Torstai 1.3.2018

”Beast from The East” eli paha keli pysäyttää tällä hetkellä arjen ja lööppien mukaan lumitilanne on pahin kolmeenkymmeneen vuoteen. Sää oli edelleen ”poor”, college suljettu, eivätkä junat kulkeneet. Paikallinen host-opettaja Nick uhmasi kinoksia ja pyöräili 20km tapaamaan meitä museon kahvilaan. Tomaattikeitto ja sämpylä olivat meille muillekin lumimyrskyn keskellä piste i:n päälle.

Saimme kahvilasta meille varatun tilan, missä Nick puhui kulttuurisesta kompetenssista. Ihmisten kanssa työskentelevien täytyy hallita kulttuurisidonnaisia asioita ja osata toimia kunnioittavasti kohtaamisissa. Joskus voi tuntua vaikealta ymmärtää joitakin piirteitä kulttuurissa, mutta tuomitseminen katkoisi kommunikaation. Esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu kaikissa kulttuureissa, mutta suhteita luodessa ei voi yrittää opastaa toisia omille tavoilleen. Tärkeää on myös noudattaa ihan arkipäiväisiä rutiineja tapaamisissa ja tietää, mikä on sopivaa ja mikä sopimatonta.

Nuorten tilanne Bradfordissa on haastava. Kaupunki on yksi Iso-Britannian köyhimmistä. Huono-osaisuuden lisääntyminen lisää rikollisuutta. Britanniassa rikosoikeudellinen vastuu alkaa jo 10-vuotiaana ja luvut alaikäisten vankilatuomioista ovat päätähuimaavia. Rangaistuksia jaellaan ja tukea tai ohjausta ei ole juurikaan saatavilla. 90% vankilassa olevista nuorista kärsii mielenterveysongelmista ja jopa 60% vankilasta vapautuneista joutuu vankilakierteeseen. Resurssit auttaa nuoria ovat vähentyneet rajusti, oikeastaan romahtaneet, vaikka nuorten osuus väestöstä on kasvanut. Nick korosti etsivän työn tärkeyttä, mutta siihen tällä hetkellä kohdisteta resursseja. Rahoitusta annetaan lähinnä korjaavaan työhön ja ongelmat ehtivät kasvaa todella isoiksi ennen kuin apua saa. Varoittava esimerkki löytyy Britannian vankeusrangaistustilastoista.

Systeemin mukaan vähemmän vakavissa rikoksissa nuori voi välttää vankilaan menon aktiivisilla tapaamisella moniammatillisten tiimin kanssa (Youth Affending Team), joka koostuu viidestä eri ammattilaisesta, joita nuoren tulee tavata useita kertoja viikossa, esim. sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä ja nuorisotyöntekijä. Jos nuori kieltäytyy tapaamasta moniammatillisten tiimin työntekijöitä, hän voi käytännössä saada vankilatuomion rikoksesta, josta ei alun perin voinut joutua vankilaan. Nick myös kysyi meiltä sosiaalityön ja nuorisotyön eroa. Nuorisotyö antaa vaihtoehtoja ja tarjoaa apua nuoren omilla ehdoilla, sosiaalityössä on valtaa käyttää pakotteita.

Tiede- ja mediamuseo: Virtuaalitodellisuus VR ja Thresholds -näyttely

Science +Media Museumissa (Tiede- ja mediamuseo) saatiin mieletön tarjous toimia testiyleisönä seuraavana päivänä yleisölle avautuvaan näyttelyyn!

Thresholds-näyttely mahdollisti virtuaalisen aikamatkan vuoteen 1839, maailman ensimmäiseen valokuvanäyttelyyn.

Saimme kävellä digitaalisesti rakennetussa näyttelyhuoneessa, kuulla ja katsella näyttelyhuoneessa virtuaalilasien avulla.

Paikallinen media ja museon valokuvaaja halusivat ottaa meistä kuvia lehteen. Luckily, the Brave Finns didn’t stay at home!

To be continued….

• https://www.scienceandmediamuseum.org.uk/whats-on/thresholds 
• https://www.bradfordcollege.ac.uk/
• https://www.bradfordcollege.ac.uk/coursesearch/undergraduate/youthcommunity
• https://www.humak.fi

Jyväskyläläinen Suvi Moisio opiskelee nyt toista viikkoa länsiafrikkalaisessa Gambiassa. – Opiskelen Humakissa järjestö- ja nuorisotyötä. Tavoitteenani on valmistua syksyllä yhteisöpedagogiksi (AMK). Juuri nyt olen suuntautumisopintojen harjoittelussa täällä Länsi-Afrikassa, kertoo Suvi, joka osana harjoitteluaan toimii ohjaajana paikallisissa kouluissa.

Työ lasten kanssa parasta

Suvin suuntautumisen harjoittelu kestää kaikkiaan kolme kuukautta, josta osan hän työskentelee ihan ”aitiopaikalla” Gambiassa, lähellä maan pääkaupunki Banjulia. – Parasta ensimmäisellä viikolla ovat olleet paikalliset lapset. He ovat niin iloisia ja onnellisia, vaikka köyhyys on läsnä. Kaikki lapset eivät pääse kouluun. Yksi harjoitteluni tavoite onkin auttaa suomalaisia perustamaan tukijärjestön, jonka avulla saadaan rakennettua uusi koulu Mahmudan kylään. Harjoittelussa paikallisissa kouluissa vertailen heidän opetus- ja ohjausmenetelmiään ja luon pohjaa uuden koulun pedagogiikalle, selvittää Suvi tavoitteitaan.

Koulutus niin tärkeää

Gambia on entinen Iso-Britannian siirtomaa, joka saavutti itsenäisyyden vasta 1965. Siirtomaaisäntä jätti maan viralliseksi kieleksi englannin. – Maan 1,8-miljoonainen väestö puhuu heimokieliä, muun muassa mandikaa ja wolofia. Koraanikoulussa opetuskieli on arabia, mutta virallinen kieli on englanti, jota opetetaan koulussa. Tämänkin takia on tärkeää, että lapset pääsevät kouluun ja saavat kielen, jolla pyörii koko yhteiskunnan kaikki toiminnot, jatkaa Suvi. – Kontaktit harjoittelupaikkaan sain opettajaltani, joka vietti vuosi sitten perheensä kanssa joululoman Senegambia-alueella ja tutustui Vaajakoskelta lähtöisin olevaan Tanja Soween. Tanja pyörittää miehensä kanssa pientä huoneistohotellia ja avustaa vapaaehtoistyöntekijöitä.

Nuoruuteni haave toteutunut

– Kahdeksannelta luokalta asti olen haaveillut, että pääsisin Afrikkaan tekemään työtä lasten kanssa. Voinkin sanoa, että elän nyt unelmaani. Alkutunnelmat ovat olleet kotoisat. Minua on ihmetyttänyt eniten on se, että minkäänlaista kulttuurishokkia ei ole vielä ainakaan tullut. Jollain ihmeen tapaa on tuntunut kun olisin tullut ”kotiin”. Ihmiset ovat todella avoimia, kertoo Suvi ja lupaa kertoa harjoittelustaan vielä lisää.

Teksti: Maarit Honkonen-Seppälä

Kuvat: Suvi Moisio

Kirjoittaja on Suvin opettaja ja Humakin lehtori Jyväskylästä, joka sai alkusysäyksen perheensä Gambian matkalle toiselta yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelijalta, joka oli syksyllä 2016 harjoittelussa Senegalissa ja Gambiassa.

Blogi 4. Kahden yhteisöpedagogiopiskelijan matka Tansaniassa jatkuu. He pääsevät mm. opiskelemaan kärsivällisyyttä ja tutustumaan paikalliseen liikennekulttuuriin.

Päivääkään emme vaihtaisi pois, mutta kerrottakoon nyt muutamia Tansanian kummallisuuksia. Tietyt asiat ja ärsyttävyydet hyökkäävät kimppuumme päivä päivän jälkeen. Välillä ne naurattavat, välillä kärsivällisyys viedään äärirajoille. Asiat eivät ole varsin suuria, mutta pyhitetään tämä blogi niiden avaamiselle.

’’No hurry in Africa’’

Tämä kaikista hermoja raastavin ja länsimaista täsmällisyyttä vastaan eniten kapinoiva elämäntapa. Asiana tämä on ollut helppo tiedostaa ja sisäistää, mutta sen kanssa eläminen on aivan toinen juttu. Kellonajoista kiinni pitäminen on tuntematonta utopiaa puhumattakaan siitä, että asiat täällä koskaan tapahtuisi nopeasti. Kärjistetysti tätä kuvaa se, että kun liikumme johonkin paikallisten ystäviemme kanssa, olemme luoneet tälle oman termin: ’’ Let’s walk like a normal people’’. Ilman tätä lähes taianomaista ja matkaa puolet nopeuttavaa lausetta liikkuisimme kuin etanat, se on pidemmän päälle yllättävän rasittavaa ja vaikeaa. Täällä ei todellakaan ole kiire mihinkään, ei koskaan. Myös liikkeelle lähtemiseen tulee varata aikaa, sillä esimerkiksi jos klo 10.00 on sovittu lähtemisaika, niin todellisuus on lähes poikkeuksetta klo 12.00. Ei poikkeus vaan sääntö, joten ollessasi täydessä lähtövalmiudessa oikeassa ajassa, ota parempi asento sohvalla ja mutustele sanoja ’’ No hurry in Africa’’. Siinä on sitä jotain.

Mzungu – valkoihoinen, Mzungu price – Valkoihoisen hinnat

Tässä termit, jotka tulevat hyvin tutuiksi jo pian Tansaniaan saapumisen jälkeen. Missä ikinä liikutkin, kuulet jatkuvaa ’’mzungu’’ huutelua. Niin lapset kuin vanhemmatkin ihmiset jaksavat aina muistuttaa tällä huutelulla sinua omasta ihonväristäsi. Usein se on kuitenkin harmitonta huomionosoittamista, mutta on saanut meidät pohtimaan myös rotuerottelun toista vähemmän puhuttua puolta. Ei kai se näinkään päin oikein ole? Myös kaupungilla liikkuminen on oma juttunsa. Vaaleana et saa liikkua rauhassa ilman, että jatkuvasti joku olisi repimässä kauppaansa sinisilmäisen ja hölmön asiakkaan toivossa. Se minne paikallinen pääsee ilmaiseksi, vaaleaihoiset maksavat poikkeuksetta. Lisäksi on myös paikkoja, joissa on paikallisten hinnat ja erikseen vaaleaihoisten hinnat. Torille on myös turha mennä ostamaan yhtään mitään ilman paikallista ystävää, paitsi jos haluaa maksaa itsensä kipeäksi. Vaaleaihoisia pidetään yleisesti rikkaina, joilla on varaa maksaa mitä vaan mistä tahansa ja tämän vuoksi kohtaamme päivittäin monenmoista onnenonkijaa. Tottahan se on, että meillä on enemmän rahaa käytettävissämme kuin keskiverto tansanialaisella. Yleisesti ajatus kuitenkin on vääristynyt, sillä täällä ei ymmärretä sitä, että elinkustannukset ovat Suomessa korkeammat kuin täällä. Ei meillä ole varaa ostaa kauppaa tyhjäksi tai tulla ylihinnoitelluksi päivä päivän jälkeen vaikka sitä täällä jopa suoraan ääneenkin sanotaan ’’Kun teillä sitä rahaa on..’’ .

Liikenne ja kulkuvälineet

Liikenne on kauniisti sanottuna täällä kaoottista. Jalankulkijana etenkin saa olla erityisen varuillaan, sillä kävelijällä ei käytännössä ole mitään oikeuksia. Autot tai moottoripyörät eivät väistä tai anna tilaa missään tilanteessa. Kulkuneuvot liikkuvat, ohittelevat ja pysähtelevät ilman minkäänlaista logiikkaa. Välillä ajetaan vastaantulevien kaistalla ja välillä voi vähän oikaista kävelytieltäkin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita näkee jatkuvasti ja onnettomuuksia sattuu päivittäin. Hyvällä onnella turvavyö saattaa löytyä kulkuneuvon yhdeltä istumapaikalta. Moottoripyöräkuskit ja kypärä ei myöskään kuulu samaan lauseeseen. Myös paikalliset pikkubussit eli daladalat eivät välttämättä täyttäisi suomessa turvallisuusmääräyksiä: pikkubussiksi muutettu Toyota Hiace, matkustajia kevyet 25 ja ovikin saattaa roikkua poissa paikoiltaan. Mitäpä pienistä, jännitystä elämään vai miten se meni.

Toisaalta kyllähän me näitä kaikkia osasimme odottaa, tämä on ollut osa kulttuurin sopeutumista ja paikallisten tavoille oppimista. Vastapainoisesti on mielenkiintoista ajatella millaista tansanialaisen olisi sopeutua järjestelmälliseen ja suorituskeskeiseen yhteiskuntaamme. Yes, it’s hurry in Finland.

Kiireettömät terveiset ja hakuna matata,

 

Carita ja Ville
Yhteisöpedagogiopiskelijat Carita ja Ville jatkavat raportointiaan Tansaniasta. Tässä blogissa voit seurata heidän matkaansa alusta alkaen