Kuva, jonka voisi laittaa t-paitaan

Menossa on Allianssiristeilyn jälkimmäisen päivän työpaja. Selaan somevirtaa ja hymyillen tsekkailen kuvia. Työpajan vetäjä herättää minut kysymyksellä, ”miten mitataan toiminnan vaikuttavuutta? Juttele siitä hetki vieruskaverin kanssa.” Päässäni kumisee tyhjyys. Kamalan vaikea kysymys aivoilleni, jotka ovat yön tuntien keskusteluista jumissa. Alan pulputtamaan siitä, mitä juuri konkreettisesti tein ja luotaan puhettani kysyttyyn aiheeseen. Kyselen vieressä olevilta, joista toinen on hyvä kollegani eräästä kunnasta ja toinen tämän tutun tuttu, nyt siis minunkin tuttu, ”millaisia kuvia postataan Allianssi-risteilystä?” Kuvavirta on kelpoa dataa, joista pystyy tekemään analyysia, mitä Allianssi-risteily merkitsee osallistujille? Millaisia ovat kuvat, joita ihmiset tapahtumasta julkisesti postaavat? Millaisia tarinoita kuviin on kirjoitettu? Minun veikkaus oli, että kuvavirrasta löytyy selfieitä, jossa ollaan kaverin kanssa tai suurella porukalla. Olinhan niitä itsekin ottanut ja ollut kaverikuvassa.

Kuvat kertovat

En tietenkään malttanut tämän keksittyäni olla katsomatta hästägillä, että olisiko somessa julkisesti Allianssi-risteilleitä ihmisiä kaverillisissa omakuvissa. Olihan siellä kuvia, joissa nuorisotyön sielulliset kohtaavat aalloilla. Verkostoitumisesta viestivät kuvat ja niiden määrä voisivat esimerkiksi toimia mittarina arvioimaan tapahtuman vaikuttavuutta vaikkapa ”tapaa tuttuja ja verkostoidu” -lupauksen eli tavoitteen suhteen. Tuttujen tapaaminen ja verkostoituminen on yksi Allianssi-risteilyn sivuilla kerrotuista pointeista, joilla alan toimijoita innostettiin mukaan.

Kuvadatasta löytyi esimerkiksi seuraavia julkisesti postaajan kirjoittamia omakuvien kuvatekstejä, jotka kertovat verkostoitumisesta ja tuttujen tapaamiseen:

”Verkostoitumista, tuttuja, uusia tuttavuuksia, keskusteluja ja oivalluksia. Niistä rakentuu seuraava vuorokausi nuorisotyön ammattilaisten kanssa.”

”Allianssiristeilyllä huippujengin kera. Kohtaamisia halauksia ja naurua. Siitä on taas tämä risteily tehty!”

”Laiva on lastattu työpajoilla, tarinoilla, tanssikengillä ja nuorisoalan toimijoilla. Kiitos jengi!”

”Uusia oivalluksia, paljon tuttuja ja kivaa pöhinää nuorisoalan ammattilaisten vuosittaisessa kokoontumisessa. Huippureissu!”

Sielujen yhteisöjä

Kuvalla on aina ollut valtava voima, mutta nyt kuvat luovat diskursseja nopeammin kuin ennen. Omakuvat ovat materiaalia siitä, miten ihmiset haluavat tulla itsensä nähdyksi: ystävyyttä, tuttuutta, verkostoja ja kohtaamisia voi tehokkaasti ilmaista visuaalisesti. Näkemiseksi tulemiseen omakuvat ovat tehokas menetelmä. Somessa jaetut selfiet muodostavat samanhenkisten sielujen yhteisöjä ja tuovat tietysti näkyvyyttä nuorisotyölle.

Kaikki kuvat eivät päädy julkiseen somevirtaan. Alla olevan kuvakaan ei ollut sinne alun perin tarkoitettu, mutta tässä kuvassa on tämän blogitekstin pihviä. Kuva todentaa minulle sitä, että tapasin tuttuja ja verkostoiduin. Ennen kuvan ottamista juttelin opiskelukaverini kanssa, johon seuraan liittyi hänen entinen työkaverinsa, joka on nyt myös minun tuttu sekä totesimme, että meillä on yhteisiä tuttuja. Sitten paikalle tuli minun ensimmäisen työpaikkani työkaveri, joka liittyi meidän kolmen naisemme keskustelurinkiimme. Jossain välissä otettiin kuva, mä ja mun eka työkaveri nuorisotyöstä, EHYTin aluekoordinaattori Harri Jukkala. Pyysin Harrilta kuvaa tätä tekstiäni varten ja vastaus oli, ”saat painattaa kuvasta vaikka t-paidat”.

Marjo ja Harri
*Räps* Kaverikuvassa Jukkalan Harri Ehytistä ja Kolehmaisen Marjo Humakista. Vuonna 2002 Harri ohjasi Marjon opintojen harjoittelua, vuoden 2003 he olivat työkavereita ja edelleen vuonna 2018 molemmat toimivat nuorisotyön alueellisissa ja valtakunnallisissa verkostoissa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Älylaitteet ovat tehneet itsensä tallentamisesta sosiaalisesti hyväksyttävää, jonka myötä maailmassa on valtavasti kuvamateriaalia vastaamaan meidän ihmisten näkemiseksi tulemisen tarpeeseen. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kyllä kannatti taas lähteä ja taskussa on pari innovatiivista ajatustakin, miten jatkossa huolehdin vaikuttavuuden mittaamisesta. Eli voin todeta vahvistaneeni osaamistani sekä innovoineeni uutta, joiden mahdollisuuksien saattelemana olin laivaan hypännytkin.

 

Verkostojen virkkailijana ja tekstin punoja,

Marjo Kolehmainen

Innovaatiopalveluiden lehtori Jyväskylästä

20.4.2018

 

Nuorisoalan ammattilaisten verkosto- ja kohtaamispaikka Allianssi-risteily

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi on järjestänyt toimialan koulutus- ja kohtaamisristeilyn jo 14 kertaa. Olen saanut olla osallisena 13 matkalla. Ohessa on satunnaisia henkilökohtaisia ja toimialan muistoja.

Kevät 18 – maalla kehysriihi, merellä huoli tulevasta

Neljästoista A-risteily jää mieleen hiukan ristiriitaisena. Risteilyosallistujia oli vain himpun verran yli 1000. Upeita kohtaamisia, vanhojen tuttujen tapaamisia ja uusia oivalluksiakin. Humakin omalla työpajalla kerrattiin tehtyjä hankkeita ja niistä saatuja tuloksia, mutta luotiin myös uusia ideoita työhön. Nuorisoalan ammattilaisilla on kova tarve kehittää omaa toimialaansa. Huoli nuorista ja nuorisotyöstä oli tapetilla. Samaan aikaan hallituksen kehysriihessä tuli päätös, että työttömien nuorten määräaikaisia työsuhteita ei tarvitse perustella. Työsarkaa riittää.

Lähdössä Allianssi-risteilylle
Humakin kollegat Minna Rajalin ja Marjo Kolehmainen sekä Laukaan lahja Pauliina Lahtinen neljännentoista Allianssi-risteilyn lähtötunnelmissa.

Kevät 16 – laiva täynnä osaamista ja yhteisöllisyyttä

Nuoriso- ja järjestötyön konkari Seija Majanen, tuo kävelevä historiapankki, otti puheeksi, että kun vielä muistetaan, niin kerrotaan ja kirjoitetaan. Nuoperin Minna Heikkinen nappasi hihasta kiinni ja risteilyn 13.-14.4.2016 saldona tallennettiin yhtä nuorisotyön merkkipaalua, Allianssi-risteilyä. Avajaisissa sain istua rinnan Jyväskylän kaupungin Huhtasuon alueen nuorisotyöntekijöiden, Marjatta Saikkosen, Marianne Kallion ja Kati Koskisen kanssa. Mieleen tulee yhteisöpedagogi (AMK) Ville Irtamon sanat Turun Nt-päivien avajaisista vuodelta 2005: ”Kun useasti tehdään yksin tai kaksin töitä, on hienoa nähdä, että meitä oikeasti on näin paljon”.

Kevät 14 – nuorisolaki ja digitaalinen nuorisotyö keskiössä

Kevään -14 risteilyllä jo uudistettiin kiireellä nuorisolakia ja puhuttiin uutta asiaa myös digitaalisesta nuorisotyöstä. Muun muassa Humakin digiguru Päivi Timonen kertoi 15.-16.4.2014, että Massive Open Online Courset eli MOOCit tekee tuloaan myös nuorisoalalle. Selkeäpränttinen oli avajaiseminaarissa puhunut Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman, joka peräänkuulutti insinöörimäiseen yhteiskuntaamme lisää kulttuuripääomaa ja yhteisöllisyyttä. Samaan aikaan Saku-poika ilmoitti, että haluaa opiskella insinööriksi.

Kevät 12 – juhlaristeily ja TV:stä tuttu Lybeck

Savoy-teatterin avajaisissa toimittaja Baba Lybeck taivuttaa Allianssi-sanan jotenkin hassusti. Naurattaa. Kyseessä on Allianssin järjestöhistorian 20-vuotisjuhlaristeily ja ajankohta 17.-18.4.2012. Sisäilma-altistuneena järjestelen risteilyn jälkeisen päivän korvaavaa opetustilaa. Äänekosken kaupungin nuorisojohtaja Mika Inkeroinen toimii pelastavana enkelinä. Torstaipäivän opetus tapahtuu Suolahden nuorisotilassa, nuorisotyöntekijä Merja Arffmanin vahvojen siipien suojissa.

Kevät 10 – vapaaehtoistyössä oman kylän varhaisnuorten kanssa

Keskiviikkona 17.3.2010 kello 18.15 soi kännykkäni. Olin juuri päättänyt Leppäveden Lepän E-tyttöjen lentopallotreenit. Soittaja Johanna Tuliainen ihmettelee, että onko huhu totta, sä et oo täällä laivalla mukana. Totta kuin kirkonrotta. Järjestyksessään kymmenes A-risteily –17.-18.3.2010 jäi minulta väliin. Humakista oli niin paljon lähtijöitä, että vuoro oli jo toisten. Minä sain tehdä ruohonjuuritason nuorisotyötä ja valmentaa tyttöjä. Niistä junnuista kaksi valmentaa jo nuorempiaan, yksi toimii Laukaan nuorisovaltuustossa ja yksi pelaa naisten maajoukkueessa ja voitti SM-kultaa kolme päivää risteilyn 18 jälkeen. Laatuporukkaa.

Kevät 08 – kaverit keskiössä

Kevään 08 risteilyllä (12.-13.3.) sain hiukan oppia mitä kannattaa tallentaa, laittaa historian kätköihin ja miten. Vaikka Nuoperi piti omaa työpajaa, muistan tämän risteilyn erityisesti New York, New York  -siskoistani Sanni Halla-ahosta ja Johanna Tuliaisesta. SAK:n Sanni oli saanut firmansa piikkiin pikkusen ison ja hienon hytin ja me tytöt teimme nuorisotyön historiaa juttelemalla kuin sinkut elämän elokuvassa.

Kevät 06 – seuraavan talven Nuorisotyöpäivien lobbaamista

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan nuorisotoimi Antti Kolun johdolla ja yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa on ainakin vuodesta 2002 järjestänyt yhteiskuljetuksen Nuorisotyöpäiville ja A-risteilyille. Niinpä 16.-17.3.2006 Kannuste-hankkeen vt. kehittäjänä sain olla bussiemäntänä ja heittää seminaaritäkyjä keskisuomalaisille nuorisotyön ammattilaisille. Yhteinen missiomme oli lobata Jyväskylän Paviljongissa järjestettäviä kevään 2007 Nuorisotyöpäiviä. Kotimatkalla innostuimme nuorisotiedottaja Tuija Ijäksen kanssa visioimaan toimialamme viestintää ja medianäkyvyyttä.

Kevät 04 – Humakin vahvaa markkinointia

Humakin viestinnän opettajana vastasin Humakin ständistä ja ohjelmasta 22.-23.4.2004 risteilyllä. Toisena risteilyaamuna ennen kukonlaulua valmistelimme Rivierakannella 9

Humakin seminaaria, jossa sisältönä oli työelämän ja korkeakoulun yhteistyö ja henkilöstön pedagoginen vaihto. Kannuste-hankkeen ensiaskelista luennoi muun muassa kehittäjä Katariina Soanjärvi. Saku-poika, 10-vuotta, oli risteilyn avajaisseminaarissa Helsingin yliopiston juhlasalissa mukana. Auttoi muun muassa Nuorisotyö-lehden toimitussihteeri Kirsi Alasaarta käsiohjelmien jakamisessa. Avajaisten jälkeen poika lähti isänsä kanssa Itäkeskukseen ostamaan maastopyörää, jollaista maalla ei ollut saatavilla.

Kevät 02 – ensimmäinen Nuorisotyön tunnustuspalkinto

Risteilyllä numero kuusi 18.-19.4. 2002 toimin kuuluttajana. Ohjelmaa oli taas runsaasti ja matkalaiset tyytyväisiä. Tapasin illansuussa Humakin koulutusjohtaja Sirpa Teräväisen ja keskustelut Humakin viestinnän opetuksesta ja sen tulevaisuudesta olivat mieleenpainuvat. OKM:n nuorisotyön tunnustuspalkinnon, historian ensimmäisen, nappasi ansaitusti kulttuurisihteeri Sinikka Haapanen Helsingin Nuorisoasiainkeskuksesta. Sinikka on kotoisin Petäjävedeltä ja sain tehdä aiheesta pari lehtijuttua keskisuomalaisiin medioihin.

Kevät 00 – mediakasvatus ja viestintä keskiössä

Millenium-risteilyllä 13.-14.4.2000 kova sana oli mediakasvatus ja nuorisotyön medianäkyvyys. Tupa oli ihan täynnä kun SAKKI-lehden päätoimittaja ja Länsi-Suomi -sanomalehden toimittaja Merja Maansalon johdolla pohdittiin kuka kissan hännän nostaisi, jollei kissa itse. Perheestä matkassa siippa-Seppälä ja kaksi kuukautta vanha kuopus. Kotoa lähtiessä oli vähän hässäkkää ja niin monta rautaa tulessa, niin unohtui Säde-vauvalle oma peitto mukaan. Isän vihreä villakankainen puvuntakki toimitti hienosti 24 tuntia peiton virkaa.

Syksy 98 – kansainvälisyys ja monikulttuurisuus jo ihan in

Kun kutsu kävi 7.-8.10.1998 risteilylle, olimme muuttaneet jo maalle Laukaaseen ja opiskelin Jyväskylän yliopistossa yhteisöviestintää. Yhdistin samalle keikalle kansanedustaja Aino Suholan haastattelun ja valokuvauksen. Paikallinen Laukaa-Konnevesi-lehti oli tilannut jutun ja saimme samalla jutella myös maissa nuorisotyön merkityksestä. Tämä neljäs A-risteily oli Reija Salovaaran ensimmäinen kerta ja muun muassa Allianssin nuorisovaihto oli risteilyllä vahvasti esillä, niin vahvasti, että löysin heidän vapaaehtoisista Leppäveden Monikulttuurisuuskerhoon ensimmäisen open.

Talvi 96 – ammattiin opiskelevat vahvasti esillä

Kolmannella Allianssi-risteilyllä 27.-28.2.1996 laitoimme SAKKI ry.n ja Next Step -messujen esittelyständiä kun pääsihteeri Olli Sarekoski tuli juttelemaan. Myöhemmin selvisi, miksi häntä kiinnostivat viestinnälliset näkemykseni suhteessa Allianssin kehittämiseen. Elokuussa olinkin jo ihan palkkatöissä Allianssin viestintäpäällikkönä. Kaikki erilaisia – kaikki samanarvoisia -toiminta, jota luotsasi Susanna Huovinen, oli kuumaa uutta asiaa niin merellä kuin maalla.

Kevät 95 – äitiyslomalta verkostoitumaan

Kakkosristeilylle sain siippa-Seppälän vauvan hoitajaksi, sillä esikoinen oli tuolloin 11 kuukautta vanha konttailija. Risteily järjestettiin kauniissa kevätsäässä 20.-21.4.1995 ja olin paikalla Allianssin hallituksen jäsenenä. Kun puheenjohtaja Reijo Paananen pitää ravintolasalissa risteilyn avajaispuhetta hinkuaa Saku-poika Reijoa kohti hokien ”Iti, iti”. Puheenjohtajalta eivät menneet sävelet ja sanottavat sekaisin.

Syksy 93 – eläkkeen kertyminen alkaisi jo 18 vuotiaana

Aikamme ensimmäinen A-risteily oli 7.-8.9.1993. Olin mennyt naimisiin kolme päivää aikaisemmin. Risteily olikin minun häämatka, mutta A-luokan sellainen, sillä siippa-Seppälä ei pääsyt aalloille mukaan. Tältä matkalta mieleen on jäänyt tulomatkan baarikeskustelu, jossa silloinen pomoni, SAKKI ry.n puheenjohtaja Jaana Kuisma (nyt Pam-liiton Ylitalo), Työeläkelaitoksen liiton TeLan tiedottaja Heikki Raittila sekä risteilyisäntänä toiminut pääsihteeri Kari Anttila vaativat eläkekertymän laskua 23 vuodesta 18 vuoteen. Jostain kaikki muutokset lähtevät ja tuon epäkohdan korjaukseen A-risteily oli startti.

Maarit Honkonen-Seppälän tekstin on osin julkaistu Nuorisotyön tallentajan Nuoperin julkaisussa 100 tarinaa nuorisotyöstä.

Kirjoittaja työskenteli SAKKI ry.n edunvalvonta- ja tiedotussihteerinä vuosina 1990-1996. SAKKIn edustajana hän toimi myös Kansalaiskasvatuksen Keskuksen KaKen sekä myöhemmin Allianssin hallituksessa. Vuodet 1996 – 2002 kirjoittaja oli Allianssin viestintäpäällikkö. Vuodesta 2002 alkaen hän on ollut Humakin Jyväskylän alueyksikön lehtori.

Kuvat: Minna Rajalin

Yhteisöpedagogiopiskelija mukana perustamassa uutta järjestöä

Gambia, Suvi, yp kv harjoittelu
Gambia Kuvassa Suvi ja Tanja Sowe yhdessä uusien oppilaitten kanssa pian valmistuvan koulun edessä.

Jyväskyläläinen Humakin yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelija sai tehdä järjestötyön suuntautumisopinnot länsiafrikkalaisessa Gambiassa. – Huima ja opettavainen matka. Yksi harjoittelutavoitteistani toteutui helmikuun puolivälissä, kun Mahmudan tulevaisuus ry -tukijärjestö näki päivänvalon, tiivistää Suvi työskentelyään. – Pääsin yhdessä suomalaisen Tanja Sowen kanssa perustamaan hyväntekeväisyysjärjestöä ja suunnittelemaan sekä toteuttamaan sen toimintaa.

Uuden järjestön kautta apua Afrikkaan

Järjestön toiminnan tarkoituksena on parantaa länsigambialaisen Mahmudan asukkaiden hyvinvointia ja mahdollistaa lapsille koulutus. – Pienessä kylässä asuu arviolta noin 2000 ihmistä. Järjestön tämänhetkinen projekti on koulun rakentaminen Mahmudan kylään, tuleville koululaisille kummien etsintä sekä järjestön yleinen markkinointi, kertoo Suvi.

Koulun tulevia oppilaita
Koulun tulevia oppilaita

Koulu ja kaivo avaimet tulevaisuuteen

Koulun rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. – Koulu aukeaa syyskuussa ja aluksi siihen tulee kaksi eri luokkaa. Tontti on kuitenkin niin iso, että koulua on mahdollista laajentaa tulevaisuudessa uusia opiskelijoita varten. Koulun tontille on rakennettu myös kaivo, jota kylän asukkaat saavat käyttää. Koulu työllistää kolmen opettajan lisäksi naapuritalon naisen, joka on luvannut tehdä kouluruoat lapsille, selvittää Suvi.

Kummilapsia suomalaisille

Kiersimme Mahmudassa etsien kummilapsia.
Kiersimme Mahmudassa etsien kummilapsia. Löysimme moottoripyörällisen lapsia.

– Yksi harjoitteluni hienoimmista päivistä oli, kun kiersimme ympäri Mahmudaa ja etsimme lapsia syksyllä alkavaan kouluun. Jokaisesta lapsesta otimme kuvat ja nimet ylös kummitoimintaa varten. Saimme 44 uutta pientä oppilasta. Tällä hetkellä keräämme jokaiselle lapselle Suomesta kummin, joka mahdollistaa lapsen koulunkäynnin pian valmistuvassa koulussa. Kummilasta on myös oikeasti mahdollisuus päästä tapaamaan ja siten osallistumaan koulun ja kylän arkeen Tanja Sowen avustamana.

 

Ennakkoluulottomuutta

Mahmudan kylä sijaitsee syvällä länsigambialaisella maaseudulla, osin tiettömän taipaleen päässä. – Kyläläiset, niin lapset kuin aikuisetkin olivat aitoja ja sympaattisia. Ihmiset ottivat meidät avoimesti vastaan, vaikka osalle olimme varmasti ensimmäiset valkoiset ihmiset koskaan. Uuden koulun valmistumisen näkeminen konkreettisesti oli myös hienoa. Pääsin tapaamaan koulussa aloittavia lapsia, mikä oli ikimuistoista. Voi olla, että itsekin menen koulun avajaisiin ensi syyskuussa, se jää nähtäväksi. Olisihan se ihanaa olla laittamassa oma kummilapsi kouluun, haaveilee Suvi.

Gambia, koulu
Rakenteilla oleva koulurakennus Gambia

Pientä ruohonjuuritason toimintaa

Suvin harjoittelu jatkuu vielä Suomessa. – Seuraavaksi tarkoituksenamme on kerätä varoja ja saada järjestölle näkyvyyttä. Toteutamme kirpputorimyynnin Jyväskylässä, Lahdessa ja Vantaalla. Myyntiin kerätään tavaraa, josta ihmiset haluavat päästä eroon. Tuotot laitetaan suoraan koulun viimeistelyyn, opettajien palkkoihin ja lasten koulupukuihin. Kevään aikana järjestämme myös keräyksen, jossa keräämme lapsille vanhoja reppuja ja koulutarvikkeita. Haaveenamme on, että koulun alkaessa jokaiselle lapselle olisi valmiina reppu, jonka sisällä on penaali ja koulutarvikkeet.

 

Poika jka sai uudet housut

 

Kummilapsi: Kuvassa minä ja kummilapseni 4-vuotias Mansur.

 

 

 

 

Teksti: Suvi Moisio ja Maarit Honkonen-Seppälä

Gambia. Kunta Kinten kotimaalla on monet kasvot

 

Gambian taivaalla liitää lintu
Kuiva maa pölyää. Tuntuu, että hiekka tunkeutuu syvälle kurkkuun. Auton ikkunat on pidettävä auki, jotta pieni ilmanväre helpottaisi kuumuutta. Kasvillisuus on keltaista ja ruskeaa. Auringon polttamaa. Vaikka sadekauden loppumisesta ei ole kuin tovi, tuntuu, ettei täällä ole satanut vuosiin. Maaseutu, Länsi -Gambia, olemme perheeni kanssa lähes tiettömän taipaleen päässä. Pääkaupunki Banjulista Mahmudan kylään on matkaa kaksi tuntia. Olemme aika syvällä köyhällä maaseudulla.

Länsi-Afrikassa Humakin opiskelijoita

Vuosi sitten syksyllä suunnittelimme perheen talven lomakohdetta. Samoihin aikoihin yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelijani kertoi lähtevänsä harjoittelemaan Senegaliin ja Gambiaan. Kansainvälinen lastensuojelujärjestö mahdollisti opiskelijani oppimisen paikallisissa lastenkodeissa. Ajattelin, että minun on kuljettava opiskelijani jalanjäljessä. Lomamatkan kohde oli sillä selvä.

Iloisia-lapsia-Gambia
Gambia.iloiset-lapset

Sosiaalinen media pienentää maailmaa

Elämä on sattumuksia täynnä. Kaksi viikkoa ennen lomaamme saimme tietää, että Gambiassa on asunut jo 20 vuotta serkkuni lapsuuden ystävä. Tanja Sowe pyörittää miehensä kanssa pientä huoneistohotellia lähellä Senegambian hotellialuetta, järjestää retkiä turisteille ja avustaa humanitaarisia avustustyöntekijöitä. Ajattelen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, että onneksi on facebook.

Seuramatkalla kehitysapua tekemään

Mahmudan perheen naiset kuorivat maapähkinöitä varjossa iltapäivän paahtavalta auringolta. Isommat lapset tekevät samaa työtä, pienimmät vielä leikkivät ja vauvat ovat äidin rinnalla. Pääsimme tutustumaan paikalliseen perheyhteisöön, jonne on juuri syntynyt kaksospojat. Paikallisen perinteen mukaan he ovat Ousaine ja Assain. Perheessä on kymmenen lasta, lisäksi tätejä ja setiä, isiä ja äitejä. Gambialaisten eliniänodote on 52 vuotta. Ikäihmisiä emme näe. Viemme perheelle tuliaiseksi 50 kiloa riisiä, jolla he elävät kuukauden. Myös vaatimattomat Suomen tuomiset; muutamat T-paidat, mekot, kengät, kynät ja paperit saavat vastaanottajien ilmeet yllättyneiksi, mutta iloisiksi. Meille isoin riemu oli kun saimme vuorotellen sylitellä lapsia.

Gambia elää maapähkinöistä ja turismista

Naiset Gambia Maapähkinät
Gambialaiset-naiset-maapahkinoita keraamassa

Talouden kulmakivet muodostuvat kolmesta ämmästä. Maatalous, matkailu ja maapähkinät. Lähes 90 prosenttia maan kokonaisviennistä tulee maapähkinöistä. Maan läpi virtaavan Gambia-joen ansiosta liikkuminen ja maanviljely on mahdollista. Villieläimiä, kuten virtahepoja, krokotiileja, antilooppeja ja apinoita on kuitenkin vähän. Lintubongareille Gambia on paratiisi. Jopa yli 450 lintulajia on nähty Gambia-joen suistoissa. Gambia on myös auringonpalvojien unelma, sillä siellä paistaa noin 320 päivää vuodessa. Pohdin, että tänne on päästävä uudelleen. Tarinaa on kerrottava myös uusille yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelijoille.

Lähteinä: Wikipedia, Tjäreborgin opasesitteet sekä paikallisten haastattelut.

Teksti: Maarit Honkonen-Seppälä

Kuvat: Säde ja Jukka Seppälä

 

Kirjoittaja työskentelee lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Jyväskylässä. Humakin opiskelijoita on ollut harjoittelijoina Länsi-Afrikassa, muun muassa Senegalissa ja Gambiassa. Maarit kulki lomallaan opiskelijoiden jalanjäljissä yhdessä perheensä kanssa

Yhteisöpedagogit Belgiassa oppilaitosyhteistyötä käynnistämässä

Yhteisöpedagogiopiskelijat, Leuwen
Yhteisöpedagogiopiskelijat luomassa suhteita Belgiassa,

Humanistisen ammattikorkeakoulun pääkaupunkiseudun kolmannen vuoden järjestö- ja nuorisotyön yhteisöpedagogiopiskelijat aloittivat opintomatkan Belgiaan maanantaina 11.12.2017. Opintomatka on osa Humakin ja belgialaisen oppilaitoksen University College Leuven-Limburgin yhteistyötä.

Matkan tarkoituksena oli aloittaa oppilaitosyhteistyö sekä tutustua belgialaiseen yhteiskuntaan ja sen järjestö- ja nuorisotyöhön.

Opintomatka on osa opiskelijoiden loppuvaiheen suuntautumisopintoja. Matkalle lähti mukaan 18 opiskelijaa sekä lehtorit Tiina Valkendorff ja Markus Söderlund.

Terminaalielämää, jonoja ja sattumuksia

Matka alkoi varhain maanantaina lähteneellä lennolla kohti Frankfurtia, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa vaihtolennolla kohti Brysseliä. Juuri kun oli aika nousta Brysselin koneeseen, kävi kuitenkin ilmi, että lento oli peruttu Keski-Euroopassa pyörivän lumimyrskyn vuoksi. Muutama muukin lento oli peruttu tai myöhässä, ja lentoyhtiön palvelutiskille oli satojen metrien ja neljän tunnin mittainen jono. Belgiaan ryhmälle suunniteltu tervetuliaisohjelma vaihtui jonottamiseen lentokentällä – ja päivän hashtagina oli #terminaaliappro.

Lentoyhtiön vouchereiden turvin joukko pääsi jonottamaan seuraavaksi juna-asemalle ja sai liput pari minuuttia ennen junan saapumista. Jos joku oli haaveillut istumapaikasta ja pienestä levosta, niin täpötäydessä junassa oli tarjolla vain tunkkainen ilma ja jokunen lattiapaikka. ”Nyt oppii arvostamaan VR:ää!”, kuului junan käytävältä, eikä näkemyksen kanssa voinut olla kuin samaa mieltä. Ennen keskiyötä, erinäisten muiden sattumusten saattelemina ryhmä pääsi lopulta Brysseliin ja sieltä edelleen kohti Leuvenia. Kovasta lumipyrystä ei ollut siinä vaiheessa maassa enää jälkeäkään.

Pitkästä matkustuspäivästä ja yllättävistä käänteistä huolimatta opiskelijaryhmän yhteishenki oli hyvä, nauru raikui ja toisista pidettiin huolta aina siihen asti, että viimeisetkin opiskelijat pääsivät turvallisesti hotelliin. ”Vaikka ensimmäinen päivä ei sujunutkaan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, päivästä sai silti paljon uutta oppia ja taitoja, joita myös tulevana yhteisöpedagogina työelämässä tarvitaan. Eli joustavuutta, pitkäjänteisyyttä, ongelmanratkaisu- ja yhteistyötaitoja” kertoo matkalla mukana ollut opiskelija.

 

Luennolla Leuwenissa,
Kuva yhteistyöoppilaitoksesta University College Leuven-Limburg, eturivissä Humakin opiskelijoita ja takarivissä belgialaisia.

Matkan aikana monia mielenkiintoisia vierailukohteita

Opintomatkan vierailukohteina oli monia nuoriso- ja järjestöalan kohteita. Opiskelijoihin teki vaikutuksen erityisesti Buurthuis Lampeke – Community center, joka toimii Leuvenissa vähäosaisten ja tukea tarvitsevien hyväksi kolmessa eri toimipisteessä. Keskus tarjoaa monimuotoista toimintaa ja toimitiloja kaikenikäisille aina vauvaikäisistä senioreihin. Organisaatiota esitellyt mieshenkilö, etunimeltään Lieven, teki vaikutuksen opiskelijoihin innostuneella puheellaan. Hän toi selvästi esille organisaation tavoitteet ja toimintaperiaatteet vähäosaisten tukemiseksi.

Tärkeintä on se, että on silta, jonka kautta vähäosaiset pääsevät osaksi yhteiskuntaa”, totesi Lieven monta kertaa ja kertoi näiden siltojen luomisen olevan organisaation keskeinen tehtävä.

Leuvenlaisen kansalaisjärjestö Buurtwerk ’t Lampeten johtaja Lieven Verlinde esittelee lautapeliä, joka havainnollistaa lasten erilaisten lähtökohtien merkitystä. elämässä

Yksi keskeinen osa viikon ohjelmaa oli tutustuminen Humakin yhteistyökorkeakouluun University college Leuven-Limburgiin (UCLL) ja oppilaitosten välisen yhteistyön käynnistäminen. Opiskelijat tutustuivat kampukseen ja paikallisiin opiskelijoihin keskustellen ja toiminnallisten harjoitteiden kautta. Opiskelijat pääsivät myös keskustelemaan opettajaopiskelijoiden kanssa suomalaisen ja belgialaisen kulttuurin ja koulujärjestelmän eroista.

Kiinnostava ja keskustelua herättänyt vierailukohde oli myös Leuvenissa toimiva perhekeskus Huis van het Kind. Perhekeskus tarjoaa tukea ja ohjausta vanhemmille erilaisiin kasvatuksellisiin kysymyksiin aina raskausajasta nuoruusvuosiin saakka. Perhekeskus tekee Belgiassa merkittävää toimintaa, mutta toisaalta se myös osoitti opiskelijoille suomalaisen neuvolajärjestelmän ainutlaatuisuuden sekä lasten ja perheiden palveluiden monipuolisuuden.

Kulttuuria, joulumarkkinoita ja uusia kokemuksia

Viikon aikana vierailujen ohessa aikaa jäi myös vapaa-ajan viettoon, jolloin oli mahdollisuus tutustua kauniiseen Leuvenin kaupunkiin, joulumarkkinoihin sekä belgialaiseen kulttuuriin. Lisäksi aika kului mukavasti yhteisten illanviettojen, pelien ja hyvän ruuan merkeissä.

Oli mukavaa viettää aikaa yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, tutustua uusiin ihmisiin sekä saada matkalta ikimuistoistoisia kokemuksia” iloitsee matkalla mukana ollut yhteisöpedagogiopiskelija. Matkalta tarttui myös paljon uutta oppia ja ymmärrystä eri yhteiskuntien välisistä eroista ja samankaltaisuuksista. Myös lehtori Markus Söderlund kertoo oppineensa matkalla monia uusia asioista belgialaisesta yhteiskunnasta. ”Varsinaisesti järjestö- ja nuorisotyön rooli jäi kuitenkin vähän vähemmälle”, hän toteaa.

Belgian-vierailu, ypt
Yhteisöpedagogiopiskelijat Euroopan-parlamentissa 15.12.2017

Opintomatka päättyi vierailuun Brysselissä Euroopan parlamentissa. Oppilaitosyhteistyö jatkuu ensi vuoden puolella, kun maaliskuussa on vuorossa belgialaisten vastavierailu Helsinkiin.

KIRJOITTAJAT: Katariina Korpela, Johanna Sutinen ja Tiina Valkendorff
VALOKUVAT: Tiina Valkendorff ja Markus Söderlund

Sankarillisia odotusten ylityksiä viidakossa ja lähiöissä

Retkellä Uhuru-vuorilla Tansania
Retkellä Uluguru-vuorilla. Etualalla Mahamad Hirsi. Kuva: Pilvi Linna

”Olemme olleet todella kiitollisia tästä matkasta. Tansaanit ovat perinteisesti aika ystävällisiä. Erinäiset ekskursiot 4H-kouluihin olivat positiivisia. Saimme raikuvan sisääntulon kuorolaisilta, kun he lauloivat ’Ni rahaa’. Mahamed “Muhis” Hirsi osaa hieman tansanian kieltä sen ansiosta, että hän on kielinero. Bussimatkat ovat olleet pääosin ihan syvältä. Auto pomppii muhkuratiellä kuin jänöjussi, jonka lisäksi televisioista soi ylimalkaisen autotunetettu kauhea paikallispoppi. Sitä soitetaan kaiuttimista, vaikka Mahamad Hirsi vetelisi mieluiten hirsiä. Itse asiassa Muhis tuli tästä totaalisen hulluksi ja repi hiukset päästään. [lähde?] Bussi ohittelee myös supervaarallisesti. Epäilemättä surkein osuus koko matkassa oli, kun Hirsi ei päässyt internetiin joka päivä. Hän oli vetämässä itseään jo hirteen tämän vuoksi. Vieroitusoireita ovat olleet mm. ampiaisenpisto sisäreidessä ja sometauti. Onneksi majatalon ikioma myyjä suostui kauppaamaan tölkistä mangomehua, sillä tämän ansiosta Muhis selvisi hengissä.

Yritetään yhdessä Tansaniassa
Mahamad Hirsi. Kuva: Pilvi Linna

Vaateshoppailu oli jännittävää. Tinkiminen oli ihan omituista, koska Hirsi ihmetteli valkoisia ihmisiä. Valkoihoinen mies, joka osaa ylipäänsä jollain tavalla tingata oli Hirrelle uusi tuttavuus. Tinkaus (pohjalaisittain “pluutoo”) luonnistui sen takia Henriltä, että hän oli ehtinyt muodostaa jonkinlaisen käsityksen paikallishinnoista. Sen lisäksi hänellä on historiassaan kokemusta Tori.fi:n pimahtaneista karavaanareista. Ruuan hinta näin ollen ei ollutkaan ollenkaan paha, eikä kirjoituspäivään saakka siitä ollut kukaan vielä saanut ripuliakaan tietoomme ja aistihavaintoihin perustuen.

Vanhana eläinrakastajana Muhis uneksi matkalla vuohesta nimeltä Manjaro. Tämän täytyi olla enneuni, sillä heti seuraavana päivänä hän oikeasti pääsi sylkyttämään aitoa kiliä. Yleisesti ottaen olimme iloisia safarilla näkemästämme. Maantiellä näkyi paviaanien toimintaa, jota ei voi eikä saa sanoin kuvailla. Krokotiilit olivat kivoja kuin myös virtahevoset. Yksi päivä kapusimme Kari Keurun sanoin sinne missä pippuri kasvaa, eli Ulugurun möhkövuorelle. Hedelmiä ja kasviksia siellä todella oli, kuin myös mopopoikia tien varsilla. Siirryttyämme vuorela hotellille uima-altaiden ääreen,  saimme kokea kantapäissämme, että kiivetty on. Kun veri kiersi aika huonosti. Muhis ja Wi-Fi löysivät toisensa hotellin katoksen alla ja kaikki päättyi hyvin. Toisena urheiluaktiviteettinamme oli jalkapallo, jota pelasimme lapsilaumaa vastaan koulussa. Voitimme 100-0. [lähde?] Kaikki olivat onnellisia.”

Kirjoittajat: Muhis Hirsi (opiskelija, Joensuun Lyseon lukio) ja Pilvi Linna (opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu)

yhh logo

Less is more – projektipäällikön pohdintoja

Yksi keskeinen opetus matkan aikana on ollut, että vähemmän on enemmän – less is more. Tansaniassa tämän ajatuksen merkitys konkretisoituu rahan arvossa verrattuna Suomeen. Kuinka paljon enemmän täällä saa hyvää aikaiseksi samalla rahasummalla, joka Suomessa aiheuttaisi lähinnä tyytymättömyyttä. Kuinka paljon suurempi merkitys tuomillamme pienillä lahjoilla on paikallisille ihmisille kuin mitä ne merkitsisivät Suomessa. Kun kaikesta on puutetta, niin vähäinenkin apu on enemmän.

Tansaniaan tullessamme meillä oli mukanamme kaksi matkalaukullista erilaisia promootiolahjoja ja tuliaisia. Lahjoja olivat antaneet mukaamme Yritetään yhdessä –hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Suomen 4H-liitto, Kontiolahden 4H -yhdistys sekä liikelahjayritys JMC. Lisäksi Humanistinen ammattikorkeakoulu oli luvannut meille noin 200-300 € lahjoitettavaksi humanitääriseksi avuksi vierailukohteisiimme. Myös aiemmalta matkaltamme tuntevamme kanadalainen öljynporaaja Daniel Marion oli luvannut lahjoittaa rahaa avustuskohteillemme.

Vierailukohteissamme jakamamme lippalakit, heijastimet, ledivalot, lyijykynät, pyyhekumit, jalkapallot ym. muut mainoslahjat tuottivat suurta iloa lahjojen saajille. Kuurojen koululla vieraillessamme puhalsimme lasten kanssa  suuren määrän ilmapalloja, joita yritimme pitää ilmassa. On vaikea kuvailla iloisia kasvoja ja riemun määrää, mitä tämä pieni lahja sai aikaiseksi.

Koulun rehtori kuvaili meille kuurojen tilannetta Tansaniassa ja haasteita, mitä heillä koululla on. Lisäksi saimme kuulla eräänlaisen ’toivomuslistan’ koulun tarpeista. Isoista asioista ei ollut kysymys. Erityisesti toivomus ompelukoneesta osui sydämiimme ja halusimme ostaa ompelukoneen kuurojen oppilaiden käyttöön.  Suomalaisessa koulussa vanhan mallinen poljettava ompelukone ei aiheuttaisi riemua opettajien keskuudessa, mutta täällä tilanne oli erilainen. Uuden koneen turvin koulun 500 oppilasta voisivat korjata vaatteitaan, oppia ompelemaan uusia ja jopa saada perusteet ammattiin, jonka turvin he voisivat  elättää itsensä vammastaan huolimatta.

Pidimme puheen koulun opettajille ja teimme lupauksen lahjasta koulun rehtorille. Molempien silmät kostuivat. Hyvän tekijän ja lahjoittajan rooli ei ole aina helppo, jossei myöskään lahjan saajan.  Kiitokset tuntuivat liioitetuilta ja suomalainen luonteemme kärsi huomattavasta epämukavuudesta. Voisimmeko vain ostaa ompelukoneen ja häipyä paikalta vähän äänin? Pari päivää myöhemmin tapasimme koulun rehtorin morogorolaisella ostoskadulla, jossa hän oli käynyt jo etukäteen ’tinkaamassa’ koneen hinnan sopivaksi, 240 000 Tsh eli noin 90 €. Kyseessä oli Kiinassa uustuotantona valmistettu vanhan mallinen poljettava ompelukone. Paketin kyljessä luki ’Made for Africa’. Euroopassa nämä ovatkin lähinnä koriste-esineitä. Pidimme uudelleen saman puheen, kättelimme, kiitimme ja katsoimme kosteilla silmillämme toisiamme. Tuskinpa Suomessa olisimme saaneet koulun rehtoria paikalle kiittämään 90 €:n ompelukoneesta, mutta täällä pienestä lahjasta kasvoi suuri, jolla voidaan muuttaa maailmaa tai ainakin yhden morogorolaisen koulun lasten elämää.

Tansania

Toinen tärkeä vierailu- ja tukikohteemme oli ’Uzalendon 4H-kerho’, jonka jäsenet ovat vaikeista oloista tulevia noin  20-25-vuotiaita nuoria. Edellisellä vierailullamme huhtikuussa olimme jo kuulleet heidän tarinansa ja ymmärtäneet, että täällä pienelläkin avulla voitaisiin saada suuria aikaan näiden nuorten elämässä. Uzalendolaisilla oli omia vuohia ja viljelyksiä, joilla he osittain elättivät itsensä.  Lisäksi 4H-klubin toiminnalla oli merkittäviä kasvatuksellisia, koulutuksellisia ja sosiaalisia vaikutuksia nuorten elämään. Kerhon puheenjohtaja oli kertonut meille jo aiemmin, että he tarvitsivat varoja parempien maataloustyökalujen ostamiseksi. Nuorten toiveet ja tarinat olivat koskettaneet meitä ja halusimme auttaa heitä pääsemään eteenpäin. Lahjoitimme kerholle 100 $ työkalujen ostamista varten. Länsimaissa tuolla summalla ei saisi edes uusia kunnollisia farkkuja, mutta täällä Tansaniassa jälleen vähän on enemmän.

Tansanialaisen keskiluokkaisen ihmisen hyvä  ansio on kuukaudessa hieman yli 200 €:a.  Luonnollisesti hintataso on huomattavasti alempi. Samalla rahalla Tansaniassa ostaa 20 kg tomaatteja, kun Suomessa saa tyytyä vain yhteen kiloon. Veroja ei tarvitse maksaa yhtä paljon kuin Suomessa, mutta huoli rahojen riittämisestä ja laskujen maksamisesta on yhteinen. ’Fighting for bread’, kuten linja-auton kuljettajamme sanoi. Tansanialaisten selviämisen salaisuus on omavaraisuudessa ja toisten auttamisessa. Jokainen on liikemies, kauppaamassa ylimääräistään, millä hankitaan lisätuloja. Osa ruuasta kasvatetaan itse ja ylimääräinen varastoidaan tai myydään pois. Sukulaiset  auttavat ja tukevat toisiaan, kun on vaikka kyse yliopiston lukukausimaksujen maksamisesta.  Yhteisö huolehtii ja tukee jäseniään.  Kertoessamme omien nuortemme 4H-yrityksestä, jonka liikeidea on auttaa vanhuksia päivittäisissä askareissa, tansanialaisten isäntiemme oli vaikeaa ymmärtää tämänkaltainen ajatus. Käytämme yhtä innokkaasti sosiaalista mediaa ja voimme jakaa yhteisen huolemme maailman rauhasta tai ilmastonmuutoksesta, mutta suuri kulttuurinen ero on vanhusten kohtelemisessa. Tansaniassa he eivät ole liiketoimintaa tai rasite, vaan yhteisön voimavara, mistä pidetään huolta.

Tansania

Suomesta lähetetty pienikin apu voi kasvaa Tansaniassa suureksi. Kehitysyhteistyöhön sijoitetut varat, lahjoitukset ja humanitäärinen apu on sijoitus koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Jos hyvinvointivaltioissa olisimme valmiita luopumaan edes vähästä, sillä voisi olla suuri merkitys Tansaniassa, Afrikassa tai muissa kehittyvissä maissa. Vaikka elämme Suomessa vaikeita aikoja, voimme  pienelläkin panostuksella saada suuria aikaiseksi Afrikassa. Suomen pienimpänä ammattikorkeakouluna, Humak voi kasvaa merkitykseltään suureksi Tansaniassa. Koulutusohjelmiemme sisällöt ovat kuin luotu yhteistyöhön afrikkalaisten partnereiden kanssa. Verkostot ja suhteet ovat jo olemassa, mutta enää tarvitaan vain rohkeutta lähteä tekemään Humakista aidosti kansainvälinen toimija.  Suomessa olemme ’less’, mutta Tansaniassa voimme olla ’more’.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 18.10.2017.
Kuvaaja: Pilvi Linna

 

Kokemuksia syrjinnästä 

Olemalla #Syrjinnästävapaa olemme #HupparikansanPuolella

Nuorisotyön viikosta inspiroituneena Humanistisen ammattikorkeakoulun fuksit Antti, Jiri, Sini, Siiri, Talvikki ja Wilhelmiina Nurmijärven kampukselta haastattelivat eri-ikäisiä ihmisiä syrjinnästä. Kysymyksiä oli kolme ja niiden kautta asiaa tarkasteltiin elämänkaarella:  

  1. Mitä on syrjintä?
  2. Onko sinua syrjitty?
  3. Oletko koskaan syrjinyt ketään?

6-vuotias poika:

  1. Haastateltava ei tiennyt mitä syrjintä sanana tarkoittaa. Päiväkodissa oli kuitenkin kuulemma puhuttu siitä, että kaikki täytyy ottaa leikkiin mukaan. Haastattelija kertasi pojan kanssa päiväkodin muitakin sääntöjä, kuten ”ei saa kiusata”, ”ei saa riehua” ja ”pitää kuunnella aikuisia”.
  2. ”Eiole”.
  3. ”En ole”.

10-vuotias tyttö:

  1. ”Se on sitä kun ei oteta mukaan.Niinku  Tai sit joskus vaan sanotaan ettei halua olla jonkun kaa”.
  2. ”Ei. Tai no kylläyhet isommat tytöt joskus tönii ja jotain. Mut ei niistä kannata välittää.”
  3. ”En… Tai no ehkä joskus.Mut emmä silleen pahalla. Se on vaan silleen, että jos joku on erilainen niin ei sitä haluta mukaan. Jos kaikki ois samanlaisia niin ei syrjittäis. Mut ei se kivaakaan ois että kaikki näyttäis  Vaikee juttu.”

14-vuotias poika:

  1. ”Luulisin että syrjimistä voi olla monenlaista. Syrjimistä on esimerkiksi se, että ei oteta yhteiseen tekemiseen mukaan vaikka ulkonäön, ihonvärintmv  Iänkin perusteella voi syrjiä. Välillä vanhemmat voi silleen nälviä nuorempiaan. Syrjiminen on vähän kuin kiusaamista. Aikuisetkin voi syrjiä.”
  2. ”Joskus on sanottu että en voihengailla tietyssä porukassa koska mulla ei ole tiettyjä asioita. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi tietynlainen kännykkä tai se että pelaat jotain tiettyä peliä. Ulkonäköäni ei ole haukuttu. Toinen vanhemmistani ei ole suomalainen ja siitä on joskus kiusattu. Luulen että tytöt syrjivät enemmän ulkonäön perusteella kun pojat.

Syrjimistilanteet ovat tuntuneet ikäviltä. Onneksi niitä ei oo ollut paljon. Tilanteet ovat tapahtuneet koulussa, vapaa-ajalla en muista että muhun olisi kohdistunut syrjintää. Jos joku on käyttäytynyt ikävästi, oon välillä sanonut takaisin. Oon yrittänyt asiallisesti selittää että kaikilla ei tarvitse olla samanlaisia tavaroita ja että ei-suomalainen vanhempi on oikeestaan hyvä juttu. Olen myös puolustanut veljeäni.”

  1. ”Enoo. Se on tyhmää. Mulla on kavereina eri kulttuureista tulevia henkilöitä sekä tyttöjä että poikia. Toivottavasti en ole huomaamattani syrjinyt. Asiaan on hyvä kiinnittää huomiota. Kaikki voi olla kavereita keskenään jos niin haluavat.”

20-vuotias mies:

  1. ”Syrjiminen on toisen kiusaamista ja ulosjättämistä kaikesta tekemisestä. Muut ihmiset pistetäänsun edelle jos sua syrjitään”.
  2. ”Muasyrjitään aina silloin tällöin mun ulkomaalaistaustan takia. Enemmän sitä tekee ventovieraat kuin kaverit. Tunnen enemmän itseni syrjityksi kun on liikkeellä maahanmuutto-vastaisia tapahtumia. Syrjiminen näkyy ikävinä katseina ja huuteluna kadulla”.
  3. ”Olen syrjinyt peruskoulussa periaatteessa itseäni heikompia ja helppoja kohteita. Syrjiminen kohdistuu kaikkiin, eikä vain suomalaisiin. Syrjiminen on nyt loppunut kun olen tajunnut sen vaikutukset syrjittyyn ihmiseen. Olen kiusannut ja nolannut ihmisiä kesken oppituntien ja ulkona kaikkien edessä. Välillä olen tehnyt ihmisistä pilkan aiheita. Syrjiminen on ollut pelkästään suullista, en ole koskaan syrjinyt fyysisesti ketään.”

30-vuotias mies:

  1. ”Esimerkiksi sukupuolesta, ihon väristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, poliittisesta suuntautumisesta johtuvaa epätasa-arvoista kohtelua.”
  2. ”Työpaikalla olen kokenut sanatonta syrjintää iän takia. Tuntuu, ettei aina oteta tasa-arvoisena ryhmän jäsenenä. Vaihto-oppilaana Puolassa koin tulleeni syrjityksi, koska en ollut puolalainen. Mm. bussilippua ostaessa palloteltiin paikasta toiseen.”
  3. ”En tai en ainakaan tietoisesti ole syrjinyt.”
  1. ”Syrjimistä kuvastaa mielestäni ilkeys. Mielestäni kaikki pitäisi ottaa mukaan kaikkeen toimintaan, oli sitten minkä ikäinen tahansa”.
  2. ”Ei muistaakseni.”
  3. ”Olen. Aikaa siitä on, mutta kadun sitä silti.”

77-vuotias nainen:

  1. ”Syrjintä on kieroutunutta ajattelua erilaisia väestöryhmiä tai yksityishenkilöitä kohtaan.Eriarvoista ja vähättelevää toimintaa. Aivan lähipiirissäni en ole huomannut syrjintää, mutta eri yhteisöissä kyllä. Esimerkiksi eri uskontokunnissa ilmenee suvaitsemattomuutta toisin ajattelevia kohtaan. Syrjintä on ollut esimerkiksi ivapuhetta huppupäitä kohtaan. Suomessa huomaa edelleen syrjintää mustalaisia kohtaan ja välillä kuulee lausahduksia kuten hurri –ne on niitä bättrefolk-tyyppejä.
  2. ”Kun nuorena tulin Helsinkiin lukioon Savosta, koin tunnetta että en ole tarpeeksiviisas helsinkiläisille. Koin itseni erilaiseksi kun en osannut stadin slangia, mutta siitä pääsin nopeasti eroon. Syrjintä oli puheen matkimista ja ivaamista. Koulussa vastatessani kysymyksiin lukiolaiset saattoivat nauraa puhetavalleni.”
  3. ”En tietoisesti. Yritän kohdella kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti. Uskon ihmisyyteen ja tasavertaisuuteen ihmisen rotuun, uskontoon, ulkonäköön tai sukupuoleen katsomatta.”

Syrjinnästä vapaa maailma on vielä kaukana, mutta pitämällä tätä tärkeää teemaa esillä sekä keskustelemalla aiheesta ihmisten kanssa me yhteisöpedagogeina voimme lisätä tietoisuutta aiheesta ja saada ihmisiä miettimään ja välittämään omassa lähiyhteisössään ja verkostoissaan syrjimättömyyden teemaa ja ajattelua eteenpäin.

 

 

Nuorisotyön viikkoa vietetään 10.-16. lokakuuta eli viikolla 41. Kolmatta kertaa toteuttavan kampanjan teemana on yhdenvertaisuus. Viikkoon liittyvän hupparikansan haasteen myötä Allianssi haastaa koko nuorisoalan näyttämään yhdenvertaisuutensa! Olemalla #Syrjinnästävapaa olemme #HupparikansanPuolella!

http://www.alli.fi/hankkeet+kampanjat/nuorisotyon+viikko/

Allianssi-risteilyllä: ”Neljä kovaa koota ja iso äll”

Kohtaaminen – Kunnioitus – Kuuntelu – Keskustelu – Luottamus

Miten sinä toteutat työssäsi nuorisotyön kaavaa neljästä kovasta koosta ja isosta ällästä? kysyttiin Humakin järjestämässä työpajassa Allianssi-risteilyllä. Omaa nuorisotyöntekijyyttään pohdiskelivat nuorisotyön ammattilaiset suunnittelija Marjo Kolehmaisen ja lehtori Tanja Hakoluodon johdolla.

Toimintaympäristöstä riippumatta nuorisotyössä kuultavat samat piirteet ja roolit. Nuorisotyöntekijä on kasvattaja, ohjaaja, koordinaattori, innostaja ja kehittäjä.

”Kylläpä olen hyvä monessa asiassa”, kommentoi pajaan osallistunut. Komentti kertoo, että paja onnistui tavoitteessaan antaa ääni nuorisotyön osaamiselle, ja kirkastaa jokaisen osallistujan nuorisotyön sielunmaisemaa.

Allianssi-risteilyn työpajassa Tanja Hakoluoto ja Marjo Kolehmainen
Lehtori Tanja Hakoluoto (vas.) ja suunnittelija Marjo Kolehmainen järjestivät Allianssi-risteilyllä työpajan nuorisotyön neljästä kovasta koosta ja isosta ällästä. Hakoluoto palkittiin risteilyn avajaisissa Nuori Toimija –tunnustuksella.

Allianssin Nuori toimija -tunnustus Nuorisotyön puolesta -kampanjalle

Kolehmaisen kirjoitus Nuorisotyön kaavasta julkaistiin myös Nuorisotyön puolesta -kampanjan blogissa, jonka työryhmään Hakoluoto kuuluu yhdessä Essi Helinin ja Mika Pietilän kanssa.

Kampanja sai Allianssi-risteilyn avajaisissa Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin Nuori Toimija -tunnustuksen, joka on tarkoitettu “kiitokseksi ja kannustukseksi nuorille toimijoille ja heidän hankkeilleen sekä omalla toiminnallaan nuorten asemaa ja heidän toimintaansa edistäneille aikuisille”.

Perusteluissa Nuorisotyön puolesta -kampanjan palkitsemiselle sanotaan:
“Kampanja sai syksyllä 2015 nuorisotyön ammattilaiset tuomaan omaa työtään ja sen merkitystä esille sosiaalisessa mediassa. Kampanja käynnistyi yksittäisten nuorisotyöntekijöiden ja nuorisotyön parissa työskentelevien huolesta nuorisoalan näkymättömyydestä hallitusohjelman julkaisun jälkeisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kampanjassa nuorisoalan toimijat kirjoittivat nuorisotyön monipuolisuutta esiintuovaa blogia ja eri toimijat tekivät videoita. Lisäksi kampanjassa jaettiin nuorisotyöstä kertovia uutisia ja tehtiin monenlaisia avauksia. Kampanja jatkuu myös keväällä 2016 ja sitä toteutetaan vapaaehtoisvoimin yksityishenkilöinä. Nuorisotyö tarvitsee puolestapuhujia. On hienoa, että nuorisoala lähti yhdessä puhumaan aikuisista, joilla on aikaa. Kampanjan ovat laittaneet alulle Essi Helin, Mika Pietilä ja Tanja Hakoluoto”.

Muut Nuori toimija -tunnustuksen saivat Oman muotoinen koti -hanke, Hanna Huumonen, joka antoi kasvot MV-lehden vastaiseen kampanjanjaan, Eija Ahola, joka on tehnyt Vantaan kaupungin nuorisopalveluissa vuodesta 1979 toiminut nuorisopalveluiden johtajana pitkäjänteistä ja vaikuttavaa työtä nuorisotyön parissa, ja Hassan Maikal taiteilijanimeltään Bizzyiam, on 20-vuotias helsinkiläisartisti, joka antoi äänen rasismia kohdanneille nuorille.

Lue palkitsemisen perusteista tarkemmin: http://www.alli.fi/sitenews/view/-/nid/4678/ngid/40

Neljä kovaa koota työpajalaisten avaamina

Mitä kunnioitus tarkoittaa työssäsi, että saat syntymään luottamusta?
Vaatii aikaa ja jotain
– Aseta rajat
– Reiluus ja tasapuolisuus
– Molemminpuolisuus
– Mihin asti pitää ymmärtää?
– Ota nuori vastaan sellaisena kuin olet
– Pyydä anteeksi tarvittaessa, aidosti

Miten kohtaat, että saat syntymään luottamusta?
Ennakkoluulottomuus
– Aitous
– Rentous
– ”Pienet asiat”
– Tilannetaju
– Välittömyys + luontevuus
– Positiivisuus
– Halua auttaa
– Läsnäolo

Miten kuuntelet työssäsi, jotta saat syntymään luottamusta?
”Älä sinä lastaa kuin nuori kippaa”
– Älä ratkaise, mietitään yhdessä
– Älä tuomitse
– Älä arvostele
– Rohkaise
– Innosta
– Ole läsnä aidosti
– Anna mahdollisuus
– Herkkyys kuulla myös se mitä ei sanota
– Kestä vastaus JA voidaanko palata asiaan…
– Anna aikaa

Miten keskustelet, että saat syntymään luottamusta?
Antaa tilaa erilaisille keskustelijoille ja mielipiteille – kunnioitus
– Sanaton kieli synkassa puheen kanssa
– Vaatii aikaa luoda kestävä suhde
– Ei aiheuta pettymystä, ”seuraa jotain” tekoja
– Pyrkimys dialogiin
– Ei suljeta toista pois keskusteluista

Kunnioitus, kohtaaminen, kuuntelu à keskustelu à luottamus

“Ellei ole varuillaan, ei tiedä koska oppii”

Näihin sanoihin päätti valtiosihteeri Kari Anttila (OKM) puheenvuoronsa 12.2. Etelä-Suomen nuorisolain uudistamisen aluekierroksella. Tilaisuudessa olimme myös me, yhdeksän Nurmijärven kampuksen yhteisöpedagogiopiskelijaa sekä kaksi lehtoria. Tilaisuuteen osallistuminen oli jo itsessään jännittävää ja sitä lisäsi se, että meillä opiskelijoilla oli mahdollisuus esittää omia mielipiteitämme ennalta varatuilla puheenvuoroilla. Tilaisuuden tiivistäminen lyhyeen blogitekstiin on mahdotonta, joten nostan esille mielestäni tärkeitä näkökulmia meille opiskelijoille.

”nuoria pitäisi kannustaa osallisuuteen, vaikuttamiseen ja oman mielipiteen ilmaisemiseen niin kouluissa kuin vapaa-ajallakin”

Keskustelua käytiin sekä nuorten että alan ammattilaisten näkökulmasta. Esillä oli mm. meille tuttuja aiheita opinnoistamme; nuorten osallisuus, sosiaalinen vahvistaminen sekä monialainen yhteistyö. Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimenjohtaja Sirpa Räikkönen nosti esiin alan oppilaitosten ja työelämän yhteistyön. Hänen perusti näkemyksensä tiiviiseen vuoropuheluun, joka takaa työkentälle uusia tulisieluisia ammattilaisia. Meidän onneksemme, olemme jo jalkautuneet ensimmäisenä vuonna työkentälle ohjaamisen kurssin tiimoilta, olemmeko siis edelläkävijöitä?

Yhteisöpedagogiopiskelijat kysyivät, viranomaiset vastaavat
Humakin Nurmijärven kampuksen yhteisöpedagogiopiskelijat osallistuvat Nuorisolain uudistamiseen. Kuvassa  (vas.) Tuuli Arponen, Joosua Juntunen, Ronja Ohra-aho, Hanna Loponen, Katja Ranta ja Jenna Ojala

”kouludemokratian lisääminen ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattamisen tulisi saada nykyistä tärkeämpi ja suurempi rooli niin kouluissa kuin nuorisotoimenkin puolella.”

Dialogille tuntui olevan muutenkin tilausta. Ajatuksia esitettiin paljon nuorten äänen kuuluvuudesta. Asioiden siirtyminen kuuntelemisen tasolta tekemisen tasolle, on aikuiselle oppimisenpaikka. Nuorille on erityisen tärkeää, että aikuinen pystyy ja ennen kaikkea haluaa laskeutua heidän tasolleen. Kukaan ei voita, jos aina luvataan muutosta tai mahdollisuutta, mutta silti käytettään aikuisen auktoriteettia ja viedään pohja nuorten osallisuuteen.

”On pohdittava, tulisiko nuorisolain yhteyteen säätää harrastustakuu, joka mahdollistaisi jokaiselle tilaisuuden harrastaa.”

”Viranomaisten tulee oppia toimimaan keskenään empaattisesti” on oiva kiteytys ammattilaisten välisiin suhteisiin. Meidän pitäisi avartaa katsontaamme niin, että näkisimme metsän puilta. Yhteistyö toimii parhaiten, kun annamme tilaa ja mahdollisuuden kaikille ammattiryhmille. Omaa ammattiylpeyttä tulisi luoda tavalla, jolla pystyy kunnioittamaan myös muiden alojen työpanosta. Mitä tiiviimmin verkko on heitetty eri toimijoiden päälle, sen paremmin saamme nuoret pidettyä palveluiden parissa. Kunnallinen nuorisotyö sekä järjestöjen tekemä työ ei saisi kilpailla keskenään. Loppujen lopuksi kaikilla on sama päämäärä; nuorten hyvinvointi.

”Yhteiskuntaopin opetussuunnitelmaan voisi sisällyttää nuorisolain avaamista ja käsittelyä, jotta se tulisi nuorille tutuksi.”

Iloksemme oli huomattavissa, että nuorisotyöntekijöiden sekä ehkäisevän nuorisotyön arvostus ja näkyvyys on kasvussa. Sen lisäksi oli kiinnitetty huomiota yhteisöllisyyden merkitykseen, joka ei kuitenkaan vähennä yksilön merkitystä. Meille opiskelijoille on erityisen tärkeää levittää yhteisöpedagogin työnkuvaa toimiessamme harjoittelijoina erilaisissa työyhteisöissä. Jonain päivänä meidän statuksemme muuttuu opiskelijasta ammattilaiseksi ja mitä enemmän tietoa monipuolisella työkentällä on, sitä paremmin saamme itsemme työllistettyä.

”nuorisolaki kattaa varsin pitkän elämänjakson, joka jakautuu erilaisiin elämänvaiheisiin. Tällä aikavälillä tarvitaan monenlaisia palveluja, jotta kaikkien oikeus saada palvelua säilyy.”

Me tulevina yhteisöpedagogeina saimme tilaisuudelta paljon ja sen lisäksi saimme haastaa myös itseämme. On arvostettava ele järjestävältä taholta, että he halusivat saada opiskelijoidenkin näkökulmaa tähän tärkeään asiaan. Ja onhan se totta, että me tullemme jäädäksemme ja tuomme mukanamme monta tulisielua ammattitaitoineen. Oma toiveeni on, että saan jatkaa tätä itseni haastamista senkin jälkeen, kun pääsen siirtymään työkentälle ammattilaisena. Siksi on hyvä, etten osaa olla varuillani, vaan opin koko ajan!

Väliotsikot ovat otteita niistä teksteistä, joita tilaisuudessa esitimme.

Teksti: Hanna Loponen
Kuva: Juha Makkonen

 

TZA05. Päiväretkeilyä ja korkeuseroja

Blogi 5. Chemka hot springs

Näkemistä, tekemistä ja kokemista riittää täällä päiväntasaajan alapuolella. Maisemat ja luonto ovat kauttaaltaan erilaista kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Tunnin ajomatka keskellä aavikoitunutta maaperää saattaa yllättää uskomattomilla luonnonihmeillä. Se hetki jolloin vähiten odottaa mitään, saattaa olla vain sekuntien päässä jostain odottamattoman kauniista paikasta. Saimme kokea tällaisen yllätyksen lähtiessämme metsästämään paljon kehuttuja Chemkan kuumia lähteitä. Selvitimme etukäteen missä kuumat lähteet sijaitsevat ja mikä tulisi olemaan meille edullisin kulkutapa mennä viettämään päivä Chemkan lähteillä. Kuljimme ensin dala dalalla noin tunnin matkan Arushan suuntaan, jonka jälkeen kulkuneuvo vaihtui kolmipyöräiseen tuk tukiin. Toinen tunti vierähti tuk tukin tärisevässä ja poukkoilevassa kyydissä huonokuntoisella soratiellä. Maisemat eivät juuri vaihtuneet eikä mikään antanut osviittaa siitä mitä tulisimme näkemään ja kokemaan. Vihreydestä tai vedestä ei ollut tietoakaan tunnin ajomatkalla aavikkoisella tiellä. Tämä kaikki muuttui yhdessä käännöksessä kun kuumat lähteet aukesivat eteemme.

Rastatukkainen tyttö istuu veden äärellä. Oikealla toinen nainen ja leikkiviä lapsia
Kuumalla lähteellä
Chagga-heimon tyypillisiä majoja. Banaanipuun katveessa mies ja lapsi
Tyypilliset Chaggojen asuttamat majat

Vietimme kuumilla lähteillä kokonaisen päivän niin uiden kuin vain nauttien kauniista maisemista. Päivää oli viettämässä kanssamme myös paikallisia ja muita turisteja, joiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia. Harvoin, jos koskaan on tullut nähtyä mitään näin kaunista, kuin mitä tämä päivä tarjosi meille.

Marangu waterfalls

Toinen päiväreissumme suuntautui n. 1800m korkeuteen Kilimanjaron rinteille. Tämä ainutlaatuinen kohde tarjosi meille niin kauniit vesiputoukset kuin historiallista tietoa Kilimanjaron alueella hallitsevasta Chakka-heimosta. Ensimmäisenä pääsimme tutustumaan Chagga-heimon vielä 1950-luvulla käytössä olleisiin ja asuttamiin luoliin ja asuinmajoihin. Chaggat ovat Tansanian kolmanneksi suurin heimo, joka asuttaa Kilimanjaron aluetta. Kilimanjaron alueen suoman ilmaston myötä maanviljely on yksi Chagga-heimon pääelinkeinoista. Rikkaan maaperän vuoksi Chaggojen alueella on historian saatossa taisteltu paljon eri heimojen välillä. Näiden taisteluiden ja vaarojen takia Chaggat loivat maanalaiset luolastot, joiden avulla he pystyivät suojautumaan ja kontrolloimaan sodankäyntiä. Mielenkiintoisen historian siivittämänä menimme tutustumaan näihin nykyään turistinähtävyyksiksi mukautettuihin luolastoihin.

 

Marangu waterfalls
Kilimanjaron huipulta sulanut lumi on puhdasta ja juomakelpoista

Päivä päättyi silmiä hivelevän kauniille vesiputouksille.
Vesiputouksilla ilmasto oli huomattavasti viileämpää kuin alhaalla kaupungissa.

Seikkailupankkiin kertyi taas uusia kokemuksia, joita kantaa mukanaan loppuelämän.

1,8km korkuiset terkut,

Ville ja Carita