatkailijana  – olin iloinen, ettei ongelmia tarvinnut kohdata yksin.
Kun valmistaudun matkaan, minulla on paljon selvitettävää. Varaudun monenlaisiin tilanteisiin, ettei minun tarvitse pelätä, selviydynkö vaiko enkö. Turvallisuuteen ja terveyteen liittyviin asioihin perehtyminen ei välttämättä ole matkavalmistelujen hauskin osuus, mutta olen sitä mieltä, että se kannattaa. Näin jää sitten aikaa kohdata uusia yllätyksiä matkan aikana ja tällä kertaa aikaa jäi myös opinnäytetyön edistämiseen.
Tansanian tunnelmaa. Kuva: Ida Busk
Idan vinkit Tansaniaan lähtevälle: 
  • Muista malaria: Vaikka söisit malariaestolääkitystä, voit silti saada tartunnan. Hyttyset ovat aktiivisimmillaan auringonlaskun ja nousun välisenä aikana. Tästä syystä on tärkeää pitää ovet ja ikkunat kiinni ilta-aikaan ja muistaa käsitellä hyttysverkko ja yövaatteilta paljaaksi jäävä iho hyttyskarkotteilla.
  • Rokotusasioita kannattaa alkaa selvittämään heti kun tietää olevansa lähdössä matkalle.
  • Erilaiset vatsavaivat: Erityisesti tavallisesta poikkeava ruoka saattaa aiheuttaa jännitystä, mutta tähänkin voi varautua sopivilla lääkkeillä. On mukavampaa kun niitä on saatavilla silloin kun niitä tarvitsee. Kun harjaa hampaansa ja juo pullovettä, pääsee jo pitkälle. Lisäksi on hyvä muistaa, että suihkussa kannattaa käydä niin, että vettä joutuu mahdollisimman vähän silmiin ja suuhun.
  • Tarkkana turvallisuusasioiden kanssa: Pitkälle pääsee jo sillä, että välttää yksin liikkumista, kävelyä iltaisin ja öisin, varsinkin syrjäisemmissä paikoissa. Tavaroiden kanssa tulee olla valppaana ja koskaan ei kannata kuljettaa mukanaan enempää rahaa tai muita tavaroita kuin välttämättä tarvitsee. Puhelimet ja muut arvotavarat tulee pitää visusti piilossa jos ne on pakko ottaa mukaan!
  • Eläimet ja hyönteiset:  Yllättävät yölliset kohtaamiset pikkueläinten kanssa on mahdollista ehkäistä hyttysverkon oikeaoppisella käytöllä. Laita se huolellisesti patjan alle joka kerta kun siirtelet sitä. hyönteismyrkkyjä on onneksi saatavilla ja nekin auttavat ötököiden vastaisessa taistelussa. Isommista eläimistä selviää parhaiten että koettaa pysytellä niistä kaukana. Varsinkaan vieraiden eläinten kanssa ei kannata tehdä lähempää tuttavuutta.
  • Liikenne ja onnettomuudet: Liikenteessä on monennäköisiä, -kokoisia ja -kuntoisia menopelejä. Lisäksi kuskeja on monenlaisia, joten etenkin teitä ylittäessä kannattaa keskittyä siihen mitä on tekemässä.
  • Pakollinen nettipaasto luvassa! Myös tietoa on hyvä varata mukaan matkalle, ainakin jos on päässyt tottumaan osoitteiden ja muiden tärkeiden infojen googlailuun sitä mukaan kun niitä tarvitsee. Suomessa pääsen nettiin helposti ja yleensä yhteydet toimivat ainakin kohtalaisen hyvin. Monessa muussa maailmankolkassa tilanne on aivan toisenlainen. Tästä syystä on hyvä palauttaa mieleensä erilaisia tapoja kuluttaa aikaa mukavalla tavalla esimerkiksi bussissa. Tai sitten voi opetella sietämään tylsyyttä tai meditoida. Netittömyys saattaa olla myös paljon antoisampaa kuin aluksi osaisi odottaa. Oman nettipaastoni aikana huomasin pian, että on paljon helpompaa olla läsnä ja keskittyä siihen mitä ympärillä tapahtuu, kun älypuhelin ei ole viemässä huomiota jatkuvasti toisaalle.
Tansanian 4H-järjestön keskus Tangassa. Kuva: Kristiina Vesama
Vaikka matkustaminen onkin jännittävää, pelon ei kannata antaa estää lähtemistä. Useimpiin pelottaviin asioihin voi varautua, ja vaikka ei voisi – silti niistä voi kuitenkin selviytyä. Varautumalla monenlaisiin tilanteisiin on helpompaa pysyä rauhallisena ja levollisena, mutta liian pitkälle ei saa mennä. Muuten varautuminen voi muuttua liialliseksi murehtimiseksi ja pelkäämiseksi, eikä se hyödytä ketään. Olen todella kiitollinen siitä, että pääsin mukaan näin ainutlaatuiselle matkalle hienon porukan kanssa. Matkan aikana löysin uusia puolia itsestäni.
Jos suunnittelet matkaa Tansaniaan, näihin kannattaa tutustua: 
Hämähäkki ulko-ovessa. Kuva: Ida Busk
Idan ötökkäsafarin lista: 
Varsinkin öisin äänimaailma voi olla hyvin monipuolinen. Saatat kuulla vaikka siritystä, ininää, rapinaa, suhinaa, kolinaa tai kurnutusta.
  • Hyttyset (pieniä ja äänettömiä)
  • Iso vihreä heinäsirkka
  • Sudenkorentoja
  • Värikkäitä perhosia
  • Kaskaita
  • Tsetsekärpäsiä (au au au)
  • Kärpäsiä: Pienen pienistä vaikuttavan suuriin
  • Tulimuurahaisia (pituus noin 2 cm)
  • Tunnistamattomat lentävät hyönteiset (useita lajeja)
  • Hämähäkkejä
  • Tuhatjalkaisia: pienin etusormen pituinen, suurin melkein jalkaterän pituinen 
  • Gekkoja: pienin 1,5 cm, isoin noin 20 cm pitkä
  • Isokorvainen, nopealiikkeinen rotta
  • Kissa ja sen pennut
  • Sammakot: pienin pikkurillin kynnen kokoinen, isoin mahtuu kämmenelle (silmämääräinen arvio, en kokeillut) 
  • Koppakuoriaisia: lukuisia eri värejä, muotoja ja kokoja
Ida Busk, tangalainen alakoululainen ja Bernard Goliama (Tansanian 4H). Jalkapallo-otttelu alkamassa Kangen alakoulussa. Kuva: Kristiina Vesama
Kirjoittaja Ida Busk on Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelija, joka suorittaa parhaillaan tutkintoa Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa Turun alueyksikössä ja valmistuu keväällä 2018 Yhteisöpedagogiksi (AMK). Lisäksi Busk on parhaillaan mukana Yritetään Yhdessä –hankkeessa ja tuottaa hankkeelle opinnäytetyön muodossa hankkeen vaikuttavuusselvityksen. Hän lähti mukaan opintomatkalle Tansaniaan 11.-25.10.2017, jonka aikana hän keräsi opinnäytetyöaineistoa haastattelemalla nuoria.
Tangan rannalla vene. Kuva: Ida Busk

Epäilyksiä ihmissalakuljetuksesta

Viettäessämme sunnuntai-iltapäivää Tangassa Raskazonen uintikerholla editsemme lipui lasikuituinen moottorivene, joka oli täynnä paikallisia ihmisiä. Veneen oranssit kyljet uivat syvällä ja katselimme veneen etenemistä huolissamme. Veneen kuljettaja ei ilmeisesti ollut koskaan kuullut ylikuorman tuomista vaaroista, eikä suosituksesta käyttää pelastusliivejä. Veneessä oli suuri avoin osa ja edessä valkoinen kuomulla suojattu hytti, jonka päälle ahtautuneet matkustajat huojuivat Intian valtameren aalloissa. Mustilla ihmisillä täyteen  ahdattu vene toi meille kaikille mieleen ikävän mielleyhtymän Eurooppaan pyrkivistä pakolaisista.  Veneen matkustajat eivät kuitenkaan olleet pakolaisia vaan huviajelulla olevia tangalaisia. Ravistin uimisesta märkiä hiuksiani ja yritin karkottaa verkkokalvoillani kumittelevan näyn ihmissalakuljetuksesta. Tämä puoli Afrikan arkipäivästä unohtui siihen asti, kunnes olimme poistumassa maasta.

Nykyinen Dar Es Salaamin lentokenttä on ahdas, vanha rakennus ja kaukana nykyaikaisesta lentokentästä. Uusi terminaali on jo rakenteilla ja valmistuu ennemmin tai myöhemmin.  Lentokenttärakennukseen sisälle pääseminen edellyttää turvatarkastuksen läpi kulkemista. Kaikki matkatavarat läpivalaistaan jo parhaat päivänsä nähneellä röntgen -laitteella ja jokainen joutuu kulkemaan metallin paljastimen läpi niin kuin muillakin lentokentillä. Kaikki tämä kuitenkin on paljon rennompaa kuin esimerkiksi Helsingissä ja vaikutelmaksi jää  enemmänkin länsimaisen turvaohjeistuksen muodollinen täyttäminen kuin todellinen turvatarkastus. Vaikka ollaan tiukkoja, niin Afrikassa osataan joustaa tarpeen niin vaatiessa – kaikki järjestyy.

Olimme tehneet lähtöselvityksen jo edellisenä iltana, tosin vain Tukholmaan asti johtuen heikosta verkkoyhteydestä majoituspaikassamme. Matkalaukkuja jättäessämme ja tarkastuskortteja hakiessani huomasin, että valitsemani paikat lentokoneesta olivat menneet  uuteen järjestykseen ja ensimmäiselle lennolle Dar Es Salaam – Addis Abeba  ryhmämme ripoteltiin tasaisesti eri puolille konetta. Kaikki muu sujui siis hyvin, mutta Sokorey ei jostain kumman syystä saanut tarkastuskortteja kuin vain Tukholmaan asti. Kyse oli kuulemma tulostusvirheestä tai jostain muusta. Kiusoittelimme ryhmämme nuorinta jäsentä, lieksalaista Sokoreyta hänen ilmeisestä aikomuksestaan jäädä Tukholmaan.  Lähtöselvityksen jälkeen oli vuorossa passintarkastus ja viisumipaperin täyttäminen. Seurasimme opasteita lentokenttärakennuksen toiselle reunalle täyttämään lomakkeita.

’Mama Africa’ eli Krisse jätti ensimmäisenä Tansanian maaperän ja läpäisi passintarkastuksen ilman sen ihmeempiä kyselyitä. Samoin eteni koko muu ryhmämme hänen perässään minuun ja Muhikseen asti. Olin tarkoituksella jättäytynyt toiseksi viimeiseksi jonossa, koska halusin varmistaa että kaikki pääsevät ilman vaikeuksia maasta. Passintarkastaja selaili passiani ja sinne lyötyjä leimoja. Yrittäen pientä ’small-talkia’ kysyi, pidinkö Tansaniasta kun olin matkalla jo toista kertaa tänä vuonna. Myöntelin ja kehuin luonnon kauneutta ja ihmisten ystävällisyyttä. Valkoiset hampaat hohtivat tarkastuskopin hämärästä. Virkailijan pyynnöstä, käänsin pääni oikealle ja pieni videokamera kuvasi kasvoni jonnekin arkistoon. Tiskin alapuolella oleva punaisena hehkuva skanneri tallensi sormenjälkeni ja virkailija naputteli merkintöjään tietokoneella. Pieni nyökkäys ja hän ojensi passini takaisin ja viittelöi minua jatkamaan eteenpäin kohti ’Transfer-aluetta’.  Koko muu ryhmämme odotti jo toisessa kerroksessa vain Muhis oli tulossa jälkeeni passitarkastukseen.

Muhis ojensi passinsa tarkastajalle, jonka ilme tiukkeni huomattavasti. Hän selaisi punakantista Euroopan Unionin passia, millainen oli monelle afrikkalaiselle vain kaukainen haave. Nyt hänen edessään seisoi kuitenkin somalialaiselta näyttävä nuori mies, jolla oli suomalainen passi. Seisoin tarkastuskopin kulmalla, portin takana ja tarkkailin tilannetta. Virkailija kysyi englanniksi Muhikselta liudan tarkastuskysymyksiä: Miksi hän oli tullut Tansaniaan? Missä hän oli vieraillut? Missä hän oli asunut ja mikä oli ollut viimeisen yöpaikan osoite? Virkailijan ääni kiristyi ja hän vilkaili vuoroin passia ja vuoroin Muhista. Annoin Muhikselle myötätuntoisen katseen ja viittoilin käsimerkein tsemppiä. Virkailija huomasi viestittelyni ja osoitti minua tulemaan takaisin passintarkistusluukulle.

Tervehdin virkailijaa uudelleen ystävällisesti ja yritin kertoa katseellani Muhikselle, että kaikki on kunnossa. Virkailija heilutti kasvojen edessä Muhiksen passia ja kysyi minulta kuinka vanha se oli? Kerroin muistikuvani mukaan kyseessä olevan noin vuoden vanha dokumentti. Virkailija jatkoi kysyen missä oli edellinen passi? Hämmennyin hieman, mutta kokosin nopeasti ajatukseni ja kerroin, ettei ole muita passeja, koska Muhis sai Suomen kansalaisuuden vasta viime vuonna ja tämä on hänen ensimmäinen passinsa. En tiedä tyydyttikö vastaus virkailijaa, koska epäilys loisti hänen kasvoiltaan.  Kerroin referoiden Muhiksen tarinan pakomatkasta Somaliasta Etiopiaan ja sieltä edelleen lentokoneella Suomeen turvapaikan hakijaksi.  Katsoin Muhista ja näin kuinka hänen kasvoilleen oli tullut surullinen ilme. Miksi hänet pysäytettiin tähän kuulusteluun eikä ketään muuta meidän ryhmästämme? Koko matka oli mennyt tähän asti jouhevasti, emmekä ennakkopeloistamme huolimatta olleet kohdanneet minkäänlaista rasismia aiemmin tansanialaisten taholta. Tämä pysäytys ja kuulustelu kuitenkin selvästi liittyivät Muhiksen somalialaiseen taustaan. Vaikka ymmärsin pysäytyksen syyn, sitä oli vaikea hyväksyä, etenkin kun se kohdistui yhteen ryhmäläiseemme.  Muhikseen oli keskellä Afrikkaa lyöty epäilyksen poltinmerkki. Hänen ulkonäkönsä antoi syyn epäillä passin aitoutta.

Seuraavaksi virkailija kysyi minulta kuinka pitkään olimme tunteneet? Kerroin ystävyytemme alkaneen noin 1,5  vuotta sitten.  Mikään ei kuitenkaan tuntunut vakuuttavan tansanialaista virkailijaa. Yhä uusia kysymyksiä sateli vastattavakseni ja Muhiksen verenpaine kohosi jokaisen kysymyksen myötä.  Yritin vakuutella hänelle tämän olevan normaalia rutiinia, vaikka molemmat ymmärsimme kysymysten johtuvan hänen alkuperästään.  Somalialaisena hän joutui kantamaan kollektiivista syyllisyyttä ja epäilystä. Ilmeisesti virkailija lopulta väsyi, eikä keksinyt enää uutta kysyttävää. Hän sulki Muhiksen passin, katsoi toisaalle ja työnsi passin luukun kautta Muhikselle. Saatoimme jatkaa seuraavalle pisteelle. Liukuportaiden alapäässä tarkastettiin vielä kerran passiemme leimat, mutta tällä kertaa ne eivät herättäneet virkailijoissa isompia intohimoja. Mukanani kantamani gitalele eli pienikokoinen kitara sen sijaan herätti. Virkailija kysyi, että olinko muusikko ja voisinko soittaa hänelle jotain. Olin väsynyt, enkä ollut ihan varma kuinka tosissaan hän pyynnön esitti. Kysyin, että oliko kyseessä virallinen pyyntö ja jos ei ollut, niin mieluusti jatkaisin kohti liukuportaita.  Hän viittasi iloisesti nauraen meitä jatkamaan, mutta minua ei naurattanut. Harmitti suunnattomasti Muhiksen puolesta hänen kokemansa tyly kohtelu.

Kohtaamisia Addis Abebassa

Viimeinen tuntimme Dar Esa Salaamin kentällä sujui ilman sen suurempia ongelmia. Nousimme koneeseen ja lensimme Addis Abebaan. Viereeni tuli istumaan kenialainen mies, joka työskenteli Tansaniassa YK:n palkkalistoilla eräällä pakolaisleirillä sosiaalityöntekijänä.  Hän  kertoi leirillä olevan 250 000 pakolaista Kongosta ja 100 000 pakolaista Burundista.  Kyseessä oli siis suomalaisella mittakaavalla tarkasteltuna melko iso kaupunki.  Olosuhteet leirillä olivat kuulemma huonot. Puutetta oli ruuasta, juomavedestä ja lääkkeistä. Ihmiset asuivat pienissä karsinoissaan ja ilon aiheet olivat vähissä.  Monet kuulemma yrittivät paeta ja seuraukset olivat huonot. En rohjennut kysyä, että millä tavalla huonot, mutta jatkoin  kuitenkin edelleen tiedustelemalla kuinka hän jaksaa tehdä työtään ja onko vaikea irrottautua leirin arjesta kun on lomalla. Väsyneiltä kasvoilta näkyi surua. Mies kertoi, että hän oli tehnyt tätä työtä jo yli 10 vuotta ja oli vähitellen oppinut unohtamaan ja hyväksymään. Toivotin hänelle voimia, kun koneemme laskeutui ja tiemme erkanivat. Mitä sitä muutakaan olisi voinut sanoa?

Addis Abeban kenttä on eräänlainen solmukohta Afrikassa. Ethiopian Airlines -yhtiön uuden karhea lentokalusto kuljettaa ihmisiä ympäri maailmaan. Neljän tunnin odotusaikana törmäsimme monenlaisiin maailman matkaajiin. Mieleen painuvin oli ranskalaisarabialaiskiinalainen aurinkopaneelikauppias, joka oli juuri saapunut Somalimaasta ja odotteli jatkolentoa Kiinaan. Transfer-alue oli kuin maustesekoitus, täynnä erilaisia hajuja ja värejä. 12 tunnin matkustuksen jälkeen oma tuoksuni ei ollut miellyttävin, mutta olin päättänyt vaihtaa puhtaat vaatteet vasta Tukholmassa. Pakkaisin vasta silloin Afrikan pölyt käsimatkatavaroihini.  Vihdoin lähtöselvitysaika koetti ja asetuimme opaskylttien mukaiseen jonoon odottamaan koneeseen pääsyä. Yksi toisensa jälkeen ryhmämme jäsenet näyttivät tarkastuskortin viivakoodia lukulaitteelle, pieni piippaus ja virkailija nyökkäsi hyväksyvästi, jotta pääsi nousemaan koneeseen.  Väsymys alkoi painaa ja odotin vain hetkeä, että pääsisin nukkumaan lentokoneen ahtauteen.

Henri ja Muhis Addis Abeban kentällä. Kuva: Kristiina Vesama

Sokorey oli pukeutunut omaan kansalliseen tyyliinsä. Iloisesti nauraen jutustelimme ja jono liikkui eteenpäin.  Sokorey viitottiin sivummalle ja pienikokoinen etiopialainen mies pyysi Sokoreyta ojentamaan passinsa ja tarkastuskorttinsa. Seurasi tiukkaa sanailua ja virkailija sanoi haluavansa tarkistaa jotain koneelta. Saavuin Sokoreyn avuksi ja maailman ystävällisimmällä äänellä mitä osasin kerroin keitä me olimme, mistä tulimme ja mikä oli matkamme tarkoitus. Selitykset olivat kuitenkin turhaa, sillä virkailija oli päättänyt tutkia Sokoreyn tapauksen tarkemmin. Somalitausta ja Suomen passi oli taas osoittautunut huonoksi yhdistelmäksi. Mies vei Sokoreyn passin ja paperit ja hävisi tiskinsä taakse jatkamaan töitään. Koneeseen ahtautuvat ihmiset ohittivat meidät oikealta ja vasemmalta meidän seisoessa  ja odottaessa vastausta. Sokorey oli harmissaan, eikä pystynyt peittelemään sitä. Yritin lohduttaa häntä ja heittää väliin muutaman tunnelman kevennyksen, mutta mikään ei onnistunut pyyhkimään pois käsittämäämme tosiasiaa: erityiskohtelu johtui hänen somalitaustastaan ja Suomen passista.  Olimme toistamiseen muutaman tunnin sisällä epäiltyinä passin väärentämisestä, ihmiskaupasta tai ehkä molemmista.

Jono alkoi harventua ihmisten kadotessa yksi toisensa perään koneeseen johtavaan tunneliin. Katselin passin takavarikoinutta virkailijaa ja ymmärsin hänen unohtaneen meidät jonon hännille.  Nappasin Sokoreyta hihasta kiinni ja sanoin, nyt mennään. Ohitimme muut jonot ja marssimme tiskille toisen virkailijan eteen ja pyysimme häntä hakemaan meidän passimme ja muut dokumentit. Kauniisti hymyilevä etiopialainen virkailija kääntyi, otti takanaan pöydällä lojuneen passin ja tarkastuskortin, vilkaisi niitä ja ojensi ne meille takaisin. Ilmeisesti tiukkaan kontrollin muuriin oli juuri puhjennut kahden suomen kansalaisen mentävä aukko. Kiitimme naista ja tyytyväisenä kävelimme koneeseen.

Heja Sverige! 

Euroopan rajan ylitimme Tukholmassa Arlandan kentällä. Kahden koettelemuksen jälkeen olin jo henkisesti valmistellut kouluruotsillani puheen kahden somalitaustaisen ryhmäläisemme puolustukseksi. Tuijotin lasikopeissa istuvia passipoliiseja ja sydämeni pamppaili Sokoreyn ojentaessaan passinsa tiukkailmeiselle virkailijalle. Vilkaisu punaisen, EU:n myöntämän passin nimilehdelle, passin skannaus, silmäilyä koneelta ja tiedot oli tarkistettu. Sokorey hyppäsi yhdellä loikalla Euroopan rajan yli ja jatkoi muun ryhmän perässä kohti porttia 12. Muhiksen kohdalla tarkastus sujui vähintäänkin yhtä rivakasti. Ristin käteni kuvaannollisesti kyynärpäitä myöden. Olimme saapuneet lähes kotiin. Kiitos Ruotsi! Palautit uskomme ihmisyyteen.

Turvatarkastukset ovat tärkeitä ja tarvitsemme tiukkailmeisiä virkailijoita rajoillemme. Viranomaiset eivät myöskään saa olla liian sinisilmäisiä vaan parempi on tarkistaa ja  luottaa intuitioonsa kuin katua jälkeenpäin. Kuitenkin epäilys, mikä kohdistuu pelkästään ihon väriin, ulkomuotoon, pukeutumiseen tai johonkin muuhun ulkoiseen seikkaan on negatiivisilla asioilla brändäämistä ja sen kohteeksi joutuminen on hyvin loukkaavaa. Paluumatkallamme seurasimme vierestä kahta tällaista tapausta ja näimme afrikkalaisen rasismin rumat kasvot. Kollektiivinen syyllisyys terrorismista ja yleinen epäilys  on se taakka, mitä somalitaustaisille nuorillemme yritettiin sovitella kannettavaksi.  Kieltäydyimme kuitenkin tästä kunniasta ja kerroimme meidän kaikkien olevan suomalaisia ihon väristä riippumatta. Toivoisin kaikille maailman turva- ja passintarkistajille tarkkuutta ja hyvää näkökykyä, mutta samalla myös värisokeutta, joka ei erottele toisia suomalaisia suomalaisista.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 31.10.2017.

Kari Keuru matkalla jossain. Kuva: Kristiina Vesama
Yritetään Yhdessä -hankkeen logo