Yhteisöpedagogit Belgiassa oppilaitosyhteistyötä käynnistämässä

Yhteisöpedagogiopiskelijat, Leuwen
Yhteisöpedagogiopiskelijat luomassa suhteita Belgiassa,

Humanistisen ammattikorkeakoulun pääkaupunkiseudun kolmannen vuoden järjestö- ja nuorisotyön yhteisöpedagogiopiskelijat aloittivat opintomatkan Belgiaan maanantaina 11.12.2017. Opintomatka on osa Humakin ja belgialaisen oppilaitoksen University College Leuven-Limburgin yhteistyötä.

Matkan tarkoituksena oli aloittaa oppilaitosyhteistyö sekä tutustua belgialaiseen yhteiskuntaan ja sen järjestö- ja nuorisotyöhön.

Opintomatka on osa opiskelijoiden loppuvaiheen suuntautumisopintoja. Matkalle lähti mukaan 18 opiskelijaa sekä lehtorit Tiina Valkendorff ja Markus Söderlund.

Terminaalielämää, jonoja ja sattumuksia

Matka alkoi varhain maanantaina lähteneellä lennolla kohti Frankfurtia, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa vaihtolennolla kohti Brysseliä. Juuri kun oli aika nousta Brysselin koneeseen, kävi kuitenkin ilmi, että lento oli peruttu Keski-Euroopassa pyörivän lumimyrskyn vuoksi. Muutama muukin lento oli peruttu tai myöhässä, ja lentoyhtiön palvelutiskille oli satojen metrien ja neljän tunnin mittainen jono. Belgiaan ryhmälle suunniteltu tervetuliaisohjelma vaihtui jonottamiseen lentokentällä – ja päivän hashtagina oli #terminaaliappro.

Lentoyhtiön vouchereiden turvin joukko pääsi jonottamaan seuraavaksi juna-asemalle ja sai liput pari minuuttia ennen junan saapumista. Jos joku oli haaveillut istumapaikasta ja pienestä levosta, niin täpötäydessä junassa oli tarjolla vain tunkkainen ilma ja jokunen lattiapaikka. ”Nyt oppii arvostamaan VR:ää!”, kuului junan käytävältä, eikä näkemyksen kanssa voinut olla kuin samaa mieltä. Ennen keskiyötä, erinäisten muiden sattumusten saattelemina ryhmä pääsi lopulta Brysseliin ja sieltä edelleen kohti Leuvenia. Kovasta lumipyrystä ei ollut siinä vaiheessa maassa enää jälkeäkään.

Pitkästä matkustuspäivästä ja yllättävistä käänteistä huolimatta opiskelijaryhmän yhteishenki oli hyvä, nauru raikui ja toisista pidettiin huolta aina siihen asti, että viimeisetkin opiskelijat pääsivät turvallisesti hotelliin. ”Vaikka ensimmäinen päivä ei sujunutkaan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, päivästä sai silti paljon uutta oppia ja taitoja, joita myös tulevana yhteisöpedagogina työelämässä tarvitaan. Eli joustavuutta, pitkäjänteisyyttä, ongelmanratkaisu- ja yhteistyötaitoja” kertoo matkalla mukana ollut opiskelija.

 

Luennolla Leuwenissa,
Kuva yhteistyöoppilaitoksesta University College Leuven-Limburg, eturivissä Humakin opiskelijoita ja takarivissä belgialaisia.

Matkan aikana monia mielenkiintoisia vierailukohteita

Opintomatkan vierailukohteina oli monia nuoriso- ja järjestöalan kohteita. Opiskelijoihin teki vaikutuksen erityisesti Buurthuis Lampeke – Community center, joka toimii Leuvenissa vähäosaisten ja tukea tarvitsevien hyväksi kolmessa eri toimipisteessä. Keskus tarjoaa monimuotoista toimintaa ja toimitiloja kaikenikäisille aina vauvaikäisistä senioreihin. Organisaatiota esitellyt mieshenkilö, etunimeltään Lieven, teki vaikutuksen opiskelijoihin innostuneella puheellaan. Hän toi selvästi esille organisaation tavoitteet ja toimintaperiaatteet vähäosaisten tukemiseksi.

Tärkeintä on se, että on silta, jonka kautta vähäosaiset pääsevät osaksi yhteiskuntaa”, totesi Lieven monta kertaa ja kertoi näiden siltojen luomisen olevan organisaation keskeinen tehtävä.

Leuvenlaisen kansalaisjärjestö Buurtwerk ’t Lampeten johtaja Lieven Verlinde esittelee lautapeliä, joka havainnollistaa lasten erilaisten lähtökohtien merkitystä. elämässä

Yksi keskeinen osa viikon ohjelmaa oli tutustuminen Humakin yhteistyökorkeakouluun University college Leuven-Limburgiin (UCLL) ja oppilaitosten välisen yhteistyön käynnistäminen. Opiskelijat tutustuivat kampukseen ja paikallisiin opiskelijoihin keskustellen ja toiminnallisten harjoitteiden kautta. Opiskelijat pääsivät myös keskustelemaan opettajaopiskelijoiden kanssa suomalaisen ja belgialaisen kulttuurin ja koulujärjestelmän eroista.

Kiinnostava ja keskustelua herättänyt vierailukohde oli myös Leuvenissa toimiva perhekeskus Huis van het Kind. Perhekeskus tarjoaa tukea ja ohjausta vanhemmille erilaisiin kasvatuksellisiin kysymyksiin aina raskausajasta nuoruusvuosiin saakka. Perhekeskus tekee Belgiassa merkittävää toimintaa, mutta toisaalta se myös osoitti opiskelijoille suomalaisen neuvolajärjestelmän ainutlaatuisuuden sekä lasten ja perheiden palveluiden monipuolisuuden.

Kulttuuria, joulumarkkinoita ja uusia kokemuksia

Viikon aikana vierailujen ohessa aikaa jäi myös vapaa-ajan viettoon, jolloin oli mahdollisuus tutustua kauniiseen Leuvenin kaupunkiin, joulumarkkinoihin sekä belgialaiseen kulttuuriin. Lisäksi aika kului mukavasti yhteisten illanviettojen, pelien ja hyvän ruuan merkeissä.

Oli mukavaa viettää aikaa yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, tutustua uusiin ihmisiin sekä saada matkalta ikimuistoistoisia kokemuksia” iloitsee matkalla mukana ollut yhteisöpedagogiopiskelija. Matkalta tarttui myös paljon uutta oppia ja ymmärrystä eri yhteiskuntien välisistä eroista ja samankaltaisuuksista. Myös lehtori Markus Söderlund kertoo oppineensa matkalla monia uusia asioista belgialaisesta yhteiskunnasta. ”Varsinaisesti järjestö- ja nuorisotyön rooli jäi kuitenkin vähän vähemmälle”, hän toteaa.

Belgian-vierailu, ypt
Yhteisöpedagogiopiskelijat Euroopan-parlamentissa 15.12.2017

Opintomatka päättyi vierailuun Brysselissä Euroopan parlamentissa. Oppilaitosyhteistyö jatkuu ensi vuoden puolella, kun maaliskuussa on vuorossa belgialaisten vastavierailu Helsinkiin.

KIRJOITTAJAT: Katariina Korpela, Johanna Sutinen ja Tiina Valkendorff
VALOKUVAT: Tiina Valkendorff ja Markus Söderlund

Ideoita integraatioon Gironasta

 

Espanjalaiset toivottavat pakolaiset tervetulleeksi. Kuva: Janina Sjöstrand

Luokassa oli tukalan kuuma. Ulkona oli yli 30 astetta lämmintä ja aurinko porotti ikkunoista sisään. Noin neljäkymmentä opiskelijaa pohti kuumuudesta huolimatta aktiivisesti sitä, mitä integraation käsite heille merkitsee. Joillekin opiskelijoille integraatio toi mieleen negatiivisia mielikuvia. Nämä opiskelijat määrittelivät integraation toimintana, jossa maahanmuuttaja on passiivinen tekijä. Osa opiskelijoista määritteli integraation taas maahanmuuttajan oman kulttuurin sopeuttamisena valtakulttuuriin, jolloin molemmat kulttuurit muuttuvat, mutta kulttuurinen identiteetti säilyy. Keskustelu kävi vilkkaana ja siinä määriteltiin myös muita käsitteitä kuten adaptation ja inclusion.

Olimme henkilöstö- ja opettajavaihdossa Gironan yliopistossa Espanjassa Erasmus+ -ohjelman kautta keväällä 2017. Girona on noin 100 000 asukkaan kaupunki Barcelonan pohjoispuolella Kataloniassa. Gironan yliopisto sijaitsee vanhassa kaupungissa, jonka rakennukset ovat peräisin noin 1200 -luvulta. Vanha kaupunki on viehättävä turistikohde, jossa voi kävellä kapeita mukulakivikujia ristiin rastiin ja nauttia pienissä kahviloissa cafe con lecheä eli maitokahvia. Kaupunginosaa ympäröivää muuria pitkin kävellessä voi ihailla Pyreneiden vuoristoa.

Vedimme paikallisille opiskelijoille vuorovaikutteisia työpajoja, joiden teemana olivat maahanmuuttajien kotoutuminen ja toiminnalliset menetelmät sen tukena. Tämän teeman parissa olemme työskennelleet Humakissa useilla opintojaksoilla sekä erilaisissa hankkeissa ja niistä opittuja asioita olimme Gironassa jakamassa. Työllistymisen merkitys kotoutumisessa on aihe, jota olemme työstäneet erityisesti Baana-hankkeessa. Baana on Humakin hallinnoima, maahanmuuttajien työllistymiseen keskittynyt kolmivuotinen ESR-hanke, jonka päätavoitteena on purkaa työllistymisen esteitä ja luoda maahanmuuttajille konkreettisia väyliä työelämään ja yrittäjyyteen. Työpajoissa käyty keskustelu ja useat tapaamiset sekä vierailut erilaisissa maahanmuuttoa tukevissa organisaatioissa Gironassa ja Barcelonassa antoivat meille uusia näkökulmia ja ideoita. Näistä näkökulmista ja lukuisista muista hyvistä käytänteistä, johon matkamme aikana perehdyimme, olemme poimineet ideoita sekä opetus- että hanketyöhön, erityisesti Baana-hankkeen toimintaan.

Baana-hankkeessa kokeillut maahanmuuttajien työllistämiskeinot kiinnostivat opiskelijoita. Kuva: Satu Riikonen

Espanjassa on pitkään jatkunut haastava taloudellinen tilanne ja työttömiä on runsaasti sekä kantaväestön että maahanmuuttajataustaisten henkilöiden keskuudessa. Kuulimme siitä, miten kotoutumisen edistämiseksi on panostettu erityisesti maahanmuuttajien lasten keskuudessa. Lasten integoroituminen edesauttaa koko perheen kotoutumista. Integroitumista edistetään erityisesti kouluissa erilaisilla toimenpiteillä ja maahanmuuttajalapset pyritään sijoittamaan aina kantaespanjalaisten kanssa samoihin luokkiin. Professori Carina Siquesin mukaan kaikki lapset, myös turvapaikanhakijat, käyvät samaa koulua ja aloittavat koulunkäynnin heti maahan saavuttuaan.

Vierailumme isännät ja emännät olivat kiinnostuneita kokemuksistamme, joita olemme hankkineet Baana-hankkeesta kuluneen lukuvuoden ajan. Erityisesti keskustelukumppanimme halusivat tietää siitä, miten heikosti suomen kieltä puhuvat onnistuivat työnhaussa ja myöhemmin työllistymisessä. Baanan-hankkeen toiminnat kuten yrityksille suunnatut perehdytyspaketit ja maahanmuuttajataustaisten tukemien työnhaussa yksilökeskeisesti herättivät kiinnostusta espanjalaisissa kollegoissamme.

Keskustelu Gironan yliopiston psykologian ja pedagogian opiskelijoiden kanssa oli pohdiskelevaa ja moniulotteista, ajoittain jopa äänekästä. Työpajoihin osallistui noin 80 opiskelijaa, joista suuri osa oli espanjalaisia tai katalonialaisia, mutta joukossa oli myös belgialaisia, suomalaisia, italialaisia, ranskalaisia ja kolumbialaisia. Työpajoissa käytimme osallistavia ja toiminnallisia menetelmiä, joita opiskelijat voisivat hyödyntää jatkossa työskennellessään monikulttuuristen ryhmien kanssa. Toiminnalliset menetelmät, pieni luokkahuone ja suuri opiskelijamäärä aiheuttivat hetkellisesti haasteita, mutta onneksi espanjalaiset eivät vieraista läheisyyttä, tungosta tai äänekkyyttä ja harjoitukset saatiin sujumaan. Luokassa vallitsi tekemisen meininki. Keskustelu jatkui työpajojen jälkeen, kun opiskelijat halusivat kertoa omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan.

 

Toiminnalliset ja osallistavat menetelmät innostivat opiskelijoita. Kuva: Satu Riikonen

Gironan yliopisto on Humakin kumppanikorkeakoulu. Humakin yhteisöpedagogiopiskelijat voivat opiskella siellä vapaasti espanjankielisiä kursseja ja jos kielitaito ei riitä, niin tarjolla on myös useita englanninkielisiä opintojaksoja sekä syys- että kevätlukukaudella.  Lukuvuonna 2016-2017 neljä Humakin opiskelijaa oli opiskelemassa Gironassa. Tänä lukuvuonna Humakista Gironan yliopistoon matkustaa uusia vaihto-opiskelijoita. Kaunis ja vanha kaupunki, englanninkielinen kurssitarjonta ja mukava ilmasto ovat selkeitä vetovoimatekijöitä. Houkuttelimme espanjalaisia opiskelijoita vaihtoon Humakiin ja muutama innostuikin asiasta. Gironan yliopiston kansainvälisten asioiden koordinaattorin Carme Montserratin mielestä Suomen korkea hintataso mietityttää vaihtoon haikailevia opiskelijoita. Montserratin mukaan opiskelijoita arveluttaa myös se, pärjäävätkö he englanninkielisissä opinnoissa Suomessa. Suositut vaihtomaat gironalaisille opiskelijoille ovat Portugali ja Italia, vaihtoja tehdään myös Etelä-Amerikkaan.

Lisätietoa Baana-hankkeesta: www.baanalla.fi

Gironan yliopisto: https://www.udg.edu/ca/estudios

Kirjoittajat: Satu Riikonen, lehtori ja Janina Sjöstrand, koulutussuunnittelija Humanistinen ammattikorkeakoulu, julkaistu 15.11.2017

Satu Riikonen ja Janina Sjöstrand

 

Ötökkäsafaria ja värisokeutta

”They are very friendly”, totesi paikallinen meille näistä tuhatjalkaisista, joita oli runsaasti huoneemme ovella odottamassa iltaisin. Kuva: Kari Keuru

Pikaopas peloista selviytymiseen

Afrikasta löytyy paljon sellaista, mitä Suomesta ei. Varsinkin erikokoisia iniseviä, surisevia, sirittäviä ja kurnuttavia ja hiirenhiljaisia hyönteisiä ja muita mönkiäisiä, jotka lentävät, ryömivät tai juoksevat salamannopein pyrähdyksin. Tansanian matkan hintaan sisältyy – halusit tai et –  ötökkäsafari ja jännitys on taattu. Jos matkustat uuteen maanosaan, on paljon muitakin asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon. Itse yllätyin siitä, että niistä muodostui oman matkani pelottavin asia. Tuntemattomat otukset herättivät kauhua ja vaikeuttivat nukkumista enemmän kuin osasin odottaa. Seikkailu kannattaa aina, mutta joskus se tapahtuu eri tavalla kuin olit odottanut. Vaikeinakin hetkinä – onneksi ryhmämatkailijana  – olin iloinen, ettei ongelmia tarvinnut kohdata yksin.
Kun valmistaudun matkaan, minulla on paljon selvitettävää. Varaudun monenlaisiin tilanteisiin, ettei minun tarvitse pelätä, selviydynkö vaiko enkö. Turvallisuuteen ja terveyteen liittyviin asioihin perehtyminen ei välttämättä ole matkavalmistelujen hauskin osuus, mutta olen sitä mieltä, että se kannattaa. Näin jää sitten aikaa kohdata uusia yllätyksiä matkan aikana ja tällä kertaa aikaa jäi myös opinnäytetyön edistämiseen.
Tansanian tunnelmaa. Kuva: Ida Busk
Idan vinkit Tansaniaan lähtevälle: 
  • Muista malaria: Vaikka söisit malariaestolääkitystä, voit silti saada tartunnan. Hyttyset ovat aktiivisimmillaan auringonlaskun ja nousun välisenä aikana. Tästä syystä on tärkeää pitää ovet ja ikkunat kiinni ilta-aikaan ja muistaa käsitellä hyttysverkko ja yövaatteilta paljaaksi jäävä iho hyttyskarkotteilla.
  • Rokotusasioita kannattaa alkaa selvittämään heti kun tietää olevansa lähdössä matkalle.
  • Erilaiset vatsavaivat: Erityisesti tavallisesta poikkeava ruoka saattaa aiheuttaa jännitystä, mutta tähänkin voi varautua sopivilla lääkkeillä. On mukavampaa kun niitä on saatavilla silloin kun niitä tarvitsee. Kun harjaa hampaansa ja juo pullovettä, pääsee jo pitkälle. Lisäksi on hyvä muistaa, että suihkussa kannattaa käydä niin, että vettä joutuu mahdollisimman vähän silmiin ja suuhun.
  • Tarkkana turvallisuusasioiden kanssa: Pitkälle pääsee jo sillä, että välttää yksin liikkumista, kävelyä iltaisin ja öisin, varsinkin syrjäisemmissä paikoissa. Tavaroiden kanssa tulee olla valppaana ja koskaan ei kannata kuljettaa mukanaan enempää rahaa tai muita tavaroita kuin välttämättä tarvitsee. Puhelimet ja muut arvotavarat tulee pitää visusti piilossa jos ne on pakko ottaa mukaan!
  • Eläimet ja hyönteiset:  Yllättävät yölliset kohtaamiset pikkueläinten kanssa on mahdollista ehkäistä hyttysverkon oikeaoppisella käytöllä. Laita se huolellisesti patjan alle joka kerta kun siirtelet sitä. hyönteismyrkkyjä on onneksi saatavilla ja nekin auttavat ötököiden vastaisessa taistelussa. Isommista eläimistä selviää parhaiten että koettaa pysytellä niistä kaukana. Varsinkaan vieraiden eläinten kanssa ei kannata tehdä lähempää tuttavuutta.
  • Liikenne ja onnettomuudet: Liikenteessä on monennäköisiä, -kokoisia ja -kuntoisia menopelejä. Lisäksi kuskeja on monenlaisia, joten etenkin teitä ylittäessä kannattaa keskittyä siihen mitä on tekemässä.
  • Pakollinen nettipaasto luvassa! Myös tietoa on hyvä varata mukaan matkalle, ainakin jos on päässyt tottumaan osoitteiden ja muiden tärkeiden infojen googlailuun sitä mukaan kun niitä tarvitsee. Suomessa pääsen nettiin helposti ja yleensä yhteydet toimivat ainakin kohtalaisen hyvin. Monessa muussa maailmankolkassa tilanne on aivan toisenlainen. Tästä syystä on hyvä palauttaa mieleensä erilaisia tapoja kuluttaa aikaa mukavalla tavalla esimerkiksi bussissa. Tai sitten voi opetella sietämään tylsyyttä tai meditoida. Netittömyys saattaa olla myös paljon antoisampaa kuin aluksi osaisi odottaa. Oman nettipaastoni aikana huomasin pian, että on paljon helpompaa olla läsnä ja keskittyä siihen mitä ympärillä tapahtuu, kun älypuhelin ei ole viemässä huomiota jatkuvasti toisaalle.
Tansanian 4H-järjestön keskus Tangassa. Kuva: Kristiina Vesama
Vaikka matkustaminen onkin jännittävää, pelon ei kannata antaa estää lähtemistä. Useimpiin pelottaviin asioihin voi varautua, ja vaikka ei voisi – silti niistä voi kuitenkin selviytyä. Varautumalla monenlaisiin tilanteisiin on helpompaa pysyä rauhallisena ja levollisena, mutta liian pitkälle ei saa mennä. Muuten varautuminen voi muuttua liialliseksi murehtimiseksi ja pelkäämiseksi, eikä se hyödytä ketään. Olen todella kiitollinen siitä, että pääsin mukaan näin ainutlaatuiselle matkalle hienon porukan kanssa. Matkan aikana löysin uusia puolia itsestäni.
Jos suunnittelet matkaa Tansaniaan, näihin kannattaa tutustua: 
Hämähäkki ulko-ovessa. Kuva: Ida Busk
Idan ötökkäsafarin lista: 
Varsinkin öisin äänimaailma voi olla hyvin monipuolinen. Saatat kuulla vaikka siritystä, ininää, rapinaa, suhinaa, kolinaa tai kurnutusta.
  • Hyttyset (pieniä ja äänettömiä)
  • Iso vihreä heinäsirkka
  • Sudenkorentoja
  • Värikkäitä perhosia
  • Kaskaita
  • Tsetsekärpäsiä (au au au)
  • Kärpäsiä: Pienen pienistä vaikuttavan suuriin
  • Tulimuurahaisia (pituus noin 2 cm)
  • Tunnistamattomat lentävät hyönteiset (useita lajeja)
  • Hämähäkkejä
  • Tuhatjalkaisia: pienin etusormen pituinen, suurin melkein jalkaterän pituinen 
  • Gekkoja: pienin 1,5 cm, isoin noin 20 cm pitkä
  • Isokorvainen, nopealiikkeinen rotta
  • Kissa ja sen pennut
  • Sammakot: pienin pikkurillin kynnen kokoinen, isoin mahtuu kämmenelle (silmämääräinen arvio, en kokeillut) 
  • Koppakuoriaisia: lukuisia eri värejä, muotoja ja kokoja
Ida Busk, tangalainen alakoululainen ja Bernard Goliama (Tansanian 4H). Jalkapallo-otttelu alkamassa Kangen alakoulussa. Kuva: Kristiina Vesama
Kirjoittaja Ida Busk on Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelija, joka suorittaa parhaillaan tutkintoa Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa Turun alueyksikössä ja valmistuu keväällä 2018 Yhteisöpedagogiksi (AMK). Lisäksi Busk on parhaillaan mukana Yritetään Yhdessä –hankkeessa ja tuottaa hankkeelle opinnäytetyön muodossa hankkeen vaikuttavuusselvityksen. Hän lähti mukaan opintomatkalle Tansaniaan 11.-25.10.2017, jonka aikana hän keräsi opinnäytetyöaineistoa haastattelemalla nuoria.
Tangan rannalla vene. Kuva: Ida Busk

Epäilyksiä ihmissalakuljetuksesta

Viettäessämme sunnuntai-iltapäivää Tangassa Raskazonen uintikerholla editsemme lipui lasikuituinen moottorivene, joka oli täynnä paikallisia ihmisiä. Veneen oranssit kyljet uivat syvällä ja katselimme veneen etenemistä huolissamme. Veneen kuljettaja ei ilmeisesti ollut koskaan kuullut ylikuorman tuomista vaaroista, eikä suosituksesta käyttää pelastusliivejä. Veneessä oli suuri avoin osa ja edessä valkoinen kuomulla suojattu hytti, jonka päälle ahtautuneet matkustajat huojuivat Intian valtameren aalloissa. Mustilla ihmisillä täyteen  ahdattu vene toi meille kaikille mieleen ikävän mielleyhtymän Eurooppaan pyrkivistä pakolaisista.  Veneen matkustajat eivät kuitenkaan olleet pakolaisia vaan huviajelulla olevia tangalaisia. Ravistin uimisesta märkiä hiuksiani ja yritin karkottaa verkkokalvoillani kumittelevan näyn ihmissalakuljetuksesta. Tämä puoli Afrikan arkipäivästä unohtui siihen asti, kunnes olimme poistumassa maasta.

Nykyinen Dar Es Salaamin lentokenttä on ahdas, vanha rakennus ja kaukana nykyaikaisesta lentokentästä. Uusi terminaali on jo rakenteilla ja valmistuu ennemmin tai myöhemmin.  Lentokenttärakennukseen sisälle pääseminen edellyttää turvatarkastuksen läpi kulkemista. Kaikki matkatavarat läpivalaistaan jo parhaat päivänsä nähneellä röntgen -laitteella ja jokainen joutuu kulkemaan metallin paljastimen läpi niin kuin muillakin lentokentillä. Kaikki tämä kuitenkin on paljon rennompaa kuin esimerkiksi Helsingissä ja vaikutelmaksi jää  enemmänkin länsimaisen turvaohjeistuksen muodollinen täyttäminen kuin todellinen turvatarkastus. Vaikka ollaan tiukkoja, niin Afrikassa osataan joustaa tarpeen niin vaatiessa – kaikki järjestyy.

Olimme tehneet lähtöselvityksen jo edellisenä iltana, tosin vain Tukholmaan asti johtuen heikosta verkkoyhteydestä majoituspaikassamme. Matkalaukkuja jättäessämme ja tarkastuskortteja hakiessani huomasin, että valitsemani paikat lentokoneesta olivat menneet  uuteen järjestykseen ja ensimmäiselle lennolle Dar Es Salaam – Addis Abeba  ryhmämme ripoteltiin tasaisesti eri puolille konetta. Kaikki muu sujui siis hyvin, mutta Sokorey ei jostain kumman syystä saanut tarkastuskortteja kuin vain Tukholmaan asti. Kyse oli kuulemma tulostusvirheestä tai jostain muusta. Kiusoittelimme ryhmämme nuorinta jäsentä, lieksalaista Sokoreyta hänen ilmeisestä aikomuksestaan jäädä Tukholmaan.  Lähtöselvityksen jälkeen oli vuorossa passintarkastus ja viisumipaperin täyttäminen. Seurasimme opasteita lentokenttärakennuksen toiselle reunalle täyttämään lomakkeita.

’Mama Africa’ eli Krisse jätti ensimmäisenä Tansanian maaperän ja läpäisi passintarkastuksen ilman sen ihmeempiä kyselyitä. Samoin eteni koko muu ryhmämme hänen perässään minuun ja Muhikseen asti. Olin tarkoituksella jättäytynyt toiseksi viimeiseksi jonossa, koska halusin varmistaa että kaikki pääsevät ilman vaikeuksia maasta. Passintarkastaja selaili passiani ja sinne lyötyjä leimoja. Yrittäen pientä ’small-talkia’ kysyi, pidinkö Tansaniasta kun olin matkalla jo toista kertaa tänä vuonna. Myöntelin ja kehuin luonnon kauneutta ja ihmisten ystävällisyyttä. Valkoiset hampaat hohtivat tarkastuskopin hämärästä. Virkailijan pyynnöstä, käänsin pääni oikealle ja pieni videokamera kuvasi kasvoni jonnekin arkistoon. Tiskin alapuolella oleva punaisena hehkuva skanneri tallensi sormenjälkeni ja virkailija naputteli merkintöjään tietokoneella. Pieni nyökkäys ja hän ojensi passini takaisin ja viittelöi minua jatkamaan eteenpäin kohti ’Transfer-aluetta’.  Koko muu ryhmämme odotti jo toisessa kerroksessa vain Muhis oli tulossa jälkeeni passitarkastukseen.

Muhis ojensi passinsa tarkastajalle, jonka ilme tiukkeni huomattavasti. Hän selaisi punakantista Euroopan Unionin passia, millainen oli monelle afrikkalaiselle vain kaukainen haave. Nyt hänen edessään seisoi kuitenkin somalialaiselta näyttävä nuori mies, jolla oli suomalainen passi. Seisoin tarkastuskopin kulmalla, portin takana ja tarkkailin tilannetta. Virkailija kysyi englanniksi Muhikselta liudan tarkastuskysymyksiä: Miksi hän oli tullut Tansaniaan? Missä hän oli vieraillut? Missä hän oli asunut ja mikä oli ollut viimeisen yöpaikan osoite? Virkailijan ääni kiristyi ja hän vilkaili vuoroin passia ja vuoroin Muhista. Annoin Muhikselle myötätuntoisen katseen ja viittoilin käsimerkein tsemppiä. Virkailija huomasi viestittelyni ja osoitti minua tulemaan takaisin passintarkistusluukulle.

Tervehdin virkailijaa uudelleen ystävällisesti ja yritin kertoa katseellani Muhikselle, että kaikki on kunnossa. Virkailija heilutti kasvojen edessä Muhiksen passia ja kysyi minulta kuinka vanha se oli? Kerroin muistikuvani mukaan kyseessä olevan noin vuoden vanha dokumentti. Virkailija jatkoi kysyen missä oli edellinen passi? Hämmennyin hieman, mutta kokosin nopeasti ajatukseni ja kerroin, ettei ole muita passeja, koska Muhis sai Suomen kansalaisuuden vasta viime vuonna ja tämä on hänen ensimmäinen passinsa. En tiedä tyydyttikö vastaus virkailijaa, koska epäilys loisti hänen kasvoiltaan.  Kerroin referoiden Muhiksen tarinan pakomatkasta Somaliasta Etiopiaan ja sieltä edelleen lentokoneella Suomeen turvapaikan hakijaksi.  Katsoin Muhista ja näin kuinka hänen kasvoilleen oli tullut surullinen ilme. Miksi hänet pysäytettiin tähän kuulusteluun eikä ketään muuta meidän ryhmästämme? Koko matka oli mennyt tähän asti jouhevasti, emmekä ennakkopeloistamme huolimatta olleet kohdanneet minkäänlaista rasismia aiemmin tansanialaisten taholta. Tämä pysäytys ja kuulustelu kuitenkin selvästi liittyivät Muhiksen somalialaiseen taustaan. Vaikka ymmärsin pysäytyksen syyn, sitä oli vaikea hyväksyä, etenkin kun se kohdistui yhteen ryhmäläiseemme.  Muhikseen oli keskellä Afrikkaa lyöty epäilyksen poltinmerkki. Hänen ulkonäkönsä antoi syyn epäillä passin aitoutta.

Seuraavaksi virkailija kysyi minulta kuinka pitkään olimme tunteneet? Kerroin ystävyytemme alkaneen noin 1,5  vuotta sitten.  Mikään ei kuitenkaan tuntunut vakuuttavan tansanialaista virkailijaa. Yhä uusia kysymyksiä sateli vastattavakseni ja Muhiksen verenpaine kohosi jokaisen kysymyksen myötä.  Yritin vakuutella hänelle tämän olevan normaalia rutiinia, vaikka molemmat ymmärsimme kysymysten johtuvan hänen alkuperästään.  Somalialaisena hän joutui kantamaan kollektiivista syyllisyyttä ja epäilystä. Ilmeisesti virkailija lopulta väsyi, eikä keksinyt enää uutta kysyttävää. Hän sulki Muhiksen passin, katsoi toisaalle ja työnsi passin luukun kautta Muhikselle. Saatoimme jatkaa seuraavalle pisteelle. Liukuportaiden alapäässä tarkastettiin vielä kerran passiemme leimat, mutta tällä kertaa ne eivät herättäneet virkailijoissa isompia intohimoja. Mukanani kantamani gitalele eli pienikokoinen kitara sen sijaan herätti. Virkailija kysyi, että olinko muusikko ja voisinko soittaa hänelle jotain. Olin väsynyt, enkä ollut ihan varma kuinka tosissaan hän pyynnön esitti. Kysyin, että oliko kyseessä virallinen pyyntö ja jos ei ollut, niin mieluusti jatkaisin kohti liukuportaita.  Hän viittasi iloisesti nauraen meitä jatkamaan, mutta minua ei naurattanut. Harmitti suunnattomasti Muhiksen puolesta hänen kokemansa tyly kohtelu.

Kohtaamisia Addis Abebassa

Viimeinen tuntimme Dar Esa Salaamin kentällä sujui ilman sen suurempia ongelmia. Nousimme koneeseen ja lensimme Addis Abebaan. Viereeni tuli istumaan kenialainen mies, joka työskenteli Tansaniassa YK:n palkkalistoilla eräällä pakolaisleirillä sosiaalityöntekijänä.  Hän  kertoi leirillä olevan 250 000 pakolaista Kongosta ja 100 000 pakolaista Burundista.  Kyseessä oli siis suomalaisella mittakaavalla tarkasteltuna melko iso kaupunki.  Olosuhteet leirillä olivat kuulemma huonot. Puutetta oli ruuasta, juomavedestä ja lääkkeistä. Ihmiset asuivat pienissä karsinoissaan ja ilon aiheet olivat vähissä.  Monet kuulemma yrittivät paeta ja seuraukset olivat huonot. En rohjennut kysyä, että millä tavalla huonot, mutta jatkoin  kuitenkin edelleen tiedustelemalla kuinka hän jaksaa tehdä työtään ja onko vaikea irrottautua leirin arjesta kun on lomalla. Väsyneiltä kasvoilta näkyi surua. Mies kertoi, että hän oli tehnyt tätä työtä jo yli 10 vuotta ja oli vähitellen oppinut unohtamaan ja hyväksymään. Toivotin hänelle voimia, kun koneemme laskeutui ja tiemme erkanivat. Mitä sitä muutakaan olisi voinut sanoa?

Addis Abeban kenttä on eräänlainen solmukohta Afrikassa. Ethiopian Airlines -yhtiön uuden karhea lentokalusto kuljettaa ihmisiä ympäri maailmaan. Neljän tunnin odotusaikana törmäsimme monenlaisiin maailman matkaajiin. Mieleen painuvin oli ranskalaisarabialaiskiinalainen aurinkopaneelikauppias, joka oli juuri saapunut Somalimaasta ja odotteli jatkolentoa Kiinaan. Transfer-alue oli kuin maustesekoitus, täynnä erilaisia hajuja ja värejä. 12 tunnin matkustuksen jälkeen oma tuoksuni ei ollut miellyttävin, mutta olin päättänyt vaihtaa puhtaat vaatteet vasta Tukholmassa. Pakkaisin vasta silloin Afrikan pölyt käsimatkatavaroihini.  Vihdoin lähtöselvitysaika koetti ja asetuimme opaskylttien mukaiseen jonoon odottamaan koneeseen pääsyä. Yksi toisensa jälkeen ryhmämme jäsenet näyttivät tarkastuskortin viivakoodia lukulaitteelle, pieni piippaus ja virkailija nyökkäsi hyväksyvästi, jotta pääsi nousemaan koneeseen.  Väsymys alkoi painaa ja odotin vain hetkeä, että pääsisin nukkumaan lentokoneen ahtauteen.

Henri ja Muhis Addis Abeban kentällä. Kuva: Kristiina Vesama

Sokorey oli pukeutunut omaan kansalliseen tyyliinsä. Iloisesti nauraen jutustelimme ja jono liikkui eteenpäin.  Sokorey viitottiin sivummalle ja pienikokoinen etiopialainen mies pyysi Sokoreyta ojentamaan passinsa ja tarkastuskorttinsa. Seurasi tiukkaa sanailua ja virkailija sanoi haluavansa tarkistaa jotain koneelta. Saavuin Sokoreyn avuksi ja maailman ystävällisimmällä äänellä mitä osasin kerroin keitä me olimme, mistä tulimme ja mikä oli matkamme tarkoitus. Selitykset olivat kuitenkin turhaa, sillä virkailija oli päättänyt tutkia Sokoreyn tapauksen tarkemmin. Somalitausta ja Suomen passi oli taas osoittautunut huonoksi yhdistelmäksi. Mies vei Sokoreyn passin ja paperit ja hävisi tiskinsä taakse jatkamaan töitään. Koneeseen ahtautuvat ihmiset ohittivat meidät oikealta ja vasemmalta meidän seisoessa  ja odottaessa vastausta. Sokorey oli harmissaan, eikä pystynyt peittelemään sitä. Yritin lohduttaa häntä ja heittää väliin muutaman tunnelman kevennyksen, mutta mikään ei onnistunut pyyhkimään pois käsittämäämme tosiasiaa: erityiskohtelu johtui hänen somalitaustastaan ja Suomen passista.  Olimme toistamiseen muutaman tunnin sisällä epäiltyinä passin väärentämisestä, ihmiskaupasta tai ehkä molemmista.

Jono alkoi harventua ihmisten kadotessa yksi toisensa perään koneeseen johtavaan tunneliin. Katselin passin takavarikoinutta virkailijaa ja ymmärsin hänen unohtaneen meidät jonon hännille.  Nappasin Sokoreyta hihasta kiinni ja sanoin, nyt mennään. Ohitimme muut jonot ja marssimme tiskille toisen virkailijan eteen ja pyysimme häntä hakemaan meidän passimme ja muut dokumentit. Kauniisti hymyilevä etiopialainen virkailija kääntyi, otti takanaan pöydällä lojuneen passin ja tarkastuskortin, vilkaisi niitä ja ojensi ne meille takaisin. Ilmeisesti tiukkaan kontrollin muuriin oli juuri puhjennut kahden suomen kansalaisen mentävä aukko. Kiitimme naista ja tyytyväisenä kävelimme koneeseen.

Heja Sverige! 

Euroopan rajan ylitimme Tukholmassa Arlandan kentällä. Kahden koettelemuksen jälkeen olin jo henkisesti valmistellut kouluruotsillani puheen kahden somalitaustaisen ryhmäläisemme puolustukseksi. Tuijotin lasikopeissa istuvia passipoliiseja ja sydämeni pamppaili Sokoreyn ojentaessaan passinsa tiukkailmeiselle virkailijalle. Vilkaisu punaisen, EU:n myöntämän passin nimilehdelle, passin skannaus, silmäilyä koneelta ja tiedot oli tarkistettu. Sokorey hyppäsi yhdellä loikalla Euroopan rajan yli ja jatkoi muun ryhmän perässä kohti porttia 12. Muhiksen kohdalla tarkastus sujui vähintäänkin yhtä rivakasti. Ristin käteni kuvaannollisesti kyynärpäitä myöden. Olimme saapuneet lähes kotiin. Kiitos Ruotsi! Palautit uskomme ihmisyyteen.

Turvatarkastukset ovat tärkeitä ja tarvitsemme tiukkailmeisiä virkailijoita rajoillemme. Viranomaiset eivät myöskään saa olla liian sinisilmäisiä vaan parempi on tarkistaa ja  luottaa intuitioonsa kuin katua jälkeenpäin. Kuitenkin epäilys, mikä kohdistuu pelkästään ihon väriin, ulkomuotoon, pukeutumiseen tai johonkin muuhun ulkoiseen seikkaan on negatiivisilla asioilla brändäämistä ja sen kohteeksi joutuminen on hyvin loukkaavaa. Paluumatkallamme seurasimme vierestä kahta tällaista tapausta ja näimme afrikkalaisen rasismin rumat kasvot. Kollektiivinen syyllisyys terrorismista ja yleinen epäilys  on se taakka, mitä somalitaustaisille nuorillemme yritettiin sovitella kannettavaksi.  Kieltäydyimme kuitenkin tästä kunniasta ja kerroimme meidän kaikkien olevan suomalaisia ihon väristä riippumatta. Toivoisin kaikille maailman turva- ja passintarkistajille tarkkuutta ja hyvää näkökykyä, mutta samalla myös värisokeutta, joka ei erottele toisia suomalaisia suomalaisista.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 31.10.2017.

Kari Keuru matkalla jossain. Kuva: Kristiina Vesama
Yritetään Yhdessä -hankkeen logo

 

 

 

Afrikkalainen kuolema ja Jumala

Lehtorit, Kristiina Vesama ja Kari Keuru valmiina kirkkoon. Kuva: Ida Busk

Tansanian matkamme toisena sunnuntaina osallistuimme jumalanpalvelukseen. Ulkokatoksessa järjestetty palvelus oli sekoitus rock-konserttia, huutokauppaa ja lähiöbileitä. Kaikki olivat tervetulleita ja kaikki saivat osallistua tapahtumaan. Suomalaiselle kokemus oli hämmentävä, koska me mieluummin vaikenemme ja pidämme uskon asiat sisällämme. Afrikassa kuitenkin kaikki tai ainakin lähes kaikki uskovat Jumalaan ja Jumalalla on monta edustajaa ja kauppiasta. Kirkot ja moskeijat nököttävät jokaisessa kylässä sulassa sovussa ja intialaisten asuttamista kortteleista löytyy myös hindutemppeleitä.

 

Tangan kaupunkiin saavuttuamme kerroimme paikalliselle yhteyshenkilöllemme, herra Bernard Goliamalle, ryhmämme edustamat pääuskonnot (meillä oli mukana kristittyjä, kaksi muslimia ja yksi hindu) ja hän lupasi järjestää meille vierailuja haluamiimme hengellisiin kohteisiin. Vaikka matkamme pääaihe ei ollut uskonto, niin melko pian omaksuimme afrikkalaisen luonnollisen tavan suhtautua uskontoon ja siihen liittyviin toimituksiin. Leirimäinen tunnelma sai meidät välillä iltaisin laulamaan partiolaisten laulukirjasta jo unholaan painuneita ’riparilauluja’ ja Morogorossa majapaikkamme emännän ja omistajan Herieth Söderqvistin lausuma tervetulosiunaus oli normaali osa illallista.

 

Tangassa vierailimme yhden ryhmäläisemme toiveesta hindutemppelissä, missä valmistauduttiin uuden vuoden viettoon. Mustilla silmillään tuijottavat lukuisat hindujumalat tarkkailivat liikkumistamme pyhäkössä. Yritimme olla kunnioittavia ja kuvata huomaamattomasti näkemäämme. Olimme löytäneet keskeltä Afrikkaa palasen Intiaa: kukkaköynnöksiä, suitsukkeita sekä uhrilahjoja. Tansanialainen monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus yllätti jälleen, vaikka tiesimmekin intialaisen yhteisön olevan merkittävässä roolissa Tangan kaupungissa, mm. yksi parhaista ’Super-Marketeista’ oli intialaistaustaisen omistama. Tämän olimme oppineet jo edellisellä reissullamme, koska intialaisen marketti oli lähes ainut paikka koko kaupungissa mistä oli mahdollisuus ostaa viiniä.

 

Sunnuntaipäivän ohjelmaksemme Tangassa oli merkitty vierailu jumalanpalveluksessa. Yhteyshenkilömme herra Goliama oli suunnitellut, että osallistuisimme paikallisen roomalaiskatolisen kirkon messuun, joka alkaisi klo 6. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunnan aiheuttama mukavuudenhalu sanoi tässä vaiheessa painavan vastalauseensa. Olimme jo monta päivää kuunnellee aamuyöstä kuinka 4H-keskuksen kukko aloitti kiekumisensa hyvissä ajoin ennen auringon ensimmäisiä airueita n. klo 5 ja välittömästi tämän jälkeen ’muezzin’ aloitti laulunsa läheisen moskeijan minareetista, rätisevän kaiuttimen kautta. Koraanin säkeet ja kutsu saapua rukoilemaan kaikuivat korvatulppien läpi joka aamu. Yleensä näiden äänien jälkeen vielä nukahdimme hetkeksi ennen kuin oli herätys ja aamupala.

 

Mielestämme kristillisen uskon hienoin innovaatio oli lepopäivä eli sunnuntai, mikä tarkoitti aamulla pitkään nukkumista. Hyvät unet olivat osa meidän jumanlanpalvelustamme. Mielestämme länsimaistyylisen kristinuskon Jumala voisi antaa meidän nukkua hieman pidempään sunnuntaina, eikä vaatia meitä juoksemaan aamuauringon kanssa kilpaa kirkon penkkiin messua kuuntelemaan. Kerroimme mielipiteemme herra Goliamalle, joka totesi aamumessuun osallistumisen olevan vapaaehtoista – Thanks God!

4H-keskuksen lähellä sijainneen kirkon mainoskyltti. Kuva: Kristiina Vesama

 

Heräsimme kuitenkin ja tietysti aikaisin ja menimme kahdeksan aikaan aamupalalle. Kuulimme jostain kauempaa kantautuvaa musiikkia. Itseasiassa sama musiikki oli alkanut soimaan hyvin pian muslimien aamurukouksen jälkeen ja sen tunnisti helposti gospeliksi. Kysyimme keittiön väeltä äänen lähdettä ja saimme kuulla kirkon sijaitsevan lähes 4H-keskusta vastapäätä valtatien toisella puolen. Kiinnostuksemme heräsi ja päätimme lähteä tähän kirkkoon. Vaihdoimme hienoimmat afrikkalaistyyliset vaatteet päällemme ja varasin taskuuni pari ryppyistä seteliä kolehtia varten. Lähestyessämme jumalanpalveluspaikkaa ymmärsimme musiikin soivan melkoisen kovalla äänellä.

Paikallinen pastori puhuu tai laulaa. Kuva: Kristiina Vesama

 

Kovaäänisistä pauhaava afrikkalainen ylistysmusiikki ylitti moneen kertaan kuuloturvallisuusrajat. Kirkon etuosassa heilui musiikin tahdissa pastori, joka oli pukeutunut mustaan tyköistuvaan pukuun. Hän muistutti enemmän räp-artistia kuin saarnamiestä. Välillä kirkkoväki luki kuorossa Raamatun jakeita, joita toistettiin lyömällä tahtia rytmikkäästi iskevillä liikkeillä. Viereisellä penkkirivillä oleva rouva rukoili kovalla äänellä kielillä puhuen ja eräs vanhempi mieshenkilö yritti pitää meitä tapahtumien tasalla tulkkaamalla avainkohtia. Olimme saapuneet keskelle karismaattista herätyskokousta, jossa piisasi vauhtia ja desibelejä. Vähitellen kokouksessa koetti kuitenkin suvantovaihe ja huumaava meteli tasaantui. Kokouksen johtaja pyysi meidät eteen kertomaan keitä olemme ja mistä tulimme.

Kari Keuru pääsi puhumaan kirkkoon.  Kuva: paikallinen seurakuntalainen

 

Afrikkalaisiin vaatteisiin naamioituminen ei ollut onnistunut. Selkää pitkin valuva hiki ei johtunut enää pelkästään kuumuudesta. Seisoimme satapäisen seurakunnan edessä. Minulle annettiin mikrofoni käteen ja afrikkalainen ystävämme pyysi minua puhumaan hänen avustaessaan tulkkina. Yritin muotoilla kaikista muistamistani hengellisistä englanninkielisistä fraaseista järkevän oloisen kokonaisuuden unohtamatta pakollista ’Praise the Lord’ tai ’Halleluja’ huutoa. Taukojen kohdalla seurakunta vastasi aamenella. Puheeni jälkeen jokainen meistä kertoi vuorollaan vielä oman nimensä satojen mustien silmäparien tuijottaessa meitä. Tämän jälkeen väki nousi ylös ja he rukoilivat puolestamme tai näin ainakin luulen tapahtuneen. Lopuksi pastori totesi vielä englanniksi, että saapumisemme kokoukseen oli selvä merkki taivaasta, että heidän pitäisi lähteä Suomeen vierailulle. Hymyilimme takaisin ystävällisesti ja mietimme kuinka uppoaisi suomalaiseen kirkkoväkeen näkemämme vauhdikas Jumalanpalvelus.

Seurakunta rukoilee puolestamme. Kuva: paikallinen seurakuntalainen

Selvisimme todistuspuheenvuorostamme mielestäni kohtuullisesti ja olimme jo poistumassa kirkosta, kun pastori huusi vielä perääni että nyt olisi aika antaa kolehtirahat. Käännyin takaisin ja tunnustelin taskussani olevia ryppyisiä seteleitä, 11000 Tansanian shillinkiä eli vähän alle viisi euroa. Kävelin käytävää pitkin eteen, seurakunnan tuijottaessa selkääni. Vaivaantuminen ja nolous olivat vaatteinani kuin painava päällystakki. Kolehtikipon virkaa hoiti muovinen roskaämpäri, jonka läpi jokainen näki putoavat roposet. Sujautin setelini ämpäriin ja poistuin pikakävelyä. Huikkasin mennessäni kiitokset pastorille ja poistuimme paikalta. Aurinko paistoi kuumemmin ja linnut lauloivat kuin suvivirressä. Olimme osallistuneet Jumalanpalvelukseen ja vaikutimme jo melkoisen kunnollisilta afrikkalaisilta, sillä Tansaniassa kirkossa käydään muulloinkin kuin vain jouluna.

 

Afrikkalaisen hurskauden taustalta löytyy varmasti monia syitä. Tieteellinen kaiken järjellä selittävä maailman kuva ei ole vielä tappanut kansan uskoa Jumalaan ja mysteereihin. Kuolema on läsnä kaikkialla, eikä siltä pelasta edes länsimaalainen lääketiede. Ihmisiä kuolee ja kuoleminen on osa arkea paljon voimakkaammin kuin meillä täällä Suomessa. Etäistenkin ihmisten suruun otetaan osaa. Pahin loukkaus on poisjääminen hautajaisista. Kuolema koskettaa koko yhteisöä. Tansaniassa Jumala ja uskonto tarjoavat selityksen ja voiman millä kohdataan elämän vaikeudet. Tämä voi olla hyvin vaikea ymmärtää sekuläärissä suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaneelle ihmiselle. Hyvinvointiyhteiskunnassa elävä suomalainen ei tarvitse Jumalaa samalla tavalla kuin afrikkalainen, jonka jokainen päivä saattaa olla taistelua elämästä.

 

Matkallamme emme kohdanneet kuolemaa, mutta useampana päivänä kuulimme saman selityksen paikallisten ystäviemme poisjäännille päiväohjelmasta: joku oli kuollut ja he osallistuivat hautajaisiin. Morogorossa ystävämme Annan Lupianon opettajakollega oli kuollut yllättäen ja Anna jäi pois kyydistämme kesken retkipäivän osallistuakseen hautajaisiin. Tangassa jalkapallopelimme peruuntui naapurikylän kanssa, koska eräs poika oli kuollut ja kaikki menivät hautajaisiin. Panganiin uimarannalle matkatessamme hyvä paikallinen ystävämme Hatibu ei noussutkaan bussin kyytiin keskustasta, koska hänen naapurinsa vauva oli kuollut ja hän osallistui hautajaisiin. Kuoleman viikate tuntui kaatavan jokapuolelta läheltämme.

 

Eräällä bussiretkellämme yhteyshenkilömme herra Goliama kertoi Tansanian suuresta lapsikuolleisuudesta. Yritin todeta väliin, Suomen olevan listan toisessa kärjessä. Herra Goliama jatkoi edelleen kuinka Tansaniassa ihmisillä on paljon lapsia, koska monet kuolevat ennen aikuisuutta. Suuri murhaaja on kuulemma malaria. Sormillani laskin olinko muistanut itse ottaa omat malarialääkkeni, Malaronen. Lukuisat yölliset hyttysen pistot alkoivat kutista ja aiheuttivat pientä huolta. Seuraavana yönä päätin pingottaa moskiittoverkon vielä tiukemmin sänkyni ympärille. Malaria oli siis todellinen ongelma eikä vain meidän turistien hätävarjelua. Kysyin herra Goliamalta oliko hänellä ollut malaria. Vastaus oli myönteinen.

 

Pienen kyselyn jälkeen ymmärsin, että lähes kaikki paikalliset ystävämme olivat sairastaneet malarian. Suomesta ostamamme malarialääkkeet olivat maksaneet kahdeksi viikoksi 120 €. Päivän selvää oli, että paikalliset eivät voineet syödä koko ajan malarialääkkeitä. Herra Goliama kertoi vaihtoehtoisista lääkkeistä, jotka olivat huomattavasti halvempia ja myös luonnon lääkkeistä, erään puun lehdistä joita heillä oli tapana syödä. Yleensä kuitenkaan he eivät syöneet ennakkoon malarialääkkeitä vaan vasta sitten, kun ovat saaneet tartunnan. Muistin 4H-keskuksen pääemännän Elisabethin, joka oli jäänyt heti ensimmäisen päivän jälkeen pois töistä koska oli saanut tartunnan. Nyt hänen vointinsa oli jo parempi.

 

Katselin auton ikkunasta ohi viliseviä kyliä, kirkkoja ja hautausmaita. Auringon laskiessa saapuisivat jälleen hyttyset ja joku niistä kantaisi mukanaan malariaa. Tänäänkin joku saisi kuoleman suudelman hyttysen pistosta. Afrikan yössä kaikui kaskaiden sirinä ja sammakoiden kurnutus. Ja jossain tuon hiostavan pimeyden keskellä liikkui myös kuolema etsimässä uusia uhrejaan.

 

4H-keskuksen yövartija avasi portin ja bussimme liukui sisään. Taskulampun valossa kävelimme majoitusparakillemme. Oven vieressä seinää pitkin kiipeili 20 cm pitkä tuhatjalkainen. Avasin lukon, astuin sisälle ja kaivoin esille hyttysmyrkyn, jota levitin päättäväisesti iholleni. Herätyskokouksen kaiuttimet olivat hiljentyneet antaen tilaa muslimien rukouskutsulle. Tansanialainen arki jatkui. Täällä on läsnä elämä ja kuolema sekä usko Jumalaan eri muodoissaan.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 27.10.2017.

 

Ilon kulttuurissa

Sokorey, Elina, Henri ja Muhis tangalaisen koulun pihalla. Kuva: Kristiina Vesama.

Tansanian matka Morogoroon ja sittemmin Tangaan on ollut aivan mahtava! Me, Henna-Riikka Pasanen ja Pulmu Väänänen, keskitymme tekstissämme Tansanian ja erityisesti Tangan vierailuun ja siihen, mikä on tullut yllätyksenä ja mikä ei ole.

Meille kerrottiin, että ilmasto ja lämpö Tansaniassa on ja tuntuu ihan erilaiselta kuin Suomessa. Kuitenkin, kun astuimme ulos Etiopian Airlines -lentokoneesta, tunsimme päiväntasaajan ilman itse. Tanga on lähimpänä päiväntasaajaa kuin muut paikat, joissa vierailimme, joten täällä on vieläkin kuumempaa!

Tangassa olemme vierailleet muun muassa Amboni-luolissa, kaupungin talolla, kouluissa, ompelukerhossa ja Pangani-rannalla. Tangan vierailumme on pidempi kuin Morogoron vierailumme oli.

Koulussa vieraillessamme ei tullut enää yllätyksenä, miten lapset suhtautuivat meihin, koska Morogorossa olimme nähneet saman: He olivat innoissaan. Pelasimme yhdellä koululla myös jalkapalloa lapsia vastaan. He voittivat. Sekään ei yllättänyt. Se, että hävisimme vain kahdella pisteellä 2-0, yllätti varmaan meidät kaikki.

Pangani-rannalla Intian valtameren vesi oli todella lämmintä. Aallot veivät meitä kohti vaarallisia pohjapyörteitä joen suulla. Välillä piti kävellä poispäin joesta. Käsitys omasta uimataidosta joutui koetukselle isojen, vaahtopäisten aaltojen takia.

Amboni-luoliin ei suurimmaksi osaksi päivänvalo paistanut ja joissakin kohdissa oli varsin ahdasta. Kokeilimme sammuttaa kaikki valomme ja – oli pilkkopimeää. Hedelmälepakkoja vikisivät lähellä poistulokohtaamme.

Ompelukerhossa pääsimme tapaamaan orpoja tai muuten vaikeista lähtökohdista tulevia noin 14-20- vuotiaita tyttöjä. He lauloivat meille ja matkan johtajamme tunnistivat yhden laulun (’Kuule Isä taivaan pyyntö tää’) ja lauloivat sitä suomeksi. Esittelimme itsemme ja he tekivät samoin. Annoimme heille Humakin lahjoittaman ompelukoneen ja  osa meistä osti tyttöjen valmistamia tuotteita.

Kaupungin talolla kävimme itse asiassa jo ensimmäisenä päivänä Tangassa. Siellä meistä ja opintomatkastamme oltiin todella kiinnostuneita ja virkamies siellä esitti paljon kysymyksiä.

Mieleenpainuvimpia asioita matkallamme:

  • iloiset lapset
  • safari ja varsinkin leijonien näkeminen
  • yhteisöllisyys
  • monipuolisesti nähtävää
  • tansanialaiset nuoret, joihin tutustuimme
  • halvat limut

Kirjoittajat: Pulmu Väänänen ja Henna-Riikka Pasanen (opiskelijoita Karelia-ammattikorkeakoulusta)

Tangan alueen koulutoimenjohtajan luona vierailulla, vasemmalta: Pulmu Väänänen, Henri Iso-Koivisto, Kari Keuru, Kristiina Vesama ja Henna-Riikka Pasanen. Kuva: Denice Tinda

’I am proud to be African’

Yhdeksän hengen ryhmäämme kuului kaksi somalitaustaista nuorta, jotka ovat Suomen kansalaisia. Isäntämme esittelivät heidät aina poiketen muusta ryhmästä somalialaisina ja korjasimme, joka kerta heidän olevan suomalaisia, joilla on somalialaiset juuret. Itse nuoret sanoivat vitsikkäästi olevansa ’suomalialaisia’. Asia ei ollut isäntiemme aivan helppo ymmärtää, eikä se ollut liioin helppo meille itsellemmekään saati nuorillemme ’Sokorey:lle’ tai ’Muhikselle’. Kahden viikon matkan aikana törmäsimme identiteettiasiaan useita kertoja. Sokoreyn ja Muhamedin kasvoilta näkyi ensi hetkistämme Tansaniassa hämmennys ja pään sisällä pyörivät kysymykset omasta identiteetistä.  ”Kuka minä oikeastaan olen?”. Molempien nuorten Suomeen saapumisesta oli kulunut vain reilut kuusi vuotta, eivätkä he olleet unohtaneet juuriansa.

Addis Abeban kentällä odottaessamme lentokoneen vaihtoa nuoret muistelivat oman pakolaismatkansa alkua. Elämää Etiopiassa, pakolaisleirillä ja sieltä alkanutta lentomatkaa kaukaiseen Suomeen. Nyt he olivat palanneet suomalaisina turisteina lähtöpisteeseen. Antaisiko suomalaisuus ja EU-passi turvan heille omista juuristaan huolimatta.

Etukäteen olimme pohtineet tulisivatko Sokorey ja Muhamed kohtaamaan Tansaniassa rasismia vai olisivatko he hyväksyttyjä. Meille ei ollut lainkaan selvää Tansanian asenneilmasto somalialaisia kohtaan. Kuinka paikalliset isäntämme suhtautuisivat osaan ryhmästämme?

Tansanialaiset ovat ylpeitä omasta maastaan ja erityisesti siitä kuinka kaksi valtauskontoa: kristinusko ja islam elävät sulassa sovussa samoissa naapurustoissa ja kylissä. Lisäksi Tansaniasta löytyy afrikkalaista heimoperinnettä, eurooppalaista kolonialistisen ajan kulttuuria ja mm. intialaisia ja muita kaukoidän kansallisuuksia.  Maa on afrikkalainen kulttuurien sulatusuuni ja tästä johtuen kaikki ovat hyväksyttyjä, emmekä me ainakaan kohdanneet ennakkoluuloja tai rasismia.

Useita kertoja matkan aikana saimme kuulla Sokoreylta ja Muhikselta kertomuksia Somaliasta ja heidän vertailujaan tansanialaisen ja somalialaisen kulttuurin välillä. Monet viljelykasvit olivat tuttuja heille ja heidän vanhempansa tai isovanhempansa olivat kasvattaneet niitä Somaliassa. Tansanialaiset tavat ja elämän asenne oli osa sitä kulttuuria, mikä oli tuttu heille lapsuudestaan. Monta kertaa kuulimme Muhiksen toteavan kuinka joku toiminta ei ollut Suomessa mahdollista, mutta täällä se oli normaalia, samanlaista kuin Somaliassa eli kyse oli hänen mukaansa afrikkalaisesta tavasta tehdä asioita. Ensimmäisen majapaikkamme auton vanteesta valmistettu hella oli heille tuttu lapsuudesta ja runsas erilaisten kasvisten käyttö ruuan valmistuksessa oli osa yhteistä afrikkalaista kulttuuria.

Yhteinen ’sambusojen’ valmistushetki tansanialaisten nuorten kanssa oli matkamme yksi kulminaatiopiste. Me pohjoisen asukkaat opetimme tansanialaisille nuorille kuinka valmistetaan afrikkalaista ruokaa. Ryhmämme pääkokkina toimi Sokorey, joka antoi napakkaa palautetta kaikille ihonväristä tai syntyperästä huolimatta. Suomen somali näytti tansanialaisille kuinka valmistetaan sambusoita suomalaisella tyylillä. Tämä oli hetki kun pohjoiskarjalaisuus kohtasi Afrikan!

 

Henna-Riikka ja alakoululaisia lapsia Tangassa. Kuva: Pulmu Väänänen. 

Kahden viikon  matka Tansaniaan oli kulttuurishokki meille kaikille, mutta olen varma, että etenkin Sokoreylle ja Muhikselle kokemus Tansaniasta muutti heidän käsitystään koko maanosasta. He eivät enää kokeneet olevansa pelkästään Suomessa asuvia somalialaisia vaan myös afrikkalaisia. Heidän afrikkalainen identiteettinsä vahvistui ja Somalia & somalialainen kulttuuri näyttäytyi  uudessa valossa: he saattoivat olla ylpeitä juuristaan uudella tavalla. Amerikkan mustien sanontaa ’I am proud to be black’ mukaillen ’I am proud to be African’.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 23.10.2017

 

Afrikkalaisia unelmia

Uluguru-vuoret Uzalendon 4H-kerhon taustalla, kuva: Kristiina Vesama

Kaikilla on unelmia: isompi asunto, parempi koulutus, suurempi palkka tai mukavampi työ. Unelmoiminen on inhimillistä riippumatta siitä, elätkö Euroopassa tai Afrikassa. Unelmat antavat voimaa arkisiin askareisiin ja unelmat kantavat eteenpäin. Luonnollisesti pelkkä haaveilu ei riitä, vaan unelmien saavuttamiseksi tarvitsee myös toimia. Kuurojen koululla Morogorossa vierailessamme kysyimme lapsilta, miksi he haluavat tulla isona? Mikä on heidän haaveensa? Kiltisti koulupukuiset alakoululaiset asettuivat jonoon ja vuoronperään he kertoivat meille, katselijoille toiveistaan. Pienet kädet viittoivat, piirsivät unelmia ilmaan ja lasten opettaja käänsi meille lasten kertomia haaveita. Joku halusi sairaanhoitajaksi, toinen opettajaksi eli hyvin samanlaisia unelmia kuin suomalaisilla lapsilla. Eräs poika esitti innostuneena ilmapotkuja, harhautuksia ja viittoi haluavansa isona jalkapallon pelaajaksi. Toinen uskoi tulevansa rikkaaksi liikemieheksi. Kuuntelimme liikutuksen vallassa lasten haaveita yhä uusien lasten liittyessä  jonoon. Kaikki halusivat viittoa meille, mikä on heidän haaveensa. Ei voinut välttyä tunteelta, että me eurooppalaiset olisimme olleet ihmeiden tekijöitä, jotka pystyisivät muuttamaan heidän elämänsä taikatempulla. Silmissä näkyi toivo ja heidän kätensä liikkuivat ilmeikkäästi. Yritin kuvata videolle lasten kertomuksia ja silmäni kostuivat. Muutamien lasten toiveet olivat erilaisia. Eräs poika kertoi haluavansa tulla isona kengän kiillottajaksi ja seuraava tyttö unelmoi siivoojan urasta. Heidän kohdallaan kyse ei ollut niin säkenöivästä haaveesta kuin muilla, mutta kyse oli ehkä realismista Tansaniassa, missä kuurojen tilanne on huono. Työllistyminen ja itsensä elättäminen on utopiaa ja mahdollisuudet elämässä ovat vähäiset. Lasten toiveista heijastui kuitenkin usko tulevaisuuteen. Hetken olisin toivonut olevani taikuri, joka pystyy muuttamaan kaiken. Katsoin koulun rehtoria ja opettajia ja mietin: mistä he saavat voimansa tehdä työtään. Kuinka he rohkaisevat lapsia uskomaan omiin haaveisiinsa ja tekemään niistä totta?

Unelmien jälkeen puhalsimme lasten kanssa ilmapalloja, joita heittelimme ilmaan. Osa palloista puhkesi paukahtaen ja annoimme heille uudet. Hävetti tuliaistemme vähäisyys, vaikka rehtori väittikin ilmapallojen tuovan lapsille suurta iloa. Siirtyessämme kohti bussiamme taaksemme jäi epätodellinen näky lasten juostessa kiljuen pallojen perässä koulun pihalla. Toivoin pallojen kestävän edes sen aikaa, että automme kaartaisi mutkassa olevien ensimmäisten savisten mökkien taakse.

Lapsia koulun pihalla, kuva: Kristiina Vesama

Uzalendon 4H-klubilla vieraillessamme kerhon puheenjohtaja Dennis Tinda kertoi haasteista, mitä nuorten aikuisten 4H-kerholla on. Viime vierailumme jäljiltä edistystä oli tapahtunut. Kolmen vuohen sijaan viereisellä tyhjällä tontilla laidunsi kokonaista seitsemän eläintä. Kun olimme kätelleet ja luovuttaneet  rahalahjamme, Dennis tuli viereeni. Hän kysyi vahvasti englantia murtaen kuinka pystyisi tulemaan Suomeen. Dennis kertoi minulle omasta haaveestaan opiskella ja saada tutkinto länsimaisesta korkeakoulusta. Tunsin piston sydämessäni kun kerroin kuinka systeemi oli muuttunut: tulevaisuudessa Euroopan ulkopuolelta tulevat joutuisivat maksamaan opiskelustaan. Dennis jatkoi edelleen ja kysyi mahdollisuudesta hakea stipendiä tai löytää Suomesta lahjoittaja, joka voisi auttaa häntä opiskelumaksuissa ja asumiskustannuksissa. Levittelin käsiäni, yritin katsoa häntä silmiin, mutta en kyennyt edes valehtelemaan uskottavasti. Lukukausimaksut, olivat juuri sammuttaneet yhden afrikkalaisen nuoren miehen unelman ja samalla kysyin hiljaa kuinka paljon korkeakoulujen taloustilanne on parantunut perimällä maksuja kaukaa tulevilta opiskelijoilta. Ajatukseni risteilivät ja yritin tukahduttaa omaatuntoani piinaavan ahdistuksen kysymällä itseltäni, miksi meidän pitäisi maksaa Afrikasta tulevien opiskelu Suomessa? Vastaus oli luettavissa Denisin kasvoilta. Sen pystyi laskemaan myös kaikkialta missä liikuimme. Meidän hyvinvointimme hinta on monen kehitysmaalaisen huonompi elintaso. Ostamme halvalla raaka-aineita ja teetämme tuotteemme halvalla, kaukana kotoa. Vaikka joskus ostamme ’reilun kaupan kahvia tai banaaneita’, niin se ei yksin riitä muuttamaan maailmassa vallitsevaa epätasapainoa.  Katsoin Denisiä ja mumisin jotain sinne päin, että yritän selvitellä asiaa. Ymmärsin, että toteuttamalla tämän nuoren miehen unelman, voisimme auttaa koko yhteisöä ja tekisimme monien unelmista totta.

Dennis Tinda Uzalendon 4H-kerhon puheenjohtaja, kuva: Kristiina Vesama

Matkustaessamme paikallisella linja-autolla Morogorosta Tangaan näimme afrikkalaisten unelmien toisen puolen. Matkan varrella näkyi loppumattomana virtana savimajat ja  linja-auton tv-näytöillä pyöri paikallisten musiikkikanavien tuotantoa. Videoilla näkyi upeita kolonialistisen ajan huviloita, hyvin hoidettuja puutarhoja, kauniita tummia ihmisiä, joilla oli paljon isoja kultaisia koruja, paljastavia seksuaalisuutta korostavia vaatteita, hevosvoimillaan ärjyviä superautoja, tummia aurinkolaseja, ylellisiä drinkkejä ja yläluokkaista elämää kuvaavia kohtauksia. Musiikkivideoiden kuvamateriaali oli kaukana normaalista suomalaisesta elämästä ja valovuosien päässä tansanialaisesta arjesta.

Bussikäytävän ahtaudessä liikkui cachew-pähkinöitä kauppaava nuorimies. Sisälämpötila oli noussut lähes 30°C ilmastoinnin sammuttua yllättäen ja penkkien välissä leijui kostea hien tuoksu. Rexonan 24h:n tunnin takuu kuulosti lähinnä vitsiltä. Ostimme paketin pähkinöitä, jonka hinta oli 5000 Tsh eli noin kaksi euroa. Ruudulla pyörivää amerikkalaista unelmaa ei tuolla summalla vielä osteta. Täällä kaikki ovat yrittäjiä ja myyvät jotain. Jokainen päivä on taistelua elämästä, välttämättömyydestä jatkaa eteenpäin. Mieleeni palautui bussikuskimme Godwill:in sanonta: ’fight for bread!’.

Ryhmämme nuoria Kangen alakoululaisten kanssa, kuva: Kristiina Vesama

Istumme majapaikkamme lähellä olevassa Pubissa tai sellaiseksi ajattelen kutsuttavan rakennelmaa, joka on kyhätty aaltopellistä ja rautaputkesta ja jonka seiniä koristavat Pepsimainokset sekä paikallisen oluen mainosjulisteet hintatietoineen: Safari 1600 Tsh. Astuessamme sisälle Pubiin saimme osaksemme huomiota, joka tuskin oli positiivista. Selkeästi olimme astuneet epämukavuusalueelle tai ainakin väärälle alueelle, missä olomme voisi muodostua hyvinkin pian epämukavaksi. ’Ice-break’:erinä lausuimme vahvalla turistiaksentilla swahilin kielisen tervehdyksen: ’häpäri!’ Hetken hiljaisuus, nyökkäys ja muutama murahtava tervehdys vastineeksi ja elämä jatkui Pubin hämärässä. Omistaja saapui luoksemme ja otti tilauksen. Valoja ei tässä baarissa ollut lainkaan. Ainoana valonlähteenä toimivat virvoitusjuomien kylmiöt, tansanialaista jalkapalloa näyttävä putkitelevisio sekä kaksi peliautomaattia, joiden eteen oli ryhmittynyt paikallinen miesjoukkio. Digitaalinen piipitys säestää kolikoiden kilinää automaatin uumenissa. Värilliset valot vilkkuivat ja miesten kasvoilta pystyi lukemaan onnistumisen ja epäonnistumisen kasinopelissä. Olimme joko unelmatehtaalla tai unelmien hautausmaalla. Lisää onnenpelureita virtasi sisälle. Kyseessä ei ollut mikään Eurojackpotti, ei edes lapsuuteni pajatsovoitto, mutta yrittäjiä riitti. Afrikkalaisilla unelmilla on monet kasvot, mutta vain harvalla on mahdollisuus saavuttaa päävoitto.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 20.10.2017.
Kuvaaja: Kristiina Vesama

Sankarillisia odotusten ylityksiä viidakossa ja lähiöissä

Retkellä Uhuru-vuorilla Tansania
Retkellä Uluguru-vuorilla. Etualalla Mahamad Hirsi. Kuva: Henri Iso-Koivisto

”Olemme olleet todella kiitollisia tästä matkasta. Tansaanit ovat perinteisesti aika ystävällisiä. Erinäiset ekskursiot 4H-kouluihin olivat positiivisia. Saimme raikuvan sisääntulon kuorolaisilta, kun he lauloivat ’Ni rahaa’. Mahamed “Muhis” Hirsi osaa hieman tansanian kieltä sen ansiosta, että hän on kielinero. Bussimatkat ovat olleet pääosin ihan syvältä. Auto pomppii muhkuratiellä kuin jänöjussi, jonka lisäksi televisioista soi ylimalkaisen autotunetettu kauhea paikallispoppi. Sitä soitetaan kaiuttimista, vaikka Mahamad Hirsi vetelisi mieluiten hirsiä. Itse asiassa Muhis tuli tästä totaalisen hulluksi ja repi hiukset päästään. [lähde?] Bussi ohittelee myös supervaarallisesti. Epäilemättä surkein osuus koko matkassa oli, kun Hirsi ei päässyt internetiin joka päivä. Hän oli vetämässä itseään jo hirteen tämän vuoksi. Vieroitusoireita ovat olleet mm. ampiaisenpisto sisäreidessä ja sometauti. Onneksi majatalon ikioma myyjä suostui kauppaamaan tölkistä mangomehua, sillä tämän ansiosta Muhis selvisi hengissä.

Yritetään yhdessä Tansaniassa
Mahamad Hirsi. Kuva: Henri Iso-Koivisto

Vaateshoppailu oli jännittävää. Tinkiminen oli ihan omituista, koska Hirsi ihmetteli valkoisia ihmisiä. Valkoihoinen mies, joka osaa ylipäänsä jollain tavalla tingata oli Hirrelle uusi tuttavuus. Tinkaus (pohjalaisittain “pluutoo”) luonnistui sen takia Henriltä, että hän oli ehtinyt muodostaa jonkinlaisen käsityksen paikallishinnoista. Sen lisäksi hänellä on historiassaan kokemusta Tori.fi:n pimahtaneista karavaanareista. Ruuan hinta näin ollen ei ollutkaan ollenkaan paha, eikä kirjoituspäivään saakka siitä ollut kukaan vielä saanut ripuliakaan tietoomme ja aistihavaintoihin perustuen.

Vanhana eläinrakastajana Muhis uneksi matkalla vuohesta nimeltä Manjaro. Tämän täytyi olla enneuni, sillä heti seuraavana päivänä hän oikeasti pääsi sylkyttämään aitoa kiliä. Yleisesti ottaen olimme iloisia safarilla näkemästämme. Maantiellä näkyi paviaanien toimintaa, jota ei voi eikä saa sanoin kuvailla. Krokotiilit olivat kivoja kuin myös virtahevoset. Yksi päivä kapusimme Kari Keurun sanoin sinne missä pippuri kasvaa, eli Ulugurun möhkövuorelle. Hedelmiä ja kasviksia siellä todella oli, kuin myös mopopoikia tien varsilla. Siirryttyämme vuorela hotellille uima-altaiden ääreen,  saimme kokea kantapäissämme, että kiivetty on. Kun veri kiersi aika huonosti. Muhis ja Wi-Fi löysivät toisensa hotellin katoksen alla ja kaikki päättyi hyvin. Toisena urheiluaktiviteettinamme oli jalkapallo, jota pelasimme lapsilaumaa vastaan koulussa. Voitimme 100-0. [lähde?] Kaikki olivat onnellisia.”

Kirjoittajat: Muhis Hirsi (opiskelija, Joensuun Lyseon lukio) ja Henri Iso-Koivisto (opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu)

yhh logo

Less is more – projektipäällikön pohdintoja

Yksi keskeinen opetus matkan aikana on ollut, että vähemmän on enemmän – less is more. Tansaniassa tämän ajatuksen merkitys konkretisoituu rahan arvossa verrattuna Suomeen. Kuinka paljon enemmän täällä saa hyvää aikaiseksi samalla rahasummalla, joka Suomessa aiheuttaisi lähinnä tyytymättömyyttä. Kuinka paljon suurempi merkitys tuomillamme pienillä lahjoilla on paikallisille ihmisille kuin mitä ne merkitsisivät Suomessa. Kun kaikesta on puutetta, niin vähäinenkin apu on enemmän.

Tansaniaan tullessamme meillä oli mukanamme kaksi matkalaukullista erilaisia promootiolahjoja ja tuliaisia. Lahjoja olivat antaneet mukaamme Yritetään yhdessä –hanke, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Suomen 4H-liitto, Kontiolahden 4H -yhdistys sekä liikelahjayritys JMC. Lisäksi Humanistinen ammattikorkeakoulu oli luvannut meille noin 200-300 € lahjoitettavaksi humanitääriseksi avuksi vierailukohteisiimme. Myös aiemmalta matkaltamme tuntevamme kanadalainen öljynporaaja Daniel Marion oli luvannut lahjoittaa rahaa avustuskohteillemme.

Vierailukohteissamme jakamamme lippalakit, heijastimet, ledivalot, lyijykynät, pyyhekumit, jalkapallot ym. muut mainoslahjat tuottivat suurta iloa lahjojen saajille. Kuurojen koululla vieraillessamme puhalsimme lasten kanssa  suuren määrän ilmapalloja, joita yritimme pitää ilmassa. On vaikea kuvailla iloisia kasvoja ja riemun määrää, mitä tämä pieni lahja sai aikaiseksi.

Koulun rehtori kuvaili meille kuurojen tilannetta Tansaniassa ja haasteita, mitä heillä koululla on. Lisäksi saimme kuulla eräänlaisen ’toivomuslistan’ koulun tarpeista. Isoista asioista ei ollut kysymys. Erityisesti toivomus ompelukoneesta osui sydämiimme ja halusimme ostaa ompelukoneen kuurojen oppilaiden käyttöön.  Suomalaisessa koulussa vanhan mallinen poljettava ompelukone ei aiheuttaisi riemua opettajien keskuudessa, mutta täällä tilanne oli erilainen. Uuden koneen turvin koulun 500 oppilasta voisivat korjata vaatteitaan, oppia ompelemaan uusia ja jopa saada perusteet ammattiin, jonka turvin he voisivat  elättää itsensä vammastaan huolimatta.

Pidimme puheen koulun opettajille ja teimme lupauksen lahjasta koulun rehtorille. Molempien silmät kostuivat. Hyvän tekijän ja lahjoittajan rooli ei ole aina helppo, jossei myöskään lahjan saajan.  Kiitokset tuntuivat liioitetuilta ja suomalainen luonteemme kärsi huomattavasta epämukavuudesta. Voisimmeko vain ostaa ompelukoneen ja häipyä paikalta vähän äänin? Pari päivää myöhemmin tapasimme koulun rehtorin morogorolaisella ostoskadulla, jossa hän oli käynyt jo etukäteen ’tinkaamassa’ koneen hinnan sopivaksi, 240 000 Tsh eli noin 90 €. Kyseessä oli Kiinassa uustuotantona valmistettu vanhan mallinen poljettava ompelukone. Paketin kyljessä luki ’Made for Africa’. Euroopassa nämä ovatkin lähinnä koriste-esineitä. Pidimme uudelleen saman puheen, kättelimme, kiitimme ja katsoimme kosteilla silmillämme toisiamme. Tuskinpa Suomessa olisimme saaneet koulun rehtoria paikalle kiittämään 90 €:n ompelukoneesta, mutta täällä pienestä lahjasta kasvoi suuri, jolla voidaan muuttaa maailmaa tai ainakin yhden morogorolaisen koulun lasten elämää.

Tansania

Toinen tärkeä vierailu- ja tukikohteemme oli ’Uzalendon 4H-kerho’, jonka jäsenet ovat vaikeista oloista tulevia noin  20-25-vuotiaita nuoria. Edellisellä vierailullamme huhtikuussa olimme jo kuulleet heidän tarinansa ja ymmärtäneet, että täällä pienelläkin avulla voitaisiin saada suuria aikaan näiden nuorten elämässä. Uzalendolaisilla oli omia vuohia ja viljelyksiä, joilla he osittain elättivät itsensä.  Lisäksi 4H-klubin toiminnalla oli merkittäviä kasvatuksellisia, koulutuksellisia ja sosiaalisia vaikutuksia nuorten elämään. Kerhon puheenjohtaja oli kertonut meille jo aiemmin, että he tarvitsivat varoja parempien maataloustyökalujen ostamiseksi. Nuorten toiveet ja tarinat olivat koskettaneet meitä ja halusimme auttaa heitä pääsemään eteenpäin. Lahjoitimme kerholle 100 $ työkalujen ostamista varten. Länsimaissa tuolla summalla ei saisi edes uusia kunnollisia farkkuja, mutta täällä Tansaniassa jälleen vähän on enemmän.

Tansanialaisen keskiluokkaisen ihmisen hyvä  ansio on kuukaudessa hieman yli 200 €:a.  Luonnollisesti hintataso on huomattavasti alempi. Samalla rahalla Tansaniassa ostaa 20 kg tomaatteja, kun Suomessa saa tyytyä vain yhteen kiloon. Veroja ei tarvitse maksaa yhtä paljon kuin Suomessa, mutta huoli rahojen riittämisestä ja laskujen maksamisesta on yhteinen. ’Fighting for bread’, kuten linja-auton kuljettajamme sanoi. Tansanialaisten selviämisen salaisuus on omavaraisuudessa ja toisten auttamisessa. Jokainen on liikemies, kauppaamassa ylimääräistään, millä hankitaan lisätuloja. Osa ruuasta kasvatetaan itse ja ylimääräinen varastoidaan tai myydään pois. Sukulaiset  auttavat ja tukevat toisiaan, kun on vaikka kyse yliopiston lukukausimaksujen maksamisesta.  Yhteisö huolehtii ja tukee jäseniään.  Kertoessamme omien nuortemme 4H-yrityksestä, jonka liikeidea on auttaa vanhuksia päivittäisissä askareissa, tansanialaisten isäntiemme oli vaikeaa ymmärtää tämänkaltainen ajatus. Käytämme yhtä innokkaasti sosiaalista mediaa ja voimme jakaa yhteisen huolemme maailman rauhasta tai ilmastonmuutoksesta, mutta suuri kulttuurinen ero on vanhusten kohtelemisessa. Tansaniassa he eivät ole liiketoimintaa tai rasite, vaan yhteisön voimavara, mistä pidetään huolta.

Tansania

Suomesta lähetetty pienikin apu voi kasvaa Tansaniassa suureksi. Kehitysyhteistyöhön sijoitetut varat, lahjoitukset ja humanitäärinen apu on sijoitus koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Jos hyvinvointivaltioissa olisimme valmiita luopumaan edes vähästä, sillä voisi olla suuri merkitys Tansaniassa, Afrikassa tai muissa kehittyvissä maissa. Vaikka elämme Suomessa vaikeita aikoja, voimme  pienelläkin panostuksella saada suuria aikaiseksi Afrikassa. Suomen pienimpänä ammattikorkeakouluna, Humak voi kasvaa merkitykseltään suureksi Tansaniassa. Koulutusohjelmiemme sisällöt ovat kuin luotu yhteistyöhön afrikkalaisten partnereiden kanssa. Verkostot ja suhteet ovat jo olemassa, mutta enää tarvitaan vain rohkeutta lähteä tekemään Humakista aidosti kansainvälinen toimija.  Suomessa olemme ’less’, mutta Tansaniassa voimme olla ’more’.

Kirjoittaja: Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 18.10.2017.
Kuvaaja: Henri Iso-Koivisto

 

Uluguru-vuorten juurella

Yritetään yhdessä –hanke (2016-2017)

Uskomatonta, että ollaan täällä!  Luonto, asutus ja ihmiset ovat hyvin monipuolisia. Ihmiset ovat hymyileväisiä ja stressi lienee täysin vieras käsite. Ihmiset ovat hyvin rentoja ja joustavia. Heillä ei ole minuuttiaikatauluja. Olemme itsekin alkaneet oppia kiireestä pois. Olemme täällä joka tapauksessa nämä kaksi viikkoa – eikä asia muutu miksikään, vaikka kuinka yrittäisimme kiirehtiä. ”Huomasin nostaneeni puhelimeni, jotta voisin tarkistaa mitä kello on. Päätin kuitenkin laskea puhelimen alas, sillä en tekisi sillä tiedolla yhtään mitään” totesi Elina.  Välillä myös päivämäärät ja viikonpäivät saattavat unohtua.

On hyvän tavan mukaista, että tuntemattomiakin tervehditään tai puhutellaan kaduilla ja markkinoilla.

Olemme vierailleet erilaisissa kouluissa ja 4H –projekteissa. Vierailumme kuurojen koululla oli hyvin koskettava, sillä kuurojen asema Tansaniassa on hyvin huono. Työpaikan löytäminen kuurona on lähes mahdotonta. Lapset olivat kuitenkin iloisia. He olivat valmistelleet meille tanssiesityksen ja antoivat jokaiselle meille oman viittomakielisen nimen.

Suurimmassa koulussa, jossa vierailimme,  oli yli 1600 oppilasta. Opettajia on sen verran vähän, että yhden -vuorteopettajan vastuulle voi kuulua jopa 50-100 oppilasta. Suomessa tuo määrä on yleensä noin 20-30 oppilasta. Pelasimme lasten kanssa jalkapalloa – hävisimme 4-0. Lapset lauloivat meille koululaulun. Samaan aikaan kun me kuvasimme koululaisia, opettajat kuvasivat yhtä ihmeissään myös meitä.

4H –toimintaa harrastavat lapset käyvät kaksi kertaa viikossa koululla opettelemassa eläinten ja kasvien hoitoa. Mekin pääsimme istuttamaan puita heidän kanssaan.

Sunnuntain aamupäivällä kävimme retkellä Uluguru-vuorilla. Oli kiva päästä kävelemään, kun olimme 4 päivää istuneet autossa. Matkalla näimme paljon paikallisia hedelmäpuita mm. useita erilajisia mangopuita, passionhedelmäpuita, papaijapuita, banaanikasveja, erilaisia palmuja, ’anunia’ sekä pippuripuita. Opimme myös enemmän elämästä paikallisissa kylissä. Yhdessä kylässä valmistettiin raskaana oleville naisille savesta valmistettuja mutakakkuja ravinteiden puutteeseen. Hämmästelimme myös, miten paljon moottoripyöriä kulkee vuorilla. Näimme myös kalalammen ja Morogoro-joen, joka oli tosi kaunis.

”Oon tajunnut, että mun pitää oppia lisää omasta somalialaisesta kulttuuristani. Kun oltiin tuolla Uluguru-vuorilla, tuntui, että mun pitäisi tuntea nää kasvit. Enkä mä tuntenut kaikkia. Olen hämmästynyt, miten rikas kulttuuri on Tansaniassa, tämmöistä henkistä pääomaa on paljon. Ja yrittäjyys näkyy joka paikassa, kaikki yrittävät, täällä on ihailtavaa yrittäjyyttä. Suomalaisten kannattaisi ottaa mallia täältä. Tansanialaisest ovat sitkeitä”, pohtii Sokorey.

Projektipäällikkö porinoi:

Neljä päivää Morogorossa ovat olleet hyvin vaikuttavia meille kaikille. Alkuhämmenyksen jälkeen olemme tottuneet paikallisiin oloihin ja tapoihin. Hitaasti valuva suihku on normaalia ja myös kiireiset askeleemme ovat hidastuneet paikalliseen rytmiin – yli 30 asteessa ei vain pysty kiirehtimään. Tansanialaisten iloisuus on tarttunut meihin ja kykenemme jo melko luontevasti tervehtimään swahiliksi vastaantulijoita ja tarvittaessa jopa teemme afrikkalaisen kolmen puristuksen käsitervehdyksen. Yritetään yhdessä –hankkeen yksi tavoite oli globaalikasvatus ja se on varmasti toteutunut tämän ryhmän kokemuksissa.

Tansanian 4H-liiton toiminta paikallisilla kouluilla on myös tehnyt syvän vaikutuksen meihin kaikkiin. 4H-kerhojen puiden istutuksilla ja opetuksilla omavaraisuudesta on suora vaikutus paikallisten ihmisten elämään ja koko yhteisöön. Haasteet ovat suuret ja länsimaisesta näkökulmasta puutteita on paljon, mutta ihmisten hyväntuulisuus, onnellisuus ja halu yrittää parantaa omaa elämäänsä on suuri.

Morogoro on ihanteellinen paikka tehdä yhteistyötä. Alueella on vahvat perinteet suomalaisten toiminnasta ja verkostot ovat olemassa. Viime keväänä menehtyneen Leo Söderqvistin henkinen perintö vaikuttaa edelleen monien paikallisten toimijoiden mielessä. Pienestä koostaan huolimatta, Humanistinen ammattikorkeakoulu voisi olla merkittävä toimija täällä Morogorossa. Täältä löytyy harjoittelupaikkoja kulttuurituotajille, yhteisöpedagogeille sekä viittomakielen tulkeille. Paikalliset yliopistot ovat myös enemmän kuin valmiita aloittamaan yhteistyön suomalaisten kanssa. Kv-projektimme nimi on ’Moro Morogoro’ ja  se tarkoittaa enemmän tervehdystä kuin hyvästejä.

Kirjoittajat: Elina Tyni, opiskelija & Sokorey Mohamed, opiskelija & Kari Keuru, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. 15.10.2017.

”Se on moro Morogoro!” Departure 11th October to Tanzania!

Yritetään Yhdessä -hanke (2016-2017, ESR)
Intian valtameren äärellä Tansaniassa. Kuva: Kristiina Vesama

Yritetään yhdessä –hanke (2016-2017) on Humanistisen ammattikorkeakoulun, Suomen 4H-liiton sekä Kontiolahden 4H ry:n yhteishanke, jossa on kannustettu nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä ryhmänä. Hankkeessa valmennettiin nuoria pienryhmissä ja he perustivat yksin, pareittain tai pienryhmässä  4H-yrityksen. Hankkeen päätavoitteena on ollut vahvistaa nuorten työelämä- ja yrittäjyysvalmiuksia ja  ensisijaista kohderyhmää ovat olleet 16-28-vuotiaat nuoret Pohjois-Karjalan alueella. Toimintaan on osallistunut aktiivisesti hankkeen aikana yli 50 nuorta. Päättymässä oleva Yritetään Yhdessä -hanke huipentuu opintomatkaan Tansaniaan lokakuussa 2017,  jonka aikana tutustutaan Tansanian 4H-toimintaan ja 4H-yrittäjiin.

’Moro Morogoro’ -opintomatkalle lähtee 9 henkilöä:  seitsemän 17-27 -vuotiasta pohjoiskarjalaista nuorta, yksi Humakin opiskelija ja kaksi lehtoria. Lentokone kohti Tansaniaa nousee ilmaan ensi keskiviikkona 11.10.2017. Opintomatkan nimen mukaisesti suuntaamme ensiksi Morogoro-nimiseen kaupunkiin ja sieltä jatkamme Tangaan Pohjois-Tansaniaan. Miksi me sinne menemme? Moro Morogoro -matkan tavoitteena on:

  • tutustua Tansaniassa 4H -yritystoimintaan ja luoda paikallisten nuorten kanssa kontakteja, mistä voi syntyä tulevaisuudessa yhteistyötä ja uutta yritystoimintaa
  • oppia lisää kansainvälisyydestä  ja vahvistaa omaa kielitaitoa & vuorovaikutustaitoja monikulttuurisessa toimintaympäristössä
  • saada uusia ideoita ja toimintamalleja omaan yritystoimintaan
  • tutustua tansanialaiseen kulttuuriin ja luontoon sekä tansanialaisten nuorten elämään ja arkeen
  • tutustua Eno-verkkokoulun puidenistutusprojektiin Tansaniassa. Täältä löydät lisätietoa! 

Kysyin projektipäällikkö Kari Keurulta miltä nyt tuntuu viikkoa ennen matkalle lähtöä:

”Jännittää aikas paljon.  Iso kulttuuriloikka arkikuvioista on luvassa. Samoin ilmastoloikka. Meillä täällä kylmää ja sateista, siellä kuumaa ja kuivaa.  Ja tällä kertaa lähdetään reissuun  ryhmän kanssa. Mutta uskon vahvasti (vaikka kuulostaakin kliseiseltä), että matkustaminen muuttaa meitä, matkalla opimme ja palaamme takaisin eri ihmisinä.”

ENO-verkkokoulun puidenistutusprojektiin tutustumassa huhtikuussa 2017 Morogorossa. Kuva: Kristiina Vesama

Tansanian 4H -järjestöllä on yli 55000 jäsentä ja 4H-yrityksiä on yli 30000, joten kyse on varsin laajasta ja merkittävästä nuorisoalan toiminnasta. Monet 4H-klubit toimivat koulujen yhteydessä. Tyypillistä toimintaa on vihannesten ja eläinten kasvattaminen sekä tuotteiden myyminen. Monilla klubeilla järjestetään myös koulutusta pienyritystoimintaan ja esim. tytöille opetetaan vaatteiden ompelua.

Hfads of club. 4H-kerho Tangassa, koulutusta ompelijaksi. Vasemmalla kerhon vetäjä, vapaaehtoistyöntekijä Fatuma Ngoda. Kuva: Kristiina Vesama

Moro Morogoro -opintomatkan suunnittelu aloitettiin jo vuoden 2016 alussa ja 1,5 vuotta on ideoitu ja matkarahat onkin kerätty monin eri tavoin: osin 4H-yritystoiminnalla (Pop Up-kahvilat/ruokailut, kahvitukset, sambusoiden myynti, työtehtävät erilaisissa tapahtumissa, kotiapu, käsitöiden myynti, jne.), apurahoin (mm. 4H-säätiö) ja ESR-hanke tukee nuorten matkaa merkittävällä summalla. Samalla on myös innostettu ja rohkaistu pohjoiskarjalaisia nuoria mukaan.

“Tansaniaan ei tulisi  lähdettyä yksin – on mukavaa lähteä ryhmän mukana. Kiva nähdä afrikkalaista kulttuuria ja tutustua toisenlaiseen arkeen. Haluan myös  vahvistaa kielitaitoani. Taloudellisesti tämmöinen matka ei olisi mahdollinen, mutta nyt olemme keränneet yhdessä rahaa eri tavoin” toteaa matkaan lähtevä outokumpulainen Elina Tyni.

Sokorey Mohamed ja Elina Tyni valmistavat sambusoita JoenYö-tapahtumaan (Joensuussa syyskuussa 2017).

Mukaan matkaan lähtee myös Humakin Turun alueyksikön opiskelija Ida Busk, joka suorittaa parhaillaan tutkintoa Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa. Hän tuottaa hankkeelle opinnäytetyön muodossa vaikuttavuusselvityksen. Reissun aikana Idan tarkoituksena on kerätä opinnäytetyöaineistoa mm. haastattelemalla nuoria. On hienoa, että saamme mukaan oman oppilaitoksen opiskelijan, joka on apuna hankkeen arviointityössä.

Matkaryhmä on tavannut toisiaan Skypen kautta ja olemme yhdessä käyneet läpi matkaan liittyviä asioita sekä tutustuneet tansanialaiseen kulttuuriin. Viime viikolla tapaamisessamme vieraili Eno-verkkokoulun toimija ja Karelia-ammattikorkeakoulun lehtori Kaija Saramäki, jolla on paljon kokemusta Afrikasta. Saimme häneltä erinomaisia Survival-vinkkejä reissuun:

  • muista kuumuus ja polttava aurinko: pidä päähine päässä koko ajan,  pullotettua vettä ja pientä suolaista reppuun
  • huomioithan: aikakäsitys on huomattavasti joustavampi Tansaniassa, ihmisten tervehtiminen on tärkeää! Muista Habari! ja Shikamoo!  Kunnioita vanhempia henkilöitä
  • Pakkaa mukan: ripuli- ja ummetuslääkkeitä, päänsärkylääkkeitä, antihistamiinia, käsidesiä, desinfiointipyyhkeitä, rakkolaastareita, tavan laastareita, bepanthenia ja kortisonivoidetta. Tarvittaessa myös antibiootti- ja hiivakuuri.
  • Roudarinteippiä ja nippusiteitä 😂. Niillä korjaa mitä vaan!

Lehtorit lisäsivät listaan vielä:

  • hyvä taskulamppu/otsalamppu
  • hyttysmyrkky
  • adapteri
  • tekemistä illoiksi, esim. kirja tai pelikortit. Wifiä ei välttämättä ole:) Vain meidän muiden erinomainen seura. Luvassa on siis todellista leirielämää!

Päivän pähkinät:

  1. Mitkä ovat Tansanian rajanaapurit ? Niitä on kahdeksan kappaletta.
  2. Tansaniassa sijaitsee Afikan suurin järvi ja korkein vuori? Mitkä ovat näiden nimet? Kuinka korkea on tuo vuori?
  3. Mikä on Tansanian pääkaupunki?
  4.  Sijaitseeko Tansania päiväntasaajalla (ja mitä tarkoitetaan päiväntasaajalla)?

We are so ready for this adventure! Hakuna matata!

”Shikamoo. Jina langu ni Kristiina Vesama. Ninafuraha kukutana na wewe.”

Kirjoittaja: Kristiina Vesama, lehtori/projektityöntekijä, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 4.10.2017

Tansanian 4H-järjestön ja Humakin toimijoita Tangassa. Vasemmalta: Kristiina Vesama (Humak), Bernard Goliama (4H Tansania), Susan Naburi (4H Tansania), Kari Keuru (Humak), Joseph Desideri (4H Tansania)
Aurinko laskee Panganissa Tangan eteläpuolella. Kuva: Kristiina Vesama

 

Haetaan maailmankansalaisia

Humakin (YAMK) -opiskelijat Mari Lindholm ja Nora Enström tekivät viestintä ja vuorovaikutus -kurssilla oppimistehtävän somemarkkinoinnista. Syntyi rekryilmoitus Kohtaamisia monimutkaisessa maailmassa.

Muuttuva, monimutkainen maailmamme vaatii voimaannuttavan kohtaamisen ja sosiaalisen vahvistamisen ammattilaisia. Haluaisitko sinäkin oppia seuraavia taitoja? Nyt se on mahdollista!

1.      HALUAISITKO PÄIVITTÄÄ DIALOGI- JA VUOROPUHELUTAITOJASI?

  • saada aiheita yhteiskunnalliseen keskusteluun?
  • keskustella mielenkiintoisten ihmisten kanssa?
  • kehittää vuoropuhelutaitojasi ammattilaisten opettamana?
  • onko sinulla sanottavaa, johon tarvitsisit kanavan?

2.     HALUAISITKO OPPIA KULTTUURIEN VÄLISTÄ VUOROVAIKUTUKSEN HALLITSEMISTA?

  • kiinnostaako sinua erilaiset kulttuurit ja niiden toimintatavat?
  • oletko innokas oppimaan uutta?
  • mietitkö, mitä on vuorovaikutuksen hallitseminen?

3.     HALUAISITKO OPPIA KEHITTÄMÄÄN EMPATIATAITOJASI?

  • oletko huolissasi empatiataitojen vähenemisestä?
  • tuntuuko sinusta, että empatiataitoja tarvitaan maailmassa enemmän?

4.     HALUAISITKO OPPIA AJATTELEMAAN KRIITTISESTI?

  • haastaako arkesi sinut kritisoimaan, mutta kaipaisit taitoja ajattelun kehittämiseen?
  • mietitkö miten voisit kehittyä vertaisoppimalla ja kuuntelemalla toisia?

5.     HALUAISITKO KOKEA YHDESSÄTEKEMISEN RIEMUN?

  • Oletko huomannut, että yhdessä tekemällä saavuttaa enemmän?
  • kaipaisitko yhteisöä, jonka kanssa jakaa osaamista ja oppia uutta?

6.     HALUAISITKO LUOVUUTTA ELÄMÄÄSI?

  • opitko luovuuden kautta?
  • haaveiletko olevasi paikassa, jossa opetetaan luovia menetelmiä teoriaan yhdistämällä?

7.     HALUAISITKO OPPIA ARVOSTAMAAN ITSEÄSI JA LISÄTÄ ITSEVARMUUTTASI?

  • taitojen lisääntyessä myös oma arvostus lisääntyy, kaipaatko sitä?
  • haluaisitko oppia tuntemaan itsesi myös muiden kautta?
  • haluatko kehittää itseäsi itsetuntemusopintojen avulla?

8.    HALUAISITKO TUNNISTAA STEREOTYPIOITA JA ENNAKKOLUULOJA?

  • oletko miettinyt mistä ihmisten ennakkoluulot kumpuavat?
  • haluaisitko olla tulevaisuuden vaikuttaja monikulttuurisessa maailmassa?

9.     HALUAISITKO KEHITTÄÄ TUTKIJANTAITOJASI  SEKÄ PEDAGOGISTA OSAAMISTASI?

  • oletko luontaisen utelias ja onko sinussa tutkijanluonnetta?
  • oletko sitä mieltä, että uteliaisuus lisää halua oppia uutta?
  • onko sinulla jo yhteiskunnallinen tai työelämälähtöinen aihe valmiina, jota haluaisit tutkia ammattitaitoisessa ohjauksessa?

10.  HALUAISITKO OPPIA PÄÄTÖKSENTEKOTAITOJA?

  • tarvitsetko johtamistaitoja työssäsi?
  • haluatko kehiittää esimiesvalmiuksiasi?

 

Jos vastasit ylläoleviin kysymyksiin myöntävästi, niin voit olla etsimämme henkilö.
Hae Yhteisöpedagogi (YAMK) -koulutukseen, yhteishaku käynnissä 15.3. – 5.4.2017.

Maailma ja 10-vuotias Yhteisöpedagogikoulutus (YAMK) odottavat sinua.

Terveisin Humak, maailmankansalaisten tekijä

www.humak.fi

Lähteet: Numeroitujen väliotsikoiden maailmantaidot mukaillen lähteestä: Unesco 2014. Global Citizenship Education-preparing learners for the challenges of the 211 ST century.
Kuvat: Pixabay