Mikä sun salaisuus on?

Candiella tytorina
Candiella tytor-koulutuksessa

Olen Candiella, 22-vuotias ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija. Aloitin opintoni syksyllä 2017 ja valmistun 2018 syyskuussa, eli olen koulun kirjoilla vain 13 kuukautta. Olen liikuntatutor ja kuulun HUMAKOn edustajistoon. Olen töissä keskimäärin kaksi yötä viikossa. Koulun alettua hankin energisen koiranpennun ja elän tavallista elämää: urheilen, näen kavereita ja harrastan. Olen saanut aikani riittävyydestä paljon ihmettelyjä, ja ajattelin kirjoittaa siitä, miten olen saanut edettyä opinnoissani nopealla aikataululla.

”Mikä sun salaisuus on?” ja ”Onko sulla enemmän tunteja vuorokaudessa kuin muilla?” ovat kysymyksiä, joita kuulen aina välillä. Salaisuutta minulla ei ole ja vuorokauden tunnit ovat minullakin yhtä rajalliset kuin muilla, mutta tässä kootusti vinkkejä, miten opintoja saa nopeutettua vaikka elää myös omaa elämää!

Vinkki 1: AHOT (Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen)

Yhteisöpedagogin opinnot käsittävät 210 opintopisteen laajuiset opinnot, ja suositeltu valmistumisaika on 3,5 vuotta. Opinnot aloittaessani minulla oli muutama kurssi käytynä kauppakorkeakoulusta sekä työkokemusta. Näiden avulla sain ahotoitua eli hyväksiluettua yhteensä 54 opintopistettä. Suoritettavaksi jäi enää 156 opintopistettä.

Hyvät ja huonot puolet:

+ Ahotoimalla jo käytyjä kursseja saa vapautettua aikaa muille kursseille.

+ Ei tarvitse opetella toistamiseen jo opittuja asioita.

– Harjoitteluja ahotoimalla ei pääse tutustumaan niin moneen paikkaan kuin ilman ahotointia

VINKKI 2: Hanki harjoittelupaikka ulkomailta

Olin lukiossa Etelä Afrikassa vaihto-oppilaana vuoden ja sinne jäi monta hyvää ystävää. Koulun alettua saimme infoa vaihtoon lähtemisen mahdollisuudesta ja automaattisesti mietin uudestaan Afrikkaan lähtöä. Syksyllä puoliläpällä juttelin eteläafrikkalaisen kaverini kanssa mahdollisuudesta lähteä talvella sinne vaihtoon. Hän innostui ideasta niin paljon, että otti itse yhteyttä harjoittelupaikkaani ja pian tajusin lähteväni kuudeksi viikoksi Etelä Afrikkaan harjoitteluun vain 19 päivän varoitusajalla. Minulla kävi tuuri, sillä harjoittelupaikka tarjosi minulle mahdollisuuden asua harjoittelupaikassani sekä tarjosi kaikki ruoat. Myös paikalliset ystävät helpottivat lähtöpäätöstä, sillä samalla sain monta viikonloppulomaa heidän kanssaan.

Alun perin suunnitelmanani oli suorittaa kaksi ensimmäistä vuotta yhdessä vuodessa ja jatkaa siitä normaalisti kolmannelle vuodelle. Tein syksyn aikana aikatauluni mukaan toisen vuoden opintoja itsenäisinä sekä osallistuin jonkin verran toisen vuosikurssin lähiopetukseenkin. Afrikassa ollessani stressasin kevään työharjoittelun harjoittelupaikasta, jota minulla ei vielä ollut. Reissussa kuitenkin sain tiedon, että pääsin kolmeen hakemaani harjoittelupaikkaan. Yhdestä harjoittelupaikasta jouduin kieltäytymään ja yhden sain sovittua osa-aikaiseksi harjoitteluksi, mikä mahdollisti harjoittelun jakamisen koko kevään ajalle. Joulun yllättävä harjoittelu sekä osa-aikainen harjoittelu olivat kokonaan ekstroja suunnittelemiini opintoihin. Ne olin suunnitellut suorittavani vasta kesällä.

Candiella Suominen
Candiella valmistuu yhteisöpedagogiksi 13 kuukaudessa

VINKKI 3: Ei pitkiä lomia

Lähdin Etelä Afrikkaan joulukuun alussa ja tulin tammikuun puolessa välissä takaisin. Joululomaa minulla ei siis ollut pitkiä viikonloppuja lukuun ottamatta. Reissun takia missasin koulusta pari viikkoa opetusta ja tein poissaolojen seurauksena vaaditut korvaavat tehtävät. Opintoni venyvät kesäkuun puolelle, sillä kaksi harjoitteluani kestävät lähiopetusta pidempään. Teen myös opinnäytetyöni kesän aikana. Näiden lisäksi olen myös töissä.

Hyvät ja huonot puolet:

– Oma jaksaminen voi kärsiä

Kun olinkin jo suorittanut tai suorittamassa kesälle suunniteltuja opintoja, mietin hakevani kesän ajaksi yhteisöpedagogiopintojen viimeiseen harjoitteluun, jotta saisin opintojani etenemään. Viimeiseen harjoittelupaikkaan tehdään usein myös opinnäytetyö, joten ajauduin samalla jo alkukeväällä pohtimaan opinnäytetyöni aihetta. Tämän seurauksena kävin taas tuttuun tapaan opettajien kanssa keskustelua nopeammin etenemisestä jos kerran viimeinen harjoittelukin onnistuisi jo kesällä. Minulle suositeltiin valmistumista joko maalis- tai toukokuussa, eli kahdessa vuodessa. Kiinnostuin pian yhdestä yrityksestä ja otin yrittäjään yhteyttä. Yrittäjä ilmoitti, että kesällä ei voi harjoittelua tehdä, sillä hän on lomalla, mutta keväällä kyllä onnistuisi. Pitkään laskeskelin tunteja ehdinkö millään venymään kaikkeen, mutta päätin kokeilla. Harjoitteluohjaaja oli myös hyvin joustava, joten allekirjoitimme harjoittelusopimuksen. Kevään aikana ajauduin tilanteeseen, jossa opinnäytetyöni aiheen toiminnan kesän ajaksi loppumisen takia lähdin suunnittelemaan ja osaksi toteuttamaan opinnäytetyötäni jo työharjoittelun aikana. Koska opinnäytetyökin oli jo aluillaan, aloin miettimään valmistumista jo puolessatoista vuodessa. Tästä syystä aloitin tekemään kolmannen vuoden opintoja itsenäisinä paketteina.

VINKKI 4: Itsenäistä työskentelyä

Tein monta kurssia kokonaan itsenäisesti tehden tehtäviä, kirjoitellen esseitä ja lukien tentteihin. Sain myös sovittua kaksi harjoitteluani pidemmiksi niin, etten tehnyt töitä kokoaikaisesti, vaan sain tehdä myös paljon itsenäistä työtä. Näin sain jaettua työskentelyä iltoihin sekä viikonloppuihin ja suurimman osan tapaamisista sopimaan kalenteriin.

Hyvät ja huonot puolet:

+ Aikaa ei kulu laittautumiseen eikä koulumatkoihin kun työskentelyn voi aloittaa vielä peiton alla maatessa.

+ Työskentelytavan sopiessa itselle erinomainen vaihtoehto.

+ Joustava työaika silloin kuin itselle sopii.

– Itsenäinen työskentely ei ole kaikkia varten.

– Vastuu oikeasti tehdä työt, sillä osassa kursseissa kukaan ei ole antamassa määräaikoja.

Kun kolmannen vuoden opinnotkin etenivät hyvää tahtia ja tajusin koko yhteisöpedagogin opinnoista jäävän jäljelle opinnäytetyön lisäksi vain 15 opinnäytetyöhön valmistavaa suorittamatonta opintopistettä, päätin keskustella opettajien kanssa uudelleen. Halusin viimeisetkin kurssit auki, sillä olin ehtinyt iskostaa mieleeni ajatuksen valmistua vain 13 kuukaudessa. Lisäksi opinnäytetyötä oli mielestäni hankala aloittaa kunnolla ilman siihen valmentavia kursseja, ja pitkään kävin opettajien kanssa viestienvaihtoa kunnes sain luvan tehdä nämä valmentavat opinnot itsenäisesti. Valmistumisajankohdaksi varmistui syyskuu.

Candiella ja työharjoittelupaikan kaveri
Candiella Suominen: Viimeisen työharjoittelupaikkani karvainen kaveri

Nyt olen siinä tilanteessa, että kalenterissa on ylhäällä kaikki tekemättömät tehtävät, tentit ja määräajat. Määrä on kieltämättä suuri, muttei mahdoton. Koska käyn yötöissä välillä myös arkisin, on edessä taas yövuoroja koulupäivien välissä. Välillä pelottaa jaksamisen kannalta, kun tiedän valmiiksi, etten ehdi yövuoron jälkeen nukkua tuntia tai kahta kauempaa ennen kouluun lähtöä. Vaikka välillä onkin muutama päivä niin, ettei muuta kuin koulua, töitä ja koiralenkkejä ehdi ajatella, kompensoi kiireisiä päiviä pitkät joskus itsenäistä työtäkin sisältävät vapaat.

Loppupeleissä olen äärimmäisen tyytyväinen nopeasti edenneisiin opintoihini sekä valmistumisen jälkeisiin suunnitelmiini elämässä etenemiseen.

 

Kirjoittaja: Candiella Suominen
Teksti on tutoroinnin lisätyönä tehty blogiteksti opintojen etenemisestä sekä niiden nopeuttamisesta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alun perin suunnitelmanani oli suorittaa kaksi ensimmäistä vuotta yhdessä vuodessa ja jatkaa siitä normaalisti kolmannelle vuodelle. Tein syksyn aikana aikatauluni mukaan toisen vuoden opintoja itsenäisinä sekä osallistuin jonkin verran toisen vuosikurssin lähiopetukseenkin. Afrikassa ollessani stressasin kevään työharjoittelun harjoittelupaikasta, jota minulla ei vielä ollut. Reissussa kuitenkin sain tiedon, että pääsin kolmeen hakemaani harjoittelupaikkaan. Yhdestä harjoittelupaikasta jouduin kieltäytymään ja yhden sain sovittua osa-aikaiseksi harjoitteluksi, mikä mahdollisti harjoittelun jakamisen koko kevään ajalle. Joulun yllättävä harjoittelu sekä osa-aikainen harjoittelu olivat kokonaan ekstroja suunnittelemiini opintoihin. Ne olin suunnitellut suorittavani vasta kesällä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun olinkin jo suorittanut tai suorittamassa kesälle suunniteltuja opintoja, mietin hakevani kesän ajaksi yhteisöpedagogiopintojen viimeiseen harjoitteluun, jotta saisin opintojani etenemään. Viimeiseen harjoittelupaikkaan tehdään usein myös opinnäytetyö, joten ajauduin samalla jo alkukeväällä pohtimaan opinnäytetyöni aihetta. Tämän seurauksena kävin taas tuttuun tapaan opettajien kanssa keskustelua nopeammin etenemisestä jos kerran viimeinen harjoittelukin onnistuisi jo kesällä. Minulle suositeltiin valmistumista joko maalis- tai toukokuussa, eli kahdessa vuodessa. Kiinnostuin pian yhdestä yrityksestä ja otin yrittäjään yhteyttä. Yrittäjä ilmoitti, että kesällä ei voi harjoittelua tehdä, sillä hän on lomalla, mutta keväällä kyllä onnistuisi. Pitkään laskeskelin tunteja ehdinkö millään venymään kaikkeen, mutta päätin kokeilla. Harjoitteluohjaaja oli myös hyvin joustava, joten allekirjoitimme harjoittelusopimuksen. Kevään aikana ajauduin tilanteeseen, jossa opinnäytetyöni aiheen toiminnan kesän ajaksi loppumisen takia lähdin suunnittelemaan ja osaksi toteuttamaan opinnäytetyötäni jo työharjoittelun aikana. Koska opinnäytetyökin oli jo aluillaan, aloin miettimään valmistumista jo puolessatoista vuodessa. Tästä syystä aloitin tekemään kolmannen vuoden opintoja itsenäisinä paketteina.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun kolmannen vuoden opinnotkin etenivät hyvää tahtia ja tajusin koko yhteisöpedagogin opinnoista jäävän jäljelle opinnäytetyön lisäksi vain 15 opinnäytetyöhön valmistavaa suorittamatonta opintopistettä, päätin keskustella opettajien kanssa uudelleen. Halusin viimeisetkin kurssit auki, sillä olin ehtinyt iskostaa mieleeni ajatuksen valmistua vain 13 kuukaudessa. Lisäksi opinnäytetyötä oli mielestäni hankala aloittaa kunnolla ilman siihen valmentavia kursseja, ja pitkään kävin opettajien kanssa viestienvaihtoa kunnes sain luvan tehdä nämä valmentavat opinnot itsenäisesti. Valmistumisajankohdaksi varmistui syyskuu.

Nyt olen siinä tilanteessa, että kalenterissa on ylhäällä kaikki tekemättömät tehtävät, tentit ja määräajat. Määrä on kieltämättä suuri, muttei mahdoton. Koska käyn yötöissä välillä myös arkisin, on edessä taas yövuoroja koulupäivien välissä. Välillä pelottaa jaksamisen kannalta, kun tiedän valmiiksi, etten ehdi yövuoron jälkeen nukkua tuntia tai kahta kauempaa ennen kouluun lähtöä. Vaikka välillä onkin muutama päivä niin, ettei muuta kuin koulua, töitä ja koiralenkkejä ehdi ajatella, kompensoi kiireisiä päiviä pitkät joskus itsenäistä työtäkin sisältävät vapaat.

Loppupeleissä olen äärimmäisen tyytyväinen nopeasti edenneisiin opintoihini sekä valmistumisen jälkeisiin suunnitelmiini elämässä etenemiseen.

 

 

Reissussa rähjääntymättömien kokemuksia Bournemouthin SocNet98-viikolta

Hello!

Olemme kaksi viimeistä vuotta opiskelevaa yhteisöpedagogi-opiskelijaa  Humakin Turun kampukselta. Päätimme kesken synkimmän talven pimeyden lähteä mukaan SocNet98- verkoston tarjoamalle kansainväliselle viikolle Bournemouthiin. Kaupunki sijaitsee Iso-Britannian etelä-rannikolla, noin 170 kilometrin päässä Lontoosta. Olemme kokeneet yhdessä paljon ratkiriemukkaita hetkiä ja vietimme mm. yhden lukukauden opiskelijavaihdossa Kataloniassa, joten oppiminen ja matkustelu ulkomailla yhdessä on tullut tutuksi ajan saatossa.

Tästä kaikki alkoi.

Lähdimme matkaan pienehkö pelko takapuolessa epävarmuuden siivittäminä, koska olemme opiskelleet aiemmin englanniksi asioita, joista meillä ei ollut juuri aiempaa kokemusta tai minkäänlaista kosketuspintaa, kuten psykologiaa viimeistä vuotta opiskelevien kanssa tai peruskoulun oppituntien rakenteita ja opetussisältöjä Espanjassa. Nuorisotyö on toki käsitteenä sosiaalityön sateenvarjon alla, mutta sontsa on niin valtavan suuri, että sinne kyllä mahtuu paljon muutakin kiinnostavaa termistöä, jotka saattavat sujahtaa yli hilseen. Todettakoon tässä kohtaa, että pelko ei ollut aiheellinen.

Osallistujia oli yhteensä 52 ympäri Eurooppaa. Viikon ohjelmaan kuului paikallisten ja vierailevien lehtoreiden pitämiä työpajoja eri sosiaalityön aiheista. Yksi kiinnostavista pajoista käsitteli Bournemouthin yliopiston opetustapoja. Iso-Britannian laissa on määritelty, että sosiaalityön opetukseen tulee sisällyttää kokemusasiantuntijuutta. Bournemouthissa tämä toteutuu niin, että tunneilla vierailee sosiaalipalveluiden asiakkaita kertomassa omista kokemuksistaan. Aidon kokemuksen kautta oppilaat saavat kokonaisvaltaisemman kuvan palveluista, niiden hyödyistä ja kehitystarpeista. Linkistä pääsette katsomaan erilaisia videoita kokemusasiantuntijuudesta, joiden tyyppisiä tarinoita käytetään paikallisessa opetuksessa.

https://www1.bournemouth.ac.uk/about/our-faculties/faculty-health-social-sciences/public-involvement-education-research/our-resources

Opetuksessa käytetään myös paljon simulaatioita aidoista tilanteista. Yliopistolle on rakennettu erilaisia huoneita, jotka voivat olla esimerkiksi asiakkaan asunto. Kuvitteellisessa asunnossa on mukana näyttelijä, jonka kanssa pyritään luomaan aito kohtaamistilanne  asiakkaan ja opiskelijan välille. Tilannetta tarkkailevat myös muut opiskelijat ja lehtorit, jotka kohtaamisen päätyttyä yhdessä näyttelijän kanssa purkavat tilanteen sekä antavat opiskelijalle palautetta hänen toiminnastaan. Valitettavasti emme päässeet näkemään näitä huoneita, koska koko viikon ohjelma oli eri kampuksella, kuin missä sosiaalialan opiskelijat tavallisesti opiskelevat.

Työpajojen lisäksi viikko tarjosi meille retken Jurassic Coast-alueelle, vierailun pormestarin luona ja erilaista iltaohjelmaa. Oman oppimisemme kannalta tärkeä seikka tuli kuitenkin viikon järjestelyiden saralta, ei kuitenkaan lähtökohtaisesti positiivisesta näkövinkkelistä. Jo omien opintojemme alussa on korostettu ryhmädynamiikan ja ryhmäyttämisen merkitystä. Saimme kokea elävän esimerkin siitä, mitä tapahtuu, mikäli ryhmäyttäminen ei onnistu tai siihen ei panosteta. Viimeisenä päivänä yhteisen Facebook- ryhmän luominen paikallisen tutorin toimesta ei välttämättä palvele mennyttä viikkoa niin hyvin, kuin jos sen olisi perustanut etukäteen. Läksiäisbileissä päädyimme vielä kättelemään muutamia osallistujia ensimmäistä kertaa. Vaikka osallistujat olivat kaikki aikuisia ihmisiä ja alan opiskelijoita, vastuu ryhmän toimivuudesta ja sen muodostumisesta on edelleen järjestäjillä.

Jurassic Coast. Kuvaaja Henna Hannila.
Henna ja Tiia. Kuvan otti Michael.

Edellämainituista seikoista huolimatta pääsimme tutustumaan upeisiin ihmisiin, kauniiseen ympäristöön ja idylliseen englantilaiseen pubimaastoon. Paikalliset ihmiset olivat ystävällisiä, Fish & chips maistui ja ilmat hellivät. Normibrittisäähän verrattuna voimme onnellisesti sanoa nauttineemme rutkasti auringonpaistetta sekä keränneemme unohtumattomia hetkiä kv-viikon aikana Bournemouthissa!

Fish & chips. Valokuvaaja: Henna Hannila

Tässä vielä kuva rähjääntymättömistä! Cheers!

Henna Hannila ja Tiia Koski, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Turun kampus, Yhteisöpedadogi (AMK) -tutkinto

 

Kuva, jonka voisi laittaa t-paitaan

Menossa on Allianssiristeilyn jälkimmäisen päivän työpaja. Selaan somevirtaa ja hymyillen tsekkailen kuvia. Työpajan vetäjä herättää minut kysymyksellä, ”miten mitataan toiminnan vaikuttavuutta? Juttele siitä hetki vieruskaverin kanssa.” Päässäni kumisee tyhjyys. Kamalan vaikea kysymys aivoilleni, jotka ovat yön tuntien keskusteluista jumissa. Alan pulputtamaan siitä, mitä juuri konkreettisesti tein ja luotaan puhettani kysyttyyn aiheeseen. Kyselen vieressä olevilta, joista toinen on hyvä kollegani eräästä kunnasta ja toinen tämän tutun tuttu, nyt siis minunkin tuttu, ”millaisia kuvia postataan Allianssi-risteilystä?” Kuvavirta on kelpoa dataa, joista pystyy tekemään analyysia, mitä Allianssi-risteily merkitsee osallistujille? Millaisia ovat kuvat, joita ihmiset tapahtumasta julkisesti postaavat? Millaisia tarinoita kuviin on kirjoitettu? Minun veikkaus oli, että kuvavirrasta löytyy selfieitä, jossa ollaan kaverin kanssa tai suurella porukalla. Olinhan niitä itsekin ottanut ja ollut kaverikuvassa.

Kuvat kertovat

En tietenkään malttanut tämän keksittyäni olla katsomatta hästägillä, että olisiko somessa julkisesti Allianssi-risteilleitä ihmisiä kaverillisissa omakuvissa. Olihan siellä kuvia, joissa nuorisotyön sielulliset kohtaavat aalloilla. Verkostoitumisesta viestivät kuvat ja niiden määrä voisivat esimerkiksi toimia mittarina arvioimaan tapahtuman vaikuttavuutta vaikkapa ”tapaa tuttuja ja verkostoidu” -lupauksen eli tavoitteen suhteen. Tuttujen tapaaminen ja verkostoituminen on yksi Allianssi-risteilyn sivuilla kerrotuista pointeista, joilla alan toimijoita innostettiin mukaan.

Kuvadatasta löytyi esimerkiksi seuraavia julkisesti postaajan kirjoittamia omakuvien kuvatekstejä, jotka kertovat verkostoitumisesta ja tuttujen tapaamiseen:

”Verkostoitumista, tuttuja, uusia tuttavuuksia, keskusteluja ja oivalluksia. Niistä rakentuu seuraava vuorokausi nuorisotyön ammattilaisten kanssa.”

”Allianssiristeilyllä huippujengin kera. Kohtaamisia halauksia ja naurua. Siitä on taas tämä risteily tehty!”

”Laiva on lastattu työpajoilla, tarinoilla, tanssikengillä ja nuorisoalan toimijoilla. Kiitos jengi!”

”Uusia oivalluksia, paljon tuttuja ja kivaa pöhinää nuorisoalan ammattilaisten vuosittaisessa kokoontumisessa. Huippureissu!”

Sielujen yhteisöjä

Kuvalla on aina ollut valtava voima, mutta nyt kuvat luovat diskursseja nopeammin kuin ennen. Omakuvat ovat materiaalia siitä, miten ihmiset haluavat tulla itsensä nähdyksi: ystävyyttä, tuttuutta, verkostoja ja kohtaamisia voi tehokkaasti ilmaista visuaalisesti. Näkemiseksi tulemiseen omakuvat ovat tehokas menetelmä. Somessa jaetut selfiet muodostavat samanhenkisten sielujen yhteisöjä ja tuovat tietysti näkyvyyttä nuorisotyölle.

Kaikki kuvat eivät päädy julkiseen somevirtaan. Alla olevan kuvakaan ei ollut sinne alun perin tarkoitettu, mutta tässä kuvassa on tämän blogitekstin pihviä. Kuva todentaa minulle sitä, että tapasin tuttuja ja verkostoiduin. Ennen kuvan ottamista juttelin opiskelukaverini kanssa, johon seuraan liittyi hänen entinen työkaverinsa, joka on nyt myös minun tuttu sekä totesimme, että meillä on yhteisiä tuttuja. Sitten paikalle tuli minun ensimmäisen työpaikkani työkaveri, joka liittyi meidän kolmen naisemme keskustelurinkiimme. Jossain välissä otettiin kuva, mä ja mun eka työkaveri nuorisotyöstä, EHYTin aluekoordinaattori Harri Jukkala. Pyysin Harrilta kuvaa tätä tekstiäni varten ja vastaus oli, ”saat painattaa kuvasta vaikka t-paidat”.

Marjo ja Harri
*Räps* Kaverikuvassa Jukkalan Harri Ehytistä ja Kolehmaisen Marjo Humakista. Vuonna 2002 Harri ohjasi Marjon opintojen harjoittelua, vuoden 2003 he olivat työkavereita ja edelleen vuonna 2018 molemmat toimivat nuorisotyön alueellisissa ja valtakunnallisissa verkostoissa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Älylaitteet ovat tehneet itsensä tallentamisesta sosiaalisesti hyväksyttävää, jonka myötä maailmassa on valtavasti kuvamateriaalia vastaamaan meidän ihmisten näkemiseksi tulemisen tarpeeseen. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kyllä kannatti taas lähteä ja taskussa on pari innovatiivista ajatustakin, miten jatkossa huolehdin vaikuttavuuden mittaamisesta. Eli voin todeta vahvistaneeni osaamistani sekä innovoineeni uutta, joiden mahdollisuuksien saattelemana olin laivaan hypännytkin.

 

Verkostojen virkkailijana ja tekstin punoja,

Marjo Kolehmainen

Innovaatiopalveluiden lehtori Jyväskylästä

20.4.2018

 

Nuorisoalan ammattilaisten verkosto- ja kohtaamispaikka Allianssi-risteily

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi on järjestänyt toimialan koulutus- ja kohtaamisristeilyn jo 14 kertaa. Olen saanut olla osallisena 13 matkalla. Ohessa on satunnaisia henkilökohtaisia ja toimialan muistoja.

Kevät 18 – maalla kehysriihi, merellä huoli tulevasta

Neljästoista A-risteily jää mieleen hiukan ristiriitaisena. Risteilyosallistujia oli vain himpun verran yli 1000. Upeita kohtaamisia, vanhojen tuttujen tapaamisia ja uusia oivalluksiakin. Humakin omalla työpajalla kerrattiin tehtyjä hankkeita ja niistä saatuja tuloksia, mutta luotiin myös uusia ideoita työhön. Nuorisoalan ammattilaisilla on kova tarve kehittää omaa toimialaansa. Huoli nuorista ja nuorisotyöstä oli tapetilla. Samaan aikaan hallituksen kehysriihessä tuli päätös, että työttömien nuorten määräaikaisia työsuhteita ei tarvitse perustella. Työsarkaa riittää.

Lähdössä Allianssi-risteilylle
Humakin kollegat Minna Rajalin ja Marjo Kolehmainen sekä Laukaan lahja Pauliina Lahtinen neljännentoista Allianssi-risteilyn lähtötunnelmissa.

Kevät 16 – laiva täynnä osaamista ja yhteisöllisyyttä

Nuoriso- ja järjestötyön konkari Seija Majanen, tuo kävelevä historiapankki, otti puheeksi, että kun vielä muistetaan, niin kerrotaan ja kirjoitetaan. Nuoperin Minna Heikkinen nappasi hihasta kiinni ja risteilyn 13.-14.4.2016 saldona tallennettiin yhtä nuorisotyön merkkipaalua, Allianssi-risteilyä. Avajaisissa sain istua rinnan Jyväskylän kaupungin Huhtasuon alueen nuorisotyöntekijöiden, Marjatta Saikkosen, Marianne Kallion ja Kati Koskisen kanssa. Mieleen tulee yhteisöpedagogi (AMK) Ville Irtamon sanat Turun Nt-päivien avajaisista vuodelta 2005: ”Kun useasti tehdään yksin tai kaksin töitä, on hienoa nähdä, että meitä oikeasti on näin paljon”.

Kevät 14 – nuorisolaki ja digitaalinen nuorisotyö keskiössä

Kevään -14 risteilyllä jo uudistettiin kiireellä nuorisolakia ja puhuttiin uutta asiaa myös digitaalisesta nuorisotyöstä. Muun muassa Humakin digiguru Päivi Timonen kertoi 15.-16.4.2014, että Massive Open Online Courset eli MOOCit tekee tuloaan myös nuorisoalalle. Selkeäpränttinen oli avajaiseminaarissa puhunut Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman, joka peräänkuulutti insinöörimäiseen yhteiskuntaamme lisää kulttuuripääomaa ja yhteisöllisyyttä. Samaan aikaan Saku-poika ilmoitti, että haluaa opiskella insinööriksi.

Kevät 12 – juhlaristeily ja TV:stä tuttu Lybeck

Savoy-teatterin avajaisissa toimittaja Baba Lybeck taivuttaa Allianssi-sanan jotenkin hassusti. Naurattaa. Kyseessä on Allianssin järjestöhistorian 20-vuotisjuhlaristeily ja ajankohta 17.-18.4.2012. Sisäilma-altistuneena järjestelen risteilyn jälkeisen päivän korvaavaa opetustilaa. Äänekosken kaupungin nuorisojohtaja Mika Inkeroinen toimii pelastavana enkelinä. Torstaipäivän opetus tapahtuu Suolahden nuorisotilassa, nuorisotyöntekijä Merja Arffmanin vahvojen siipien suojissa.

Kevät 10 – vapaaehtoistyössä oman kylän varhaisnuorten kanssa

Keskiviikkona 17.3.2010 kello 18.15 soi kännykkäni. Olin juuri päättänyt Leppäveden Lepän E-tyttöjen lentopallotreenit. Soittaja Johanna Tuliainen ihmettelee, että onko huhu totta, sä et oo täällä laivalla mukana. Totta kuin kirkonrotta. Järjestyksessään kymmenes A-risteily –17.-18.3.2010 jäi minulta väliin. Humakista oli niin paljon lähtijöitä, että vuoro oli jo toisten. Minä sain tehdä ruohonjuuritason nuorisotyötä ja valmentaa tyttöjä. Niistä junnuista kaksi valmentaa jo nuorempiaan, yksi toimii Laukaan nuorisovaltuustossa ja yksi pelaa naisten maajoukkueessa ja voitti SM-kultaa kolme päivää risteilyn 18 jälkeen. Laatuporukkaa.

Kevät 08 – kaverit keskiössä

Kevään 08 risteilyllä (12.-13.3.) sain hiukan oppia mitä kannattaa tallentaa, laittaa historian kätköihin ja miten. Vaikka Nuoperi piti omaa työpajaa, muistan tämän risteilyn erityisesti New York, New York  -siskoistani Sanni Halla-ahosta ja Johanna Tuliaisesta. SAK:n Sanni oli saanut firmansa piikkiin pikkusen ison ja hienon hytin ja me tytöt teimme nuorisotyön historiaa juttelemalla kuin sinkut elämän elokuvassa.

Kevät 06 – seuraavan talven Nuorisotyöpäivien lobbaamista

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan nuorisotoimi Antti Kolun johdolla ja yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa on ainakin vuodesta 2002 järjestänyt yhteiskuljetuksen Nuorisotyöpäiville ja A-risteilyille. Niinpä 16.-17.3.2006 Kannuste-hankkeen vt. kehittäjänä sain olla bussiemäntänä ja heittää seminaaritäkyjä keskisuomalaisille nuorisotyön ammattilaisille. Yhteinen missiomme oli lobata Jyväskylän Paviljongissa järjestettäviä kevään 2007 Nuorisotyöpäiviä. Kotimatkalla innostuimme nuorisotiedottaja Tuija Ijäksen kanssa visioimaan toimialamme viestintää ja medianäkyvyyttä.

Kevät 04 – Humakin vahvaa markkinointia

Humakin viestinnän opettajana vastasin Humakin ständistä ja ohjelmasta 22.-23.4.2004 risteilyllä. Toisena risteilyaamuna ennen kukonlaulua valmistelimme Rivierakannella 9

Humakin seminaaria, jossa sisältönä oli työelämän ja korkeakoulun yhteistyö ja henkilöstön pedagoginen vaihto. Kannuste-hankkeen ensiaskelista luennoi muun muassa kehittäjä Katariina Soanjärvi. Saku-poika, 10-vuotta, oli risteilyn avajaisseminaarissa Helsingin yliopiston juhlasalissa mukana. Auttoi muun muassa Nuorisotyö-lehden toimitussihteeri Kirsi Alasaarta käsiohjelmien jakamisessa. Avajaisten jälkeen poika lähti isänsä kanssa Itäkeskukseen ostamaan maastopyörää, jollaista maalla ei ollut saatavilla.

Kevät 02 – ensimmäinen Nuorisotyön tunnustuspalkinto

Risteilyllä numero kuusi 18.-19.4. 2002 toimin kuuluttajana. Ohjelmaa oli taas runsaasti ja matkalaiset tyytyväisiä. Tapasin illansuussa Humakin koulutusjohtaja Sirpa Teräväisen ja keskustelut Humakin viestinnän opetuksesta ja sen tulevaisuudesta olivat mieleenpainuvat. OKM:n nuorisotyön tunnustuspalkinnon, historian ensimmäisen, nappasi ansaitusti kulttuurisihteeri Sinikka Haapanen Helsingin Nuorisoasiainkeskuksesta. Sinikka on kotoisin Petäjävedeltä ja sain tehdä aiheesta pari lehtijuttua keskisuomalaisiin medioihin.

Kevät 00 – mediakasvatus ja viestintä keskiössä

Millenium-risteilyllä 13.-14.4.2000 kova sana oli mediakasvatus ja nuorisotyön medianäkyvyys. Tupa oli ihan täynnä kun SAKKI-lehden päätoimittaja ja Länsi-Suomi -sanomalehden toimittaja Merja Maansalon johdolla pohdittiin kuka kissan hännän nostaisi, jollei kissa itse. Perheestä matkassa siippa-Seppälä ja kaksi kuukautta vanha kuopus. Kotoa lähtiessä oli vähän hässäkkää ja niin monta rautaa tulessa, niin unohtui Säde-vauvalle oma peitto mukaan. Isän vihreä villakankainen puvuntakki toimitti hienosti 24 tuntia peiton virkaa.

Syksy 98 – kansainvälisyys ja monikulttuurisuus jo ihan in

Kun kutsu kävi 7.-8.10.1998 risteilylle, olimme muuttaneet jo maalle Laukaaseen ja opiskelin Jyväskylän yliopistossa yhteisöviestintää. Yhdistin samalle keikalle kansanedustaja Aino Suholan haastattelun ja valokuvauksen. Paikallinen Laukaa-Konnevesi-lehti oli tilannut jutun ja saimme samalla jutella myös maissa nuorisotyön merkityksestä. Tämä neljäs A-risteily oli Reija Salovaaran ensimmäinen kerta ja muun muassa Allianssin nuorisovaihto oli risteilyllä vahvasti esillä, niin vahvasti, että löysin heidän vapaaehtoisista Leppäveden Monikulttuurisuuskerhoon ensimmäisen open.

Talvi 96 – ammattiin opiskelevat vahvasti esillä

Kolmannella Allianssi-risteilyllä 27.-28.2.1996 laitoimme SAKKI ry.n ja Next Step -messujen esittelyständiä kun pääsihteeri Olli Sarekoski tuli juttelemaan. Myöhemmin selvisi, miksi häntä kiinnostivat viestinnälliset näkemykseni suhteessa Allianssin kehittämiseen. Elokuussa olinkin jo ihan palkkatöissä Allianssin viestintäpäällikkönä. Kaikki erilaisia – kaikki samanarvoisia -toiminta, jota luotsasi Susanna Huovinen, oli kuumaa uutta asiaa niin merellä kuin maalla.

Kevät 95 – äitiyslomalta verkostoitumaan

Kakkosristeilylle sain siippa-Seppälän vauvan hoitajaksi, sillä esikoinen oli tuolloin 11 kuukautta vanha konttailija. Risteily järjestettiin kauniissa kevätsäässä 20.-21.4.1995 ja olin paikalla Allianssin hallituksen jäsenenä. Kun puheenjohtaja Reijo Paananen pitää ravintolasalissa risteilyn avajaispuhetta hinkuaa Saku-poika Reijoa kohti hokien ”Iti, iti”. Puheenjohtajalta eivät menneet sävelet ja sanottavat sekaisin.

Syksy 93 – eläkkeen kertyminen alkaisi jo 18 vuotiaana

Aikamme ensimmäinen A-risteily oli 7.-8.9.1993. Olin mennyt naimisiin kolme päivää aikaisemmin. Risteily olikin minun häämatka, mutta A-luokan sellainen, sillä siippa-Seppälä ei pääsyt aalloille mukaan. Tältä matkalta mieleen on jäänyt tulomatkan baarikeskustelu, jossa silloinen pomoni, SAKKI ry.n puheenjohtaja Jaana Kuisma (nyt Pam-liiton Ylitalo), Työeläkelaitoksen liiton TeLan tiedottaja Heikki Raittila sekä risteilyisäntänä toiminut pääsihteeri Kari Anttila vaativat eläkekertymän laskua 23 vuodesta 18 vuoteen. Jostain kaikki muutokset lähtevät ja tuon epäkohdan korjaukseen A-risteily oli startti.

Maarit Honkonen-Seppälän tekstin on osin julkaistu Nuorisotyön tallentajan Nuoperin julkaisussa 100 tarinaa nuorisotyöstä.

Kirjoittaja työskenteli SAKKI ry.n edunvalvonta- ja tiedotussihteerinä vuosina 1990-1996. SAKKIn edustajana hän toimi myös Kansalaiskasvatuksen Keskuksen KaKen sekä myöhemmin Allianssin hallituksessa. Vuodet 1996 – 2002 kirjoittaja oli Allianssin viestintäpäällikkö. Vuodesta 2002 alkaen hän on ollut Humakin Jyväskylän alueyksikön lehtori.

Kuvat: Minna Rajalin

Pikatreffit toivat oppia ja uusia ideoita

Nurmijärven yhdistysverkoston pikatreffit
Toteutimme Yhdistysten pikatreffit korkeakouluyhteistyönä Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa. Pikatreffit olivat yhden illan tapahtuma, joka kokosi yhteen yli kaksikymmentä Hyvinkäällä toimivaa yhdistysaktiivia. Työpajassa toimijat tutustuivat toisiinsa sekä ideoivat uusia keinoja yhdistysten jäsenhankintaan, tiedotukseen ja toiminnan uudistamiseen. Kaikkiin näihin saatiin uudenlaista ja raikasta näkökulmaa opiskelijoilta. Tarve juuri näiden teemojen käsittelyyn taas oli tullut ilmi Järjestötreffeillä, joissa keskusteltiin yhdistystoiminnan tämänhetkisistä kulmakivistä.

Työpajan tutustumisleikkejä ja ideointipisteitä suunnittelivat ja ohjasivat yhteisöpedagogiopiskelijat, jotka suuntautuvat opinnoissaan järjestöjen kehittämiseen ja johtamiseen. Minun tehtävänä järjestön puolelta taas oli ohjata opiskelijoiden suunnittelutyötä antamalla siihen kokemuksen ja paikallistuntemuksen tuomaa näkökulmaa.

Mitä se vaatii ja mitä siitä saa?

Pikatreffit Nurmijärvellä

Käytännössä vietin puolikkaan työpäivän Humakin Nurmijärven kampuksella, jossa esittelin järjestöä, tulevan työpajan ideaa ja tavoitteita sekä osallistuin tilaisuuden yhteissuunnitteluun sitten kun opiskelijat olivat ensin ideoineet rungon. Pari viikkoa sen jälkeen teimme opiskelijoiden kanssa visiitin työpajan tilaan. Kävimme jonkin verran sähköpostikeskustelua ja valmistelimme yhdessä tilaisuuden käytännön järjestelyt paikan päällä.

Opiskelijat tuottivat tilaisuuden markkinointimateriaalin, jota jaoin kohderyhmälle eri viestintäkanavia hyödyntäen. Hoidin ilmoittautumiset ja jaoin opiskelijoille tietoa siitä, millainen ryhmä on tulossa paikalle. Opiskelijat tuottivat työpajan sisällön ja siihen tarvittavia välineitä sekä palautelomakkeen. He myös koostivat työpajan tuotokset ja palautteet lähetettäväksi osallistujille. Tämän jälkeen on vielä seminaari, jossa opiskelijat esittelevät työnsä tuloksia ja oppimisprosessia ja jonka keskusteluun osallistun.

pikatreffit

Osaamisen vaihtoa puolin ja toisin

Opiskelijoiden käyttämät osallistavat menetelmät olivat minulle uusia, samoin kuin lähestymistapa aiheisiin. Sain tästä takataskuuni hyviä menetelmiä käytettäväksi jossakin muussa tilaisuudessa. Tapahtumaan tulee myös raikkautta, kun oman järjestön tilaisuutta ovat ohjaamassa uudet kasvot eivätkä aina samat. Työpaja oli hyvin lämminhenkinen, rento ja keskusteleva. Pikatreffejä toteuttaneiden opiskelijoiden palaute taas oli, että he saivat käytännön tekemisestä sellaista oppia, jota eivät olisi saaneet vain teoreettisesti aihetta opiskellen.

Koen, että sain yhteistyöstä vähintään yhtä paljon kuin sille annoin, ja toivon, että opiskelijat saivat saman kokemuksen. Suosittelen korkeakouluyhteistyötä kaikille järjestötoimijoille, jotka kaipaavat tilaisuuksiin uusia toteutustapoja ja näkökulmia.

Alicia Perho, kumppanuuskehittäjä, Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto

Alicia Perho
Alicia Perho

Yhteisöpedagogiopiskelija mukana perustamassa uutta järjestöä

Gambia, Suvi, yp kv harjoittelu
Gambia Kuvassa Suvi ja Tanja Sowe yhdessä uusien oppilaitten kanssa pian valmistuvan koulun edessä.

Jyväskyläläinen Humakin yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelija sai tehdä järjestötyön suuntautumisopinnot länsiafrikkalaisessa Gambiassa. – Huima ja opettavainen matka. Yksi harjoittelutavoitteistani toteutui helmikuun puolivälissä, kun Mahmudan tulevaisuus ry -tukijärjestö näki päivänvalon, tiivistää Suvi työskentelyään. – Pääsin yhdessä suomalaisen Tanja Sowen kanssa perustamaan hyväntekeväisyysjärjestöä ja suunnittelemaan sekä toteuttamaan sen toimintaa.

Uuden järjestön kautta apua Afrikkaan

Järjestön toiminnan tarkoituksena on parantaa länsigambialaisen Mahmudan asukkaiden hyvinvointia ja mahdollistaa lapsille koulutus. – Pienessä kylässä asuu arviolta noin 2000 ihmistä. Järjestön tämänhetkinen projekti on koulun rakentaminen Mahmudan kylään, tuleville koululaisille kummien etsintä sekä järjestön yleinen markkinointi, kertoo Suvi.

Koulun tulevia oppilaita
Koulun tulevia oppilaita

Koulu ja kaivo avaimet tulevaisuuteen

Koulun rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. – Koulu aukeaa syyskuussa ja aluksi siihen tulee kaksi eri luokkaa. Tontti on kuitenkin niin iso, että koulua on mahdollista laajentaa tulevaisuudessa uusia opiskelijoita varten. Koulun tontille on rakennettu myös kaivo, jota kylän asukkaat saavat käyttää. Koulu työllistää kolmen opettajan lisäksi naapuritalon naisen, joka on luvannut tehdä kouluruoat lapsille, selvittää Suvi.

Kummilapsia suomalaisille

Kiersimme Mahmudassa etsien kummilapsia.
Kiersimme Mahmudassa etsien kummilapsia. Löysimme moottoripyörällisen lapsia.

– Yksi harjoitteluni hienoimmista päivistä oli, kun kiersimme ympäri Mahmudaa ja etsimme lapsia syksyllä alkavaan kouluun. Jokaisesta lapsesta otimme kuvat ja nimet ylös kummitoimintaa varten. Saimme 44 uutta pientä oppilasta. Tällä hetkellä keräämme jokaiselle lapselle Suomesta kummin, joka mahdollistaa lapsen koulunkäynnin pian valmistuvassa koulussa. Kummilasta on myös oikeasti mahdollisuus päästä tapaamaan ja siten osallistumaan koulun ja kylän arkeen Tanja Sowen avustamana.

 

Ennakkoluulottomuutta

Mahmudan kylä sijaitsee syvällä länsigambialaisella maaseudulla, osin tiettömän taipaleen päässä. – Kyläläiset, niin lapset kuin aikuisetkin olivat aitoja ja sympaattisia. Ihmiset ottivat meidät avoimesti vastaan, vaikka osalle olimme varmasti ensimmäiset valkoiset ihmiset koskaan. Uuden koulun valmistumisen näkeminen konkreettisesti oli myös hienoa. Pääsin tapaamaan koulussa aloittavia lapsia, mikä oli ikimuistoista. Voi olla, että itsekin menen koulun avajaisiin ensi syyskuussa, se jää nähtäväksi. Olisihan se ihanaa olla laittamassa oma kummilapsi kouluun, haaveilee Suvi.

Gambia, koulu
Rakenteilla oleva koulurakennus Gambia

Pientä ruohonjuuritason toimintaa

Suvin harjoittelu jatkuu vielä Suomessa. – Seuraavaksi tarkoituksenamme on kerätä varoja ja saada järjestölle näkyvyyttä. Toteutamme kirpputorimyynnin Jyväskylässä, Lahdessa ja Vantaalla. Myyntiin kerätään tavaraa, josta ihmiset haluavat päästä eroon. Tuotot laitetaan suoraan koulun viimeistelyyn, opettajien palkkoihin ja lasten koulupukuihin. Kevään aikana järjestämme myös keräyksen, jossa keräämme lapsille vanhoja reppuja ja koulutarvikkeita. Haaveenamme on, että koulun alkaessa jokaiselle lapselle olisi valmiina reppu, jonka sisällä on penaali ja koulutarvikkeet.

 

Poika jka sai uudet housut

 

Kummilapsi: Kuvassa minä ja kummilapseni 4-vuotias Mansur.

 

 

 

 

Teksti: Suvi Moisio ja Maarit Honkonen-Seppälä

Suvi Gambiassa. Harjoitteluja voi tehdä ympäri maailman

Elämä on sattumuksia täynnä. Niin myös Suvi Moision tie Humakin opiskelijaksi. – Kohtasin ensimmäisen kerran humakilaisia talvella 2016. Olin perheeni ja ystävieni kanssa katsomassa poikaystäväni salibandypeliä. Kulttuurituottaja- ja yhteisöpedagogi-opiskelijat olivat järjestäneet osana kansalaistoiminnan ja järjestötyön opintojaan tempauksen, jossa he keräsivät Happeen pelissä pehmoleluja turvapaikan hakijoille. Tottahan me osallistuimme.

Vastalahjaksi sain hakijaoppaan, jossa oli tarinaa opiskelijasta, joka oli tehnyt kolmen kuukauden harjoittelun Bangladeshissa. Silloin vanhempani ja kaverini sanoivat, että nyt se koulu löytyi, jossa voit toteuttaa haaveesi tehdä töitä kehitysmaan lasten kanssa. Olin näet jo kahdeksannella luokalla saanut ajatuksen, että minun on päästävä Afrikkaan.

Suvi Gambia
Gambia. Suvi: Kahdeksannella luokalla sain ajatuksen, että minun on päästävä tekemään töitä kehitysmaan lasten kanssa. Ystävieni huoneen seinillä on pop-artistien ja muiden teini-ikonien kuvia, minun huonettani valaisi oheinen kuva. Nyt Humakissa pääsin kokeilemaan millaista on tehdä työtä Länsi-Afrikassa.

Afrikkalaisia tarinoita

Yhteisöpedagogi-opinnot Suvi aloitti Jyväskylän kampuksella syksyllä 2016. – Jossain vaiheessa seuraavana talvena sain kuulla opettajaltani hänen tarinaansa perheen lomamatkalta Gambiasta. Seuraavana syksynä kyseinen opettaja järjesti sinne pienen ruohonjuuritasoisen keräyksen. Siitäkin kuulin tarinaa. Sitten vaan rohkenin kertoa omista haaveistani ja yhdessä pohdimme, että onko minun mahdollista tehdä suuntautumisen opintojani siellä.

Suvi Moisio. Gambia
Yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelija Suvi Moision harjoittelu länsiafrikkalaisessa Gambiassa on sujunut hyvin. – Yksi harjoitteluni tavoite oli auttaa tukijärjestön perustamisessa. Viime perjantaina Mahmudan tulevaisuus ry perustettiin. Tukijärjestön ideana on rakentaa koulu Mahmudan kylään ja pyörittää sitä, kertoo Suvi.

Uusi koulu kattoa vaille valmis

– Ja tässä sitä ollaan. Kaksi viikkoa olen saanut oppia aitiopaikalla. Olen saanut tehdä ohjaus- ja opetustöitä paikallisissa kouluissa, viedä humanitaarista apua perheille ja suunnitella uuden koulun pedagogiikkaa sekä markkinointia. Yksi harjoittelutavoitteistani toteutui viime perjantaina, kun Mahmudan Tulevaisuus ry -tukijärjestö näki päivänvalon. Järjestön tavoitteena on uuden koulun rakentaminen. Koulu onkin hyvissä vauhdissa, katto enää puuttuu. Nyt järjestön kautta voimme pyörittää koulua ja mahdollistaa Mahmudan kylän lasten kouluun pääsyn.

Gambia Suvi
Gambia. Uusi koulu kattoa vaille valmis

Onnellisuuskasvatusta

Kulttuurishokkia Suvi ei ole ainakaan vielä kokenut. – Minua on ehkä eniten hämmästyttänyt se, miten täällä opetetaan tasa-arvoa. Esimerkiksi viime viikolla ajettiin pakettiautolla, jossa oli meidän lisäksi opettaja ja hänen 4-vuotiaita oppilaitaan. Ajettiin tosi huonokuntoisella tiellä ja tiellä juoksi paljon lapsia, joilla ei ole varaa käydä koulua. Opettaja laulatti lapsia ja sanoi oppilaille, että ”Tell those kids that we love them” ja autossa olevat lapset huusivat ikkunasta ”We love you!” tiellä juoksenteleville lapsille.

Kiitollisuutta

Koko automatka taittui lapsilla laulaen. Lapset lauloivat matkan siitä, miten onnellisia he ovat. Opettaja kysyi aina lapsilta ”Are we happy?” ja lapset vastasivat kuorossa ”Yes we are happy!” Se hämmästytti, miten paljon onnellisuudesta puhutaan ääneen, sitä opetetaan arvostamaan ja kerrotaan jo pienille lapsille miten etuoikeutettuja he ovat kun saavat käydä esimerkiksi koulua. Tämä kulttuurinen ero on ollut minulle merkittävä opinpaikka.

 

Teksti ja kuvat: Maarit Honkonen-Seppälä ja Suvi Moisio

Kirjoittaja ja kuvaaja, Humakin opettaja ja yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelija ovat kulkeneet samoissa maisemissa länsiafrikkalaisessa Gambiassa ja sen maaseudulla. Ekan kerran he kohtasivat jyväskyläläisen Happeen säbäpelissä.

Gambia. Kuivuus. Suvi
Syksyllä päättynyt sadekausi jätti maan ja pellot kuivaksi. – Ympäristönsuojelun kannalta Gambia on edelläkävijä. Muovikassit on kielletty, tarjolla on maatuvia kangaskasseja tai paperipusseja, kertoo Suvi Moisio.

”Beast from The East” ja arki pysähtyy Bradfordissakin

Torstai 1.3.2018

”Beast from The East” eli paha keli pysäyttää tällä hetkellä arjen ja lööppien mukaan lumitilanne on pahin kolmeenkymmeneen vuoteen. Sää oli edelleen ”poor”, college suljettu, eivätkä junat kulkeneet. Paikallinen host-opettaja Nick uhmasi kinoksia ja pyöräili 20km tapaamaan meitä museon kahvilaan. Tomaattikeitto ja sämpylä olivat meille muillekin lumimyrskyn keskellä piste i:n päälle.

”Beast from the East” sulki Bradfordin College-Universitynkin keskiviikosta perjantaihin

Saimme kahvilasta meille varatun tilan, missä Nick puhui kulttuurisesta kompetenssista. Ihmisten kanssa työskentelevien täytyy hallita kulttuurisidonnaisia asioita ja osata toimia kunnioittavasti kohtaamisissa. Joskus voi tuntua vaikealta ymmärtää joitakin piirteitä kulttuurissa, mutta tuomitseminen katkoisi kommunikaation. Esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu kaikissa kulttuureissa, mutta suhteita luodessa ei voi yrittää opastaa toisia omille tavoilleen. Tärkeää on myös noudattaa ihan arkipäiväisiä rutiineja tapaamisissa ja tietää, mikä on sopivaa ja mikä sopimatonta.

Nuorten tilanne Bradfordissa on haastava. Kaupunki on yksi Iso-Britannian köyhimmistä. Huono-osaisuuden lisääntyminen lisää rikollisuutta. Britanniassa rikosoikeudellinen vastuu alkaa jo 10-vuotiaana ja luvut alaikäisten vankilatuomioista ovat päätähuimaavia. Rangaistuksia jaellaan ja tukea tai ohjausta ei ole juurikaan saatavilla. 90% vankilassa olevista nuorista kärsii mielenterveysongelmista ja jopa 60% vankilasta vapautuneista joutuu vankilakierteeseen. Resurssit auttaa nuoria ovat vähentyneet rajusti, oikeastaan romahtaneet, vaikka nuorten osuus väestöstä on kasvanut. Nick korosti etsivän työn tärkeyttä, mutta siihen tällä hetkellä kohdisteta resursseja. Rahoitusta annetaan lähinnä korjaavaan työhön ja ongelmat ehtivät kasvaa todella isoiksi ennen kuin apua saa. Varoittava esimerkki löytyy Britannian vankeusrangaistustilastoista.

Systeemin mukaan vähemmän vakavissa rikoksissa nuori voi välttää vankilaan menon aktiivisilla tapaamisella moniammatillisten tiimin kanssa (Youth Affending Team), joka koostuu viidestä eri ammattilaisesta, joita nuoren tulee tavata useita kertoja viikossa, esim. sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä ja nuorisotyöntekijä. Jos nuori kieltäytyy tapaamasta moniammatillisten tiimin työntekijöitä, hän voi käytännössä saada vankilatuomion rikoksesta, josta ei alun perin voinut joutua vankilaan. Nick myös kysyi meiltä sosiaalityön ja nuorisotyön eroa. Nuorisotyö antaa vaihtoehtoja ja tarjoaa apua nuoren omilla ehdoilla, sosiaalityössä on valtaa käyttää pakotteita.

Tiede- ja mediamuseo: Virtuaalitodellisuus VR ja Thresholds -näyttely

Science +Media Museumissa (Tiede- ja mediamuseo) saatiin mieletön tarjous toimia testiyleisönä seuraavana päivänä yleisölle avautuvaan näyttelyyn!

Thresholds-näyttely mahdollisti virtuaalisen aikamatkan vuoteen 1839, maailman ensimmäiseen valokuvanäyttelyyn.

Saimme kävellä digitaalisesti rakennetussa näyttelyhuoneessa, kuulla ja katsella näyttelyhuoneessa virtuaalilasien avulla.

Paikallinen media ja museon valokuvaaja halusivat ottaa meistä kuvia lehteen. Luckily, the Brave Finns didn’t stay at home!

To be continued….

 

Lumipäivä Bradfordissa

Keskiviikkoaamu (28.2.2018) alkoi kotoisasti, kun heräsimme lumiseen maisemaan. Lunta pyrytti sakeasti ja tiet olivat lumikerroksen peitossa. Ohjelmassamme oli käynti moskeijassa, lounas yliopiston opiskelijoiden pyörittämässä ravintolassa ja luento. Koululle tullessamme kuulimme, että koko yliopisto suljetaan lumen vuoksi. Iltapäivän luento peruttiin, mutta onneksemme pääsimme lähtemään ensimmäiseen vierailukohteeseemme, läheiseen moskeijaan. Bradford on erittäin monikulttuurinen kaupunki, ja suurin osa maahanmuuttajista tulee etelä-Aasiasta, joten moskeijassa käynti on hyödyllinen avaamaan paikallista elämäntapaa.

Meidät toivotettiin tervetulleeksi ja meille esiteltiin moskeijan eri tilat: koristeellinen aula, peseytymistilat ja rukoushuoneet. Opas kertoi islamin perusteista ja viidestä peruspilarista. Oli tärkeää oppia uskonnon perusasioita, jotta voimme ymmärtää heitä. Suomessakin yhä suurempi osa väestöstä on muslimeja, joten meilläkin nämä asiat ovat tärkeitä oppia ja ymmärtää. Median luoma viesti islamista voi olla vääränlainen, ja he painottivat olevansa tavallisia ihmisiä, joille ihmissuhteet, perhe ja hyvän tekeminen ovat tärkeää. Heille jokainen ihmiselämä on arvokas. Yhteisö on tiivis, ja myös lapsista ja nuorista huolehditaan.

Moskeijassa ei ole erikseen vielä nuorten toimintaa, mutta suurien juhlien yhteydessä on lapsille ja nuorille hyväntekeväisyystapahtumia ja he ovat aktiivisesti mukana toiminnassa. Moskeijassa järjestetään kursseja ja koulutusta, esimerkiksi tietoa islamista tai vaikka hyvästä vanhemmuudesta. Mediatyötä on aloitettu kuvaamalla opetuksia Youtube-videoiksi.

Loppuillaksi matkustimme käymään viereiseen kaupunkiin Leedsiin. Sinne oli lyhyt matka junalla ja helppo päästä. Leedsissä päivä kului ravintoloissa, kaupoissa sekä ostoskeskuksessa. Pysyimme juna-aseman lähettyvillä, sillä julkisen liikenteen toimivuudesta oli varoiteltu lumipyryn takia. Pois lähtiessämme junia olikin peruttu,  mutta pääsimme onneksi näppärästi perille Bradfordiin.

Päivän annista ensimmäisenä ihmettelimme, kuinka koulut suljetaan suomalaisesta perspektiivistä melko heppoisin perustein. Samoin liikenteen ongelmat lumentulon jälkeen vaikuttivat suhteellisen suurilta. Tärkeimpänä päivästä jäi mieleen kuitenkin moskeijavierailu. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi ja meille tarjottiin samosat, teetä sekä muita herkkuja perinteisesti lattialla istuen. Kysymyksiimme vastailtiin ystävällisesti ja olomme tehtiin mukavaksi. Meidät toivotettiin tervetulleiksi uudestaan. Saimme näkökulmaa siitä, miten isossa osassa islam on Bradfordissa.

Salla, Emilia ja Jaakko

 

”Puolustan niitä, jotka eivät pysty itse puolustautumaan”

Bradfordin opintomatka, tiistain tunnelmia (27.2.2018)

Humakin yhteisöpedagogiopiskelijat tutustuvat School of Rock and Median toimintaan

Tiistaiaamuna saavuimme kampukselle ja päivän teemana oli vihapuheen vastaisuus (Hate Crime). Ensimmäisellä luennolla lehtori Brian kertoi meille nuoren tytön – Sophie Lancasterin tarinan.  Hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi musiikkimausta johtuvan tyylinsä takia.

Seuraavalla luennolla pakistanilaistaustainen lehtori Aisha kertoi meille radikalisoitumisen ehkäisemisestä. Lisäksi hän kertoi omakohtaisesta kokemuksestaan junamatkalla. Aisha itse on muslimi, mutta hän ei normaalisti käytä huivia. Kyseisellä junamatkalla hän kuitenkin piti huivia päässään, kiitos epäonnistuneen hiustenvärjäyksen. Samassa vaunussa ollut mies epäili, että Aishalla on pommi isossa laukussaan ja vaati häntä poistumaan junasta, lopuksi myös fyysisesti tönimällä. Kukaan kanssamatkustajista ei puuttunut tilanteeseen. Aisha pyysi miestä istumaan viereensä, ja esitteli laukkunsa sisällön; vaatteiden lisäksi laukusta löytyi huulipuna ja kuukautissiteitä. Mies kiusaantui silminnähden siteet nähdessään, ja muut matkustajat huvittuivat tästä. Kun tilanne oli ohi, vanhempi brittinainen halusi tarjota Aishalle juotavaa osoittaakseen, etteivät kaikki britit ole tuon miehen kaltaisia. Aisha oli kiitollinen tarjouksesta, mutta hän pahastui ennakkoluuloista ollessaan itsekin britti.

Näiden vaikuttavien luentopuheenvuorojen jälkeen tilannetta kevensi se, kun Nick kertoi 52 Bradfordissa olevan koulun olevan suljettu lumen vuoksi.

   

Lounastauon jälkeen menimme muutaman kilometrin päähän vierailemaan School of Rock and Mediassa. Siellä teimme oman videomme osaksi Active Bystander-kampanjaa. Lausuimme videolle suomen kielellä kampanjan sloganeita, esimerkiksi; ”Puolustan niitä, jotka eivät pysty itse puolustautumaan” ja ”On aika ystävällisyydelle”.

School of Rock and Media oli jo itsessään vaikuttava paikka. Se on rakennettu 130 vuotta vanhaan rakennukseen, josta on vuosien saatossa ostettu kaasua, löydetty ihmisten luita ja joka on rehevöitynyt ja ollut isokokoisten rottien kotina. Talo oltiin kunnostettu erityistarpeita vaativien henkilöiden nuorisotilaksi ja paikan perustanut yhteisökehittäjä John kertoi meille, että haluaa nuorten kokevan olevansa siellä rokkistaroja. Nuorilla ei välttämättä ikinä ole mahdollisuutta saavuttaa asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä, joten heille halutaan antaa paikka, jossa loistaa.

Loppupäivä meillä oli vapaata ja jakauduimme aiempien päivien tapaan ympäri kaupunkia. Kaupunki on karu mutta erittäin kaunis. Köyhyys näkyy katukuvassa, mutta paikka on todella kiehtova, kun täällä on niin paljon historiaa. Olemme lähes kaikki käyneet vapaa-ajalla 1400-luvun tunneleissa, joissa on edelleen kauppa- ja ravintolatoimintaa. Muutamat ovat käyneet myös tutustumassa Science and Media museoon ja totta kai kaupoilla, kun kerran reissussa olemme.

Tämän päivän blogitiimi kiittää ja kuittaa, pääsette huomisen ryhmän saattelemana seuraamaan reissumme jatkumista!

Sincerly, Katariina, Anna-Katariina, Sinikka ja Noora