Afrikkalaisia unelmia

Uluguru-vuoret Uzalendon 4H-kerhon taustalla, kuva: Kristiina Vesama

Kaikilla on unelmia: isompi asunto, parempi koulutus, suurempi palkka tai mukavampi työ. Unelmoiminen on inhimillistä riippumatta siitä, elätkö Euroopassa tai Afrikassa. Unelmat antavat voimaa arkisiin askareisiin ja unelmat kantavat eteenpäin. Luonnollisesti pelkkä haaveilu ei riitä, vaan unelmien saavuttamiseksi tarvitsee myös toimia. Kuurojen koululla Morogorossa vierailessamme kysyimme lapsilta, miksi he haluavat tulla isona? Mikä on heidän haaveensa? Kiltisti koulupukuiset alakoululaiset asettuivat jonoon ja vuoronperään he kertoivat meille, katselijoille toiveistaan. Pienet kädet viittoivat, piirsivät unelmia ilmaan ja lasten opettaja käänsi meille lasten kertomia haaveita. Joku halusi sairaanhoitajaksi, toinen opettajaksi eli hyvin samanlaisia unelmia kuin suomalaisilla lapsilla. Eräs poika esitti innostuneena ilmapotkuja, harhautuksia ja viittoi haluavansa isona jalkapallon pelaajaksi. Toinen uskoi tulevansa rikkaaksi liikemieheksi. Kuuntelimme liikutuksen vallassa lasten haaveita yhä uusien lasten liittyessä  jonoon. Kaikki halusivat viittoa meille, mikä on heidän haaveensa. Ei voinut välttyä tunteelta, että me eurooppalaiset olisimme olleet ihmeiden tekijöitä, jotka pystyisivät muuttamaan heidän elämänsä taikatempulla. Silmissä näkyi toivo ja heidän kätensä liikkuivat ilmeikkäästi. Yritin kuvata videolle lasten kertomuksia ja silmäni kostuivat. Muutamien lasten toiveet olivat erilaisia. Eräs poika kertoi haluavansa tulla isona kengän kiillottajaksi ja seuraava tyttö unelmoi siivoojan urasta. Heidän kohdallaan kyse ei ollut niin säkenöivästä haaveesta kuin muilla, mutta kyse oli ehkä realismista Tansaniassa, missä kuurojen tilanne on huono. Työllistyminen ja itsensä elättäminen on utopiaa ja mahdollisuudet elämässä ovat vähäiset. Lasten toiveista heijastui kuitenkin usko tulevaisuuteen. Hetken olisin toivonut olevani taikuri, joka pystyy muuttamaan kaiken. Katsoin koulun rehtoria ja opettajia ja mietin: mistä he saavat voimansa tehdä työtään. Kuinka he rohkaisevat lapsia uskomaan omiin haaveisiinsa ja tekemään niistä totta?

Unelmien jälkeen puhalsimme lasten kanssa ilmapalloja, joita heittelimme ilmaan. Osa palloista puhkesi paukahtaen ja annoimme heille uudet. Hävetti tuliaistemme vähäisyys, vaikka rehtori väittikin ilmapallojen tuovan lapsille suurta iloa. Siirtyessämme kohti bussiamme taaksemme jäi epätodellinen näky lasten juostessa kiljuen pallojen perässä koulun pihalla. Toivoin pallojen kestävän edes sen aikaa, että automme kaartaisi mutkassa olevien ensimmäisten savisten mökkien taakse.

Lapsia koulun pihalla, kuva: Kristiina Vesama

Uzalendon 4H-klubilla vieraillessamme kerhon puheenjohtaja Dennis Tinda kertoi haasteista, mitä nuorten aikuisten 4H-kerholla on. Viime vierailumme jäljiltä edistystä oli tapahtunut. Kolmen vuohen sijaan viereisellä tyhjällä tontilla laidunsi kokonaista seitsemän eläintä. Kun olimme kätelleet ja luovuttaneet  rahalahjamme, Dennis tuli viereeni. Hän kysyi vahvasti englantia murtaen kuinka pystyisi tulemaan Suomeen. Dennis kertoi minulle omasta haaveestaan opiskella ja saada tutkinto länsimaisesta korkeakoulusta. Tunsin piston sydämessäni kun kerroin kuinka systeemi oli muuttunut: tulevaisuudessa Euroopan ulkopuolelta tulevat joutuisivat maksamaan opiskelustaan. Dennis jatkoi edelleen ja kysyi mahdollisuudesta hakea stipendiä tai löytää Suomesta lahjoittaja, joka voisi auttaa häntä opiskelumaksuissa ja asumiskustannuksissa. Levittelin käsiäni, yritin katsoa häntä silmiin, mutta en kyennyt edes valehtelemaan uskottavasti. Lukukausimaksut, olivat juuri sammuttaneet yhden afrikkalaisen nuoren miehen unelman ja samalla kysyin hiljaa kuinka paljon korkeakoulujen taloustilanne on parantunut perimällä maksuja kaukaa tulevilta opiskelijoilta. Ajatukseni risteilivät ja yritin tukahduttaa omaatuntoani piinaavan ahdistuksen kysymällä itseltäni, miksi meidän pitäisi maksaa Afrikasta tulevien opiskelu Suomessa? Vastaus oli luettavissa Denisin kasvoilta. Sen pystyi laskemaan myös kaikkialta missä liikuimme. Meidän hyvinvointimme hinta on monen kehitysmaalaisen huonompi elintaso. Ostamme halvalla raaka-aineita ja teetämme tuotteemme halvalla, kaukana kotoa. Vaikka joskus ostamme ’reilun kaupan kahvia tai banaaneita’, niin se ei yksin riitä muuttamaan maailmassa vallitsevaa epätasapainoa.  Katsoin Denisiä ja mumisin jotain sinne päin, että yritän selvitellä asiaa. Ymmärsin, että toteuttamalla tämän nuoren miehen unelman, voisimme auttaa koko yhteisöä ja tekisimme monien unelmista totta.

Dennis Tinda Uzalendon 4H-kerhon puheenjohtaja, kuva: Kristiina Vesama

Matkustaessamme paikallisella linja-autolla Morogorosta Tangaan näimme afrikkalaisten unelmien toisen puolen. Matkan varrella näkyi loppumattomana virtana savimajat ja  linja-auton tv-näytöillä pyöri paikallisten musiikkikanavien tuotantoa. Videoilla näkyi upeita kolonialistisen ajan huviloita, hyvin hoidettuja puutarhoja, kauniita tummia ihmisiä, joilla oli paljon isoja kultaisia koruja, paljastavia seksuaalisuutta korostavia vaatteita, hevosvoimillaan ärjyviä superautoja, tummia aurinkolaseja, ylellisiä drinkkejä ja yläluokkaista elämää kuvaavia kohtauksia. Musiikkivideoiden kuvamateriaali oli kaukana normaalista suomalaisesta elämästä ja valovuosien päässä tansanialaisesta arjesta.

Bussikäytävän ahtaudessä liikkui cachew-pähkinöitä kauppaava nuorimies. Sisälämpötila oli noussut lähes 30°C ilmastoinnin sammuttua yllättäen ja penkkien välissä leijui kostea hien tuoksu. Rexonan 24h:n tunnin takuu kuulosti lähinnä vitsiltä. Ostimme paketin pähkinöitä, jonka hinta oli 5000 Tsh eli noin kaksi euroa. Ruudulla pyörivää amerikkalaista unelmaa ei tuolla summalla vielä osteta. Täällä kaikki ovat yrittäjiä ja myyvät jotain. Jokainen päivä on taistelua elämästä, välttämättömyydestä jatkaa eteenpäin. Mieleeni palautui bussikuskimme Godwill:in sanonta: ’fight for bread!’.

Ryhmämme nuoria Kangen alakoululaisten kanssa, kuva: Kristiina Vesama

Istumme majapaikkamme lähellä olevassa Pubissa tai sellaiseksi ajattelen kutsuttavan rakennelmaa, joka on kyhätty aaltopellistä ja rautaputkesta ja jonka seiniä koristavat Pepsimainokset sekä paikallisen oluen mainosjulisteet hintatietoineen: Safari 1600 Tsh. Astuessamme sisälle Pubiin saimme osaksemme huomiota, joka tuskin oli positiivista. Selkeästi olimme astuneet epämukavuusalueelle tai ainakin väärälle alueelle, missä olomme voisi muodostua hyvinkin pian epämukavaksi. ’Ice-break’:erinä lausuimme vahvalla turistiaksentilla swahilin kielisen tervehdyksen: ’häpäri!’ Hetken hiljaisuus, nyökkäys ja muutama murahtava tervehdys vastineeksi ja elämä jatkui Pubin hämärässä. Omistaja saapui luoksemme ja otti tilauksen. Valoja ei tässä baarissa ollut lainkaan. Ainoana valonlähteenä toimivat virvoitusjuomien kylmiöt, tansanialaista jalkapalloa näyttävä putkitelevisio sekä kaksi peliautomaattia, joiden eteen oli ryhmittynyt paikallinen mies joukkio. Digitaalinen piipitys säestää kolikoiden kilinää automaatin uumenissa. Värilliset valot vilkkuivat ja miesten kasvoilta pystyi lukemaan onnistumisen ja epäonnistumisen kasinopelissä. Olimme joko unelmatehtaalla tai unelmien hautausmaalla. Lisää onnenpelureita virtasi sisälle. Kyseessä ei ollut mikään Eurojackpotti, ei edes lapsuuteni pajatsovoitto, mutta yrittäjiä riitti. Afrikkalaisilla unelmilla on monet kasvot, mutta vain harvalla on mahdollisuus saavuttaa päävoitto.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 20.10.2017.
Kuvaaja: Kristiina Vesama

Sankarillisia odotusten ylityksiä viidakossa ja lähiöissä

Retkellä Uhuru-vuorilla Tansania
Retkellä Uluguru-vuorilla. Etualalla Mahamad Hirsi. Kuva: Henri Iso-Koivisto

”Olemme olleet todella kiitollisia tästä matkasta. Tansaanit ovat perinteisesti aika ystävällisiä. Erinäiset ekskursiot 4H-kouluihin olivat positiivisia. Saimme raikuvan sisääntulon kuorolaisilta, kun he lauloivat ’Ni rahaa’. Mahamed “Muhis” Hirsi osaa hieman tansanian kieltä sen ansiosta, että hän on kielinero. Bussimatkat ovat olleet pääosin ihan syvältä. Auto pomppii muhkuratiellä kuin jänöjussi, jonka lisäksi televisioista soi ylimalkaisen autotunetettu kauhea paikallispoppi. Sitä soitetaan kaiuttimista, vaikka Mahamad Hirsi vetelisi mieluiten hirsiä. Itse asiassa Muhis tuli tästä totaalisen hulluksi ja repi hiukset päästään. [lähde?] Bussi ohittelee myös supervaarallisesti. Epäilemättä surkein osuus koko matkassa oli, kun Hirsi ei päässyt internetiin joka päivä. Hän oli vetämässä itseään jo hirteen tämän vuoksi. Vieroitusoireita ovat olleet mm. ampiaisenpisto sisäreidessä ja sometauti. Onneksi majatalon ikioma myyjä suostui kauppaamaan tölkistä mangomehua, sillä tämän ansiosta Muhis selvisi hengissä.

Yritetään yhdessä Tansaniassa
Mahamad Hirsi. Kuva: Henri Iso-Koivisto

Vaateshoppailu oli jännittävää. Tinkiminen oli ihan omituista, koska Hirsi ihmetteli valkoisia ihmisiä. Valkoihoinen mies, joka osaa ylipäänsä jollain tavalla tingata oli Hirrelle uusi tuttavuus. Tinkaus (pohjalaisittain “pluutoo”) luonnistui sen takia Henriltä, että hän oli ehtinyt muodostaa jonkinlaisen käsityksen paikallishinnoista. Sen lisäksi hänellä on historiassaan kokemusta Tori.fi:n pimahtaneista karavaanareista. Ruuan hinta näin ollen ei ollutkaan ollenkaan paha, eikä kirjoituspäivään saakka siitä ollut kukaan vielä saanut ripuliakaan tietoomme ja aistihavaintoihin perustuen.

Vanhana eläinrakastajana Muhis uneksi matkalla vuohesta nimeltä Manjaro. Tämän täytyi olla enneuni, sillä heti seuraavana päivänä hän oikeasti pääsi sylkyttämään aitoa kiliä. Yleisesti ottaen olimme iloisia safarilla näkemästämme. Maantiellä näkyi paviaanien toimintaa, jota ei voi eikä saa sanoin kuvailla. Krokotiilit olivat kivoja kuin myös virtahevoset. Yksi päivä kapusimme Kari Keurun sanoin sinne missä pippuri kasvaa, eli Ulugurun möhkövuorelle. Hedelmiä ja kasviksia siellä todella oli, kuin myös mopopoikia tien varsilla. Siirryttyämme vuorela hotellille uima-altaiden ääreen,  saimme kokea kantapäissämme, että kiivetty on. Kun veri kiersi aika huonosti. Muhis ja Wi-Fi löysivät toisensa hotellin katoksen alla ja kaikki päättyi hyvin. Toisena urheiluaktiviteettinamme oli jalkapallo, jota pelasimme lapsilaumaa vastaan koulussa. Voitimme 100-0. [lähde?] Kaikki olivat onnellisia.”

Kirjoittajat: Muhis Hirsi (opiskelija, Joensuun Lyseon lukio) ja Henri Iso-Koivisto (opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu)

yhh logo

Less is more – projektipäällikön pohdintoja

Yksi keskeinen opetus matkan aikana on ollut, että vähemmän on enemmän – less is more. Tansaniassa tämän ajatuksen merkitys konkretisoituu rahan arvossa verrattuna Suomeen. Kuinka paljon enemmän täällä saa hyvää aikaiseksi samalla rahasummalla, joka Suomessa aiheuttaisi lähinnä tyytymättömyyttä. Kuinka paljon suurempi merkitys tuomillamme pienillä lahjoilla on paikallisille ihmisille kuin mitä ne merkitsisivät Suomessa. Kun kaikesta on puutetta, niin vähäinenkin apu on enemmän.

Tansaniaan tullessamme meillä oli mukanamme kaksi matkalaukullista erilaisia promootiolahjoja ja tuliaisia. Lahjoja olivat antaneet mukaamme Yritetään yhdessä –hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Suomen 4H-liitto, Kontiolahden 4H -yhdistys sekä liikelahjayritys JMC. Lisäksi Humanistinen ammattikorkeakoulu oli luvannut meille noin 200-300 € lahjoitettavaksi humanitääriseksi avuksi vierailukohteisiimme. Myös aiemmalta matkaltamme tuntevamme kanadalainen öljynporaaja Daniel Marion oli luvannut lahjoittaa rahaa avustuskohteillemme.

Vierailukohteissamme jakamamme lippalakit, heijastimet, ledivalot, lyijykynät, pyyhekumit, jalkapallot ym. muut mainoslahjat tuottivat suurta iloa lahjojen saajille. Kuurojen koululla vieraillessamme puhalsimme lasten kanssa  suuren määrän ilmapalloja, joita yritimme pitää ilmassa. On vaikea kuvailla iloisia kasvoja ja riemun määrää, mitä tämä pieni lahja sai aikaiseksi.

Koulun rehtori kuvaili meille kuurojen tilannetta Tansaniassa ja haasteita, mitä heillä koululla on. Lisäksi saimme kuulla eräänlaisen ’toivomuslistan’ koulun tarpeista. Isoista asioista ei ollut kysymys. Erityisesti toivomus ompelukoneesta osui sydämiimme ja halusimme ostaa ompelukoneen kuurojen oppilaiden käyttöön.  Suomalaisessa koulussa vanhan mallinen poljettava ompelukone ei aiheuttaisi riemua opettajien keskuudessa, mutta täällä tilanne oli erilainen. Uuden koneen turvin koulun 500 oppilasta voisivat korjata vaatteitaan, oppia ompelemaan uusia ja jopa saada perusteet ammattiin, jonka turvin he voisivat  elättää itsensä vammastaan huolimatta.

Pidimme puheen koulun opettajille ja teimme lupauksen lahjasta koulun rehtorille. Molempien silmät kostuivat. Hyvän tekijän ja lahjoittajan rooli ei ole aina helppo, jossei myöskään lahjan saajan.  Kiitokset tuntuivat liioitetuilta ja suomalainen luonteemme kärsi huomattavasta epämukavuudesta. Voisimmeko vain ostaa ompelukoneen ja häipyä paikalta vähän äänin? Pari päivää myöhemmin tapasimme koulun rehtorin morogorolaisella ostoskadulla, jossa hän oli käynyt jo etukäteen ’tinkaamassa’ koneen hinnan sopivaksi, 240 000 Tsh eli noin 90 €. Kyseessä oli Kiinassa uustuotantona valmistettu vanhan mallinen poljettava ompelukone. Paketin kyljessä luki ’Made for Africa’. Euroopassa nämä ovatkin lähinnä koriste-esineitä. Pidimme uudelleen saman puheen, kättelimme, kiitimme ja katsoimme kosteilla silmillämme toisiamme. Tuskinpa Suomessa olisimme saaneet koulun rehtoria paikalle kiittämään 90 €:n ompelukoneesta, mutta täällä pienestä lahjasta kasvoi suuri, jolla voidaan muuttaa maailmaa tai ainakin yhden morogorolaisen koulun lasten elämää.

Tansania

Toinen tärkeä vierailu- ja tukikohteemme oli ’Uzalendon 4H-kerho’, jonka jäsenet ovat vaikeista oloista tulevia noin  20-25-vuotiaita nuoria. Edellisellä vierailullamme huhtikuussa olimme jo kuulleet heidän tarinansa ja ymmärtäneet, että täällä pienelläkin avulla voitaisiin saada suuria aikaan näiden nuorten elämässä. Uzalendolaisilla oli omia vuohia ja viljelyksiä, joilla he osittain elättivät itsensä.  Lisäksi 4H-klubin toiminnalla oli merkittäviä kasvatuksellisia, koulutuksellisia ja sosiaalisia vaikutuksia nuorten elämään. Kerhon puheenjohtaja oli kertonut meille jo aiemmin, että he tarvitsivat varoja parempien maataloustyökalujen ostamiseksi. Nuorten toiveet ja tarinat olivat koskettaneet meitä ja halusimme auttaa heitä pääsemään eteenpäin. Lahjoitimme kerholle 100 $ työkalujen ostamista varten. Länsimaissa tuolla summalla ei saisi edes uusia kunnollisia farkkuja, mutta täällä Tansaniassa jälleen vähän on enemmän.

Tansanialaisen keskiluokkaisen ihmisen hyvä  ansio on kuukaudessa hieman yli 200 €:a.  Luonnollisesti hintataso on huomattavasti alempi. Samalla rahalla Tansaniassa ostaa 20 kg tomaatteja, kun Suomessa saa tyytyä vain yhteen kiloon. Veroja ei tarvitse maksaa yhtä paljon kuin Suomessa, mutta huoli rahojen riittämisestä ja laskujen maksamisesta on yhteinen. ’Fighting for bread’, kuten linja-auton kuljettajamme sanoi. Tansanialaisten selviämisen salaisuus on omavaraisuudessa ja toisten auttamisessa. Jokainen on liikemies, kauppaamassa ylimääräistään, millä hankitaan lisätuloja. Osa ruuasta kasvatetaan itse ja ylimääräinen varastoidaan tai myydään pois. Sukulaiset  auttavat ja tukevat toisiaan, kun on vaikka kyse yliopiston lukukausimaksujen maksamisesta.  Yhteisö huolehtii ja tukee jäseniään.  Kertoessamme omien nuortemme 4H-yrityksestä, jonka liikeidea on auttaa vanhuksia päivittäisissä askareissa, tansanialaisten isäntiemme oli vaikeaa ymmärtää tämänkaltainen ajatus. Käytämme yhtä innokkaasti sosiaalista mediaa ja voimme jakaa yhteisen huolemme maailman rauhasta tai ilmastonmuutoksesta, mutta suuri kulttuurinen ero on vanhusten kohtelemisessa. Tansaniassa he eivät ole liiketoimintaa tai rasite, vaan yhteisön voimavara, mistä pidetään huolta.

Tansania

Suomesta lähetetty pienikin apu voi kasvaa Tansaniassa suureksi. Kehitysyhteistyöhön sijoitetut varat, lahjoitukset ja humanitäärinen apu on sijoitus koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Jos hyvinvointivaltioissa olisimme valmiita luopumaan edes vähästä, sillä voisi olla suuri merkitys Tansaniassa, Afrikassa tai muissa kehittyvissä maissa. Vaikka elämme Suomessa vaikeita aikoja, voimme  pienelläkin panostuksella saada suuria aikaiseksi Afrikassa. Suomen pienimpänä ammattikorkeakouluna, Humak voi kasvaa merkitykseltään suureksi Tansaniassa. Koulutusohjelmiemme sisällöt ovat kuin luotu yhteistyöhön afrikkalaisten partnereiden kanssa. Verkostot ja suhteet ovat jo olemassa, mutta enää tarvitaan vain rohkeutta lähteä tekemään Humakista aidosti kansainvälinen toimija.  Suomessa olemme ’less’, mutta Tansaniassa voimme olla ’more’.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 18.10.2017.
Kuvaaja: Henri Iso-Koivisto

 

”Se on moro Morogoro!” Departure 11th October to Tanzania!

Yritetään Yhdessä -hanke (2016-2017, ESR)
Intian valtameren äärellä Tansaniassa. Kuva: Kristiina Vesama

Yritetään yhdessä –hanke (2016-2017) on Humanistisen ammattikorkeakoulun, Suomen 4H-liiton sekä Kontiolahden 4H ry:n yhteishanke, jossa on kannustettu nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä ryhmänä. Hankkeessa valmennettiin nuoria pienryhmissä ja he perustivat yksin, pareittain tai pienryhmässä  4H-yrityksen. Hankkeen päätavoitteena on ollut vahvistaa nuorten työelämä- ja yrittäjyysvalmiuksia ja  ensisijaista kohderyhmää ovat olleet 16-28-vuotiaat nuoret Pohjois-Karjalan alueella. Toimintaan on osallistunut aktiivisesti hankkeen aikana yli 50 nuorta. Päättymässä oleva Yritetään Yhdessä -hanke huipentuu opintomatkaan Tansaniaan lokakuussa 2017,  jonka aikana tutustutaan Tansanian 4H-toimintaan ja 4H-yrittäjiin.

’Moro Morogoro’ -opintomatkalle lähtee 9 henkilöä:  seitsemän 17-27 -vuotiasta pohjoiskarjalaista nuorta, yksi Humakin opiskelija ja kaksi lehtoria. Lentokone kohti Tansaniaa nousee ilmaan ensi keskiviikkona 11.10.2017. Opintomatkan nimen mukaisesti suuntaamme ensiksi Morogoro-nimiseen kaupunkiin ja sieltä jatkamme Tangaan Pohjois-Tansaniaan. Miksi me sinne menemme? Moro Morogoro -matkan tavoitteena on:

  • tutustua Tansaniassa 4H -yritystoimintaan ja luoda paikallisten nuorten kanssa kontakteja, mistä voi syntyä tulevaisuudessa yhteistyötä ja uutta yritystoimintaa
  • oppia lisää kansainvälisyydestä  ja vahvistaa omaa kielitaitoa & vuorovaikutustaitoja monikulttuurisessa toimintaympäristössä
  • saada uusia ideoita ja toimintamalleja omaan yritystoimintaan
  • tutustua tansanialaiseen kulttuuriin ja luontoon sekä tansanialaisten nuorten elämään ja arkeen
  • tutustua Eno-verkkokoulun puidenistutusprojektiin Tansaniassa. Täältä löydät lisätietoa! 

Kysyin projektipäällikkö Kari Keurulta miltä nyt tuntuu viikkoa ennen matkalle lähtöä:

”Jännittää aikas paljon.  Iso kulttuuriloikka arkikuvioista on luvassa. Samoin ilmastoloikka. Meillä täällä kylmää ja sateista, siellä kuumaa ja kuivaa.  Ja tällä kertaa lähdetään reissuun  ryhmän kanssa. Mutta uskon vahvasti (vaikka kuulostaakin kliseiseltä), että matkustaminen muuttaa meitä, matkalla opimme ja palaamme takaisin eri ihmisinä.”

ENO-verkkokoulun puidenistutusprojektiin tutustumassa huhtikuussa 2017 Morogorossa. Kuva: Kristiina Vesama

Tansanian 4H -järjestöllä on yli 55000 jäsentä ja 4H-yrityksiä on yli 30000, joten kyse on varsin laajasta ja merkittävästä nuorisoalan toiminnasta. Monet 4H-klubit toimivat koulujen yhteydessä. Tyypillistä toimintaa on vihannesten ja eläinten kasvattaminen sekä tuotteiden myyminen. Monilla klubeilla järjestetään myös koulutusta pienyritystoimintaan ja esim. tytöille opetetaan vaatteiden ompelua.

Hfads of club. 4H-kerho Tangassa, koulutusta ompelijaksi. Vasemmalla kerhon vetäjä, vapaaehtoistyöntekijä Fatuma Ngoda. Kuva: Kristiina Vesama

Moro Morogoro -opintomatkan suunnittelu aloitettiin jo vuoden 2016 alussa ja 1,5 vuotta on ideoitu ja matkarahat onkin kerätty monin eri tavoin: osin 4H-yritystoiminnalla (Pop Up-kahvilat/ruokailut, kahvitukset, sambusoiden myynti, työtehtävät erilaisissa tapahtumissa, kotiapu, käsitöiden myynti, jne.), apurahoin (mm. 4H-säätiö) ja ESR-hanke tukee nuorten matkaa merkittävällä summalla. Samalla on myös innostettu ja rohkaistu pohjoiskarjalaisia nuoria mukaan.

“Tansaniaan ei tulisi  lähdettyä yksin – on mukavaa lähteä ryhmän mukana. Kiva nähdä afrikkalaista kulttuuria ja tutustua toisenlaiseen arkeen. Haluan myös  vahvistaa kielitaitoani. Taloudellisesti tämmöinen matka ei olisi mahdollinen, mutta nyt olemme keränneet yhdessä rahaa eri tavoin” toteaa matkaan lähtevä outokumpulainen Elina Tyni.

Sokorey Mohamed ja Elina Tyni valmistavat sambusoita JoenYö-tapahtumaan (Joensuussa syyskuussa 2017).

Mukaan matkaan lähtee myös Humakin Turun alueyksikön opiskelija Ida Busk, joka suorittaa parhaillaan tutkintoa Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa. Hän tuottaa hankkeelle opinnäytetyön muodossa vaikuttavuusselvityksen. Reissun aikana Idan tarkoituksena on kerätä opinnäytetyöaineistoa mm. haastattelemalla nuoria. On hienoa, että saamme mukaan oman oppilaitoksen opiskelijan, joka on apuna hankkeen arviointityössä.

Matkaryhmä on tavannut toisiaan Skypen kautta ja olemme yhdessä käyneet läpi matkaan liittyviä asioita sekä tutustuneet tansanialaiseen kulttuuriin. Viime viikolla tapaamisessamme vieraili Eno-verkkokoulun toimija ja Karelia-ammattikorkeakoulun lehtori Kaija Saramäki, jolla on paljon kokemusta Afrikasta. Saimme häneltä erinomaisia Survival-vinkkejä reissuun:

  • muista kuumuus ja polttava aurinko: pidä päähine päässä koko ajan,  pullotettua vettä ja pientä suolaista reppuun
  • huomioithan: aikakäsitys on huomattavasti joustavampi Tansaniassa, ihmisten tervehtiminen on tärkeää! Muista Habari! ja Shikamoo!  Kunnioita vanhempia henkilöitä
  • Pakkaa mukan: ripuli- ja ummetuslääkkeitä, päänsärkylääkkeitä, antihistamiinia, käsidesiä, desinfiointipyyhkeitä, rakkolaastareita, tavan laastareita, bepanthenia ja kortisonivoidetta. Tarvittaessa myös antibiootti- ja hiivakuuri.
  • Roudarinteippiä ja nippusiteitä 😂. Niillä korjaa mitä vaan!

Lehtorit lisäsivät listaan vielä:

  • hyvä taskulamppu/otsalamppu
  • hyttysmyrkky
  • adapteri
  • tekemistä illoiksi, esim. kirja tai pelikortit. Wifiä ei välttämättä ole:) Vain meidän muiden erinomainen seura. Luvassa on siis todellista leirielämää!

Päivän pähkinät:

  1. Mitkä ovat Tansanian rajanaapurit ? Niitä on kahdeksan kappaletta.
  2. Tansaniassa sijaitsee Afikan suurin järvi ja korkein vuori? Mitkä ovat näiden nimet? Kuinka korkea on tuo vuori?
  3. Mikä on Tansanian pääkaupunki?
  4.  Sijaitseeko Tansania päiväntasaajalla (ja mitä tarkoitetaan päiväntasaajalla)?

We are so ready for this adventure! Hakuna matata!

”Shikamoo. Jina langu ni Kristiina Vesama. Ninafuraha kukutana na wewe.”

Kirjoittaja: Kristiina Vesama, lehtori/projektityöntekijä, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 4.10.2017

Tansanian 4H-järjestön ja Humakin toimijoita Tangassa. Vasemmalta: Kristiina Vesama (Humak), Bernard Goliama (4H Tansania), Susan Naburi (4H Tansania), Kari Keuru (Humak), Joseph Desideri (4H Tansania)
Aurinko laskee Panganissa Tangan eteläpuolella. Kuva: Kristiina Vesama