TZA04. Ei kiirettä Afrikassa ja muut kärsivällisyyden koettelemukset

Valkoisia pakettiautoja rivissä Tansaniassa

Blogi 4. Kahden yhteisöpedagogiopiskelijan matka Tansaniassa jatkuu. He pääsevät mm. opiskelemaan kärsivällisyyttä ja tutustumaan paikalliseen liikennekulttuuriin.

Päivääkään emme vaihtaisi pois, mutta kerrottakoon nyt muutamia Tansanian kummallisuuksia. Tietyt asiat ja ärsyttävyydet hyökkäävät kimppuumme päivä päivän jälkeen. Välillä ne naurattavat, välillä kärsivällisyys viedään äärirajoille. Asiat eivät ole varsin suuria, mutta pyhitetään tämä blogi niiden avaamiselle.

’’No hurry in Africa’’

Tämä kaikista hermoja raastavin ja länsimaista täsmällisyyttä vastaan eniten kapinoiva elämäntapa. Asiana tämä on ollut helppo tiedostaa ja sisäistää, mutta sen kanssa eläminen on aivan toinen juttu. Kellonajoista kiinni pitäminen on tuntematonta utopiaa puhumattakaan siitä, että asiat täällä koskaan tapahtuisi nopeasti. Kärjistetysti tätä kuvaa se, että kun liikumme johonkin paikallisten ystäviemme kanssa, olemme luoneet tälle oman termin: ’’ Let’s walk like a normal people’’. Ilman tätä lähes taianomaista ja matkaa puolet nopeuttavaa lausetta liikkuisimme kuin etanat, se on pidemmän päälle yllättävän rasittavaa ja vaikeaa. Täällä ei todellakaan ole kiire mihinkään, ei koskaan. Myös liikkeelle lähtemiseen tulee varata aikaa, sillä esimerkiksi jos klo 10.00 on sovittu lähtemisaika, niin todellisuus on lähes poikkeuksetta klo 12.00. Ei poikkeus vaan sääntö, joten ollessasi täydessä lähtövalmiudessa oikeassa ajassa, ota parempi asento sohvalla ja mutustele sanoja ’’ No hurry in Africa’’. Siinä on sitä jotain.

Mzungu – valkoihoinen, Mzungu price – Valkoihoisen hinnat

Tässä termit, jotka tulevat hyvin tutuiksi jo pian Tansaniaan saapumisen jälkeen. Missä ikinä liikutkin, kuulet jatkuvaa ’’mzungu’’ huutelua. Niin lapset kuin vanhemmatkin ihmiset jaksavat aina muistuttaa tällä huutelulla sinua omasta ihonväristäsi. Usein se on kuitenkin harmitonta huomionosoittamista, mutta on saanut meidät pohtimaan myös rotuerottelun toista vähemmän puhuttua puolta. Ei kai se näinkään päin oikein ole? Myös kaupungilla liikkuminen on oma juttunsa. Vaaleana et saa liikkua rauhassa ilman, että jatkuvasti joku olisi repimässä kauppaansa sinisilmäisen ja hölmön asiakkaan toivossa. Se minne paikallinen pääsee ilmaiseksi, vaaleaihoiset maksavat poikkeuksetta. Lisäksi on myös paikkoja, joissa on paikallisten hinnat ja erikseen vaaleaihoisten hinnat. Torille on myös turha mennä ostamaan yhtään mitään ilman paikallista ystävää, paitsi jos haluaa maksaa itsensä kipeäksi. Vaaleaihoisia pidetään yleisesti rikkaina, joilla on varaa maksaa mitä vaan mistä tahansa ja tämän vuoksi kohtaamme päivittäin monenmoista onnenonkijaa. Tottahan se on, että meillä on enemmän rahaa käytettävissämme kuin keskiverto tansanialaisella. Yleisesti ajatus kuitenkin on vääristynyt, sillä täällä ei ymmärretä sitä, että elinkustannukset ovat Suomessa korkeammat kuin täällä. Ei meillä ole varaa ostaa kauppaa tyhjäksi tai tulla ylihinnoitelluksi päivä päivän jälkeen vaikka sitä täällä jopa suoraan ääneenkin sanotaan ’’Kun teillä sitä rahaa on..’’ .

Liikenne ja kulkuvälineet

Liikenne on kauniisti sanottuna täällä kaoottista. Jalankulkijana etenkin saa olla erityisen varuillaan, sillä kävelijällä ei käytännössä ole mitään oikeuksia. Autot tai moottoripyörät eivät väistä tai anna tilaa missään tilanteessa. Kulkuneuvot liikkuvat, ohittelevat ja pysähtelevät ilman minkäänlaista logiikkaa. Välillä ajetaan vastaantulevien kaistalla ja välillä voi vähän oikaista kävelytieltäkin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita näkee jatkuvasti ja onnettomuuksia sattuu päivittäin. Hyvällä onnella turvavyö saattaa löytyä kulkuneuvon yhdeltä istumapaikalta. Moottoripyöräkuskit ja kypärä ei myöskään kuulu samaan lauseeseen. Myös paikalliset pikkubussit eli daladalat eivät välttämättä täyttäisi suomessa turvallisuusmääräyksiä: pikkubussiksi muutettu Toyota Hiace, matkustajia kevyet 25 ja ovikin saattaa roikkua poissa paikoiltaan. Mitäpä pienistä, jännitystä elämään vai miten se meni.

Toisaalta kyllähän me näitä kaikkia osasimme odottaa, tämä on ollut osa kulttuurin sopeutumista ja paikallisten tavoille oppimista. Vastapainoisesti on mielenkiintoista ajatella millaista tansanialaisen olisi sopeutua järjestelmälliseen ja suorituskeskeiseen yhteiskuntaamme. Yes, it’s hurry in Finland.

Kiireettömät terveiset ja hakuna matata,

 

Carita ja Ville
Yhteisöpedagogiopiskelijat Carita ja Ville jatkavat raportointiaan Tansaniasta. Tässä blogissa voit seurata heidän matkaansa alusta alkaen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *